Akaan henkilöstöpolitiikasta puuttuu johdonmukaisuus

Olemme huolissamme seuranneet viime aikoina Akaan kaupungissa toteutunutta henkilöstöpolitiikkaa. Katsomme yhdistyksenä, että henkilökunnan toimintaan ja työolosuhteisiin vaikuttavia päätöksiä tehdään lyhytnäköisesti ilman avointa keskustelua ja pitkän tähtäimen suunnittelua. Tällöin päätöksenteosta puuttuu johdonmukaisuus ja läpinäkyvyys. Jatkuessaan tämä vaikuttaa muun muassa henkilöstön motivoituneisuuteen, työhön sitoutumiseen ja työssä jaksamiseen.

Toivomme Akaan päätöksentekokulttuurin olevan jatkossa avointa ja sellaista, että päättäjät luottavat työntekijöiden ammattitaitoon heidän omissa tehtävissään.

Viialan yhtenäiskoulun ja Akaan koulutoimen kehittämisen kannalta on erityisen tärkeää, että tässä vaiheessa henkilöstö saa työrauhan ja voi jatkaa pitkään jatkunutta suunnittelutyötä osaavissa käsissä. Näin lähellä lukuvuoden loppua ei ole työrauhaa edistävää kumota Viialan yhtenäiskoulun apulaisrehtorin valintaa. Myös kaupunginhallituksen hyväksymä kaupunginjohtajan esitys Viialan yhtenäiskoulun rehtorin viran kumoamisesta heikentää olennaisesti työrauhaa ja vaikeuttaa Viialan yhtenäiskoulun suunnittelua ja toteutumista.

Katsomme yhdistyksenä, että tällainen toiminta ei ole hyvän henkilöstöpolitiikan ja toimintakulttuurin mukaista.

OAJ:n Akaan paikallisyhdistys