Kirkkoherranvaali Akaassa

Kirkkoherranvaali suoritetaan Akaassa 8.2.2015 (ennakkoäänestys 2.–6.2.2015). Tampereen tuomiokapituli on asettanut kolme kirkkoherraehdokasta vaalisijajärjestykseen. Ensimmäisellä vaalisijalla on Akaan kappalainen Ali Kulhia, toisella vaalisijalla kappalainen Kirsi Hämäläinen Kotkasta ja kolmannella vaalisijalla kappalainen Olli-Matti Vuori Ulvilasta.

Kirkkoherranvaali on tärkeä tapahtuma Akaan seurakunnan jäsenille, koska seurakunnalle valitaan hengellistä ja maallista johtajaa useammaksi vuodeksi. Erittäin tärkeää on, että vaalien valinta kohdistuu kirkkoherraehdokkaaseen, joka voi kehittää Akaan seurakunnan hallinnollista toimivuutta avoimen päätöksenteon suuntaan sekä tuo seurakunnan toimintoja lähemmäksi seurakuntalaisia.

Tuomiokapituli on asettanut Akaan seurakunnan kappalaisen Ali Kulhian ensimmäiselle vaalisijalle, joka näin maallikkoseurakuntalaisen silmissä on kirkkohallinnon kannanotto asianomaisen kyvyistä, taidoista ja pätevyydestä hoitaa menestyksellisesti Akaan seurakunnan kirkkoherran virkaa. Toisaalta Kulhia tuntee Akaan seurakunnan, koska on ollut sen palveluksessa Akaan yhdistyneen seurakunnan perustamisesta lähtien. Ennen seurakuntien yhdistymistä Kulhia toimi Viialan seurakunnan kirkkoherrana.

Kun olen käynyt kuuntelemassa kolmen kirkkoherraehdokkaan hyvät ja tasokkaat vaalisaarnat, ne eivät ole muuttaneet käsitystäni paikallisen ehdokkaan ykkössijasta. Toisaalta äänestystulos ratkaisee, kuka on seuraava Akaan kirkkoherra. Kunnioitan vaalitulosta, jonka jälkeen pulinat pois ja mennään yhdessä eteenpäin seurakunnan toiminnassa.

 

Aarre Nord

maallikkoseurakuntalainen