Tyttäreni kuolemasta on kulunut reilu 9 kuukautta ja surutyö on vaatinut osansa. Surutyö on ollut kivuliasta, päivittäistä ja niin henkilökohtaista. Asiaa on edelleen vaikea ymmärtää saati sitten hyväksyä. Totuus riipaisee joka kuukauden 29 päivänä ja se päivä on tuskaa täynnä.
Olen pettynyt Akaan ja Riihimäen seurakuntien toimintaan surutyön läpikäymisessä. Kirkollisveroa olen maksanut siitä asti, kun olen toimeentuloni ansainnut. Erosin Riihimäen seurakunnasta vuoden 2014 lopulla, koska mitään apua saatikka yhteydenottoa ei kummastakaan mainitsemastani seurakunnasta ole tarjottu. Tavattuani Riihimäen seurakunnan kirkkoherran tyttäreni kuoleman jälkeen kysyin häneltä pääsyä seurakunnan sururyhmään. Vastaukseksi sain, että vuosi pitää olla asianomaisesta kuolemasta, ennen kuin voi ilmoittautua sururyhmään.
Kun minulla nyt on kokemusta läheiseni kuolemasta ja siitä valtavasta surusta millä kuolema ahdistaa, niin itse olisin kipeimmin tarvinnut sururyhmää noin neljä kuukautta kuoleman jälkeen. Neljän kuukauden etappi pysäyttää totaalisesti miettimään kuolemaa, kun kaikki virallinen osuus vainajan asioiden hoidosta on hoidettu. Tuossa vaiheessa suru syvenee ja lähimmäisen poismeno alkaa hahmottua todellisuudeksi.
Surun vaiheet, joita olen käynyt läpi, ovat olleet shokki, turtumus, kieltäminen, masennus, hämmennys, pelko, viha, katkeruus ja syyllisyydentunto. Kuolemaa en ole vielä voinut hyväksyä osaltaan siksikin, kun kuolemansyy on vielä selviämättä.
Sain ystävältäni pienen kirjasen Surutyö, joka on suomennettu alun perin englannin kielestä. Kirjasen luettuani olen ymmärtänyt käyttäytymistäni, jota joskus itsekin pelkäsin määrätyissä surun vaiheissa. Olen usein ajatellut, mitä lähimmät työtoverini ja tuttavani ovat ajatelleet minusta näiden vaiheiden aikana. Kohteliaisuudesta varmaankin kukaan ei ole moittinut käytöstäni, ymmärrystä on löytynyt. Lääkärit ovat olleet ainoita tapaamiani henkilöitä, jotka eivät ole olleet ajan tasalla surun vaikutuksista. Hoitajaksi opiskellessani kävimme näitä surun vaiheita läpi, mutta sitä ei silloin ajatellut, että joutuu itse joskus käymään henkilökohtaisesti kaikki vaiheet läpi.
Harvat tapahtumat vaikuttavan ihmisen elämään niin radikaalisesti kuin läheisen kuolema, joka on niin lopullista. Käydessäni surun vaiheita läpi, en olisi koskaan uskonut, miten voimakkaita tunteita sureva käy lävitse. Surun voima vaikuttaa psyykkisesti, fyysisesti ja henkisesti surevaan.
Toivonkin seurakuntien päivittävän suruun liittyviä vaiheita ja auttavan surevia omaisia silloin, kun he apua tarvitsevat. Me koemme surumme kaikki kuitenkin eri tavalla, joku tarvitsee aiemmin apua kuin toinen mutta kuitenkin olen siitä varma, että keskusteluapua jokainen sureva tarvitsee ja vertaistukea. Itse olen liittynyt Facebookin erääseen vertaistukiryhmään, jossa on saanut purkaa tuntojaan. Samanlaisen surun kokeneita yhdistää raskas menetys, jonka ymmärtää helpoimmin saman kokenut henkilö.
Kirsti Leskenmaa
äiti
Riihimäki
