Akaalainen Jukka Peräkivi nähdään jälleen lavalla Valkeakoskella

Peräkiven rooli Valkeakoskella on hyvä vastapaino Diivojen hassuttelurooliin.
Peräkiven rooli Valkeakoskella on hyvä vastapaino Diivojen hassuttelurooliin.

Christian Sandströmin ohjaaman Niin Kuin Taivaassa -musiikkinäytelmän ensi-ilta on juuri takana Valkeakosken kaupunginteatterissa. Akaalainen Jukka Peräkivi saapuu kulisseista hymyillen.

– Ensimmäisellä kerralla kun olin lavalla, meni pala kurkkuun kesken lauseen. Muuten meni ihan hyvin, Peräkivi naurahtaa.

Muu Niin Kuin Taivaassa -porukka harjoitteli näytelmää varten noin neljä kuukautta. Peräkiven harjoituskausi oli huomattavasti lyhyempi, sillä Viialassa pyörineen Diivat-näytelmän esitykset menivät usein päällekkäin Valkeakosken harjoitusten kanssa.

– Viisi täydellistä harjoituskertaa takana. Tulin noin kuukausi ennen ensi-iltaa mukaan. Ohjaajan kanssa oli sopimus, että tulen vasta tässä vaiheessa.

Valkeakosken ja Viialan teattereiden lisäksi Peräkivi on nähty lavalla myös muun muassa Lempäälässä ja Toijalassa. Valkeakoski on Peräkiven mukaan mukavaa vaihtelua pienempiin teattereihin.

– Erilaistahan tämä on. Asiat tehdään isommin ja vähän enemmän ammattimaisesti täällä.

Artun rooli mukava vastapaino

Niin kuin taivaassa on musiikkinäytelmä, jossa kansainvälisesti tunnettu kapellimestari Daniel Dareus (Juha Kulmala) palaa sydäninfarktin saatuaan kotikyläänsä ja alkaa johtaa paikallista kuoroa. Kuorossa on myös Gabriella (Johanna Kyykoski), jonka väkivaltaista miestä Arttua näyttelee Peräkivi.

Selvin päin Arttu on suhteellisen tolkullinen ihminen, mutta humalassa miehestä tulee väkivaltainen, ja hän sotkee sekä oman että muiden kyläläisten elämää.

– Rooli oli helppo löytää, vaikkei todellakaan mikään luonnerooli ole, Peräkivi nauraa.

– Kiva tehdä erilaista, tämä oli hyvä vastapaino Diivojen roolille. Saa kokeilla rajojansa.

Peräkivi harjoitteli rooliaan varten, kuinka näyttämöllä tapellaan ja kuinka lyödä niin, ettei toista satu.

Jevgeni Karhun antama tappelukoulutus oli hienoa. Se oli yksi kohokohta. Oli hienoa, että pääsi tekemään sitä ammattilaisen kanssa.

Kalenteri täynnä teatteria

Vaikka näytteleminen on Peräkivelle puhtaasti harrastus, lohkaisee se suuren osan Toijalassa asuvan perheenisän ajasta.

– Onneksi perhe kuitenkin ymmärtää hyvin, kun emäntä on myös mukana teatteritouhuissa. Sellaista ongelmaa ei ole, Peräkivi kertoo ja viittaa avopuolisoonsa Tanja Raitioon, joka on niin ikään nähty lavalla niin Toijalassa ja Viialassa kuin Valkeakoskellakin.

– Onhan tämä välillä raskastakin, mutta kyllä teatterista saa niin paljon takaisinkin.

Tulevaisuuden suunnitelmatkin ovat selvät. Kesällä Peräkivi näyttelee Toijalan kesäteatterissa Minna Kankaan ohjaamassa Seitsemässä veljeksessä, jonka jälkeen palataan jossain vaiheessa Valkeakoskelle.

– Yksi syy, miksi tulin tähän Valkeakosken näytelmään, oli se, että ohjaaja halusi minut mukaan, koska tänne on tulossa sellaisia proggiksia, joihin hän haluaa minut. Pysyn siis täällä tavallaan ”mukana”.

Niin Kuin Taivaassa -musiikkinäytelmän esitykset jatkuvat Valkeakosken kaupunginteatterilla huhtikuun loppupuolelle asti.

Sami Koljonen

    Kuvatekstit:   Peräkiven rooli Valkeakoskella on hyvä vastapaino Diivojen hassuttelurooliin. Peräkiven mukaan Viialassa ja Toijalassa voi improvisoida enemmän, Valkeakoskella taas ohjaaja kertoo tarkkaan, kuinka rooli tehdään.

Kuvatekstit:
Peräkiven rooli Valkeakoskella on hyvä vastapaino Diivojen hassuttelurooliin.
Peräkiven mukaan Viialassa ja Toijalassa voi improvisoida enemmän, Valkeakoskella taas ohjaaja kertoo tarkkaan, kuinka rooli tehdään.