Jouluun ei ollut enää kuin seitsemän päivää. Päivät olivat olleet tavanomaisen lumettomia, tosin jouluaatoksi oli luvattu säätiedotuksessa, ainakin jossain määrin lumisadetta. Mutta kun tiedossa ei ollut juurikaan pakkasia, niin se tiesi jo sitä, Kankareen Kalevi oli lähtenyt kuusimetsälle, jos sattuisi löytymään sopivaa joulukuusta. Hänellä oli naapurin isännältä lupa hakea joka jouluna kuusi sovitusta kohdin, missä sai muutoinkin kuusikkoa harventaa. Kalevi ei niin suuresti itse kuusesta piitannut, mutta täytyi se hakea, kun poika Reino tulisi ihan samaisena päivänä lomalle, oli saanut viikon jotain kuntoisuuslomaa.
Kalevi löysi kuusensa ja lähti suunnistamaan kohti omakotitaloaan, jossa Kaisa vaimo jo siivoili, hänellä kun oli tapana aloittaa ajoissa. Sai sitten likempänä joulua keskittyä jouluruokien tekoon rauhassa.
Kesken kuusen kantamisen Kalevi sai kännykkäänsä elämänsä pahimman soiton, että oli pudota polvilleen. Kaisa vaimo soitti, että joku Reinon armeijakaveri oli soittanut ja sanonut, että Reino oli joutunut kolariin toisen lomalaisen kanssa. Auto oli mennyt ihan mäsäksi ja kumpikin oli joutunut sairaalan teho-osastolla.
– Ei voi olla totta, ei voi olla totta, kuului Kalevin suusta ja silmissä löi välillä mustille.
– Missä sinä olet, tulisit kotiin, vaikersi Kaisa eikä muistanut edes, minne Kalevi oli lähtenyt. Hänen ajantajunsa oli mennyt sekaisin.
Kalevi lähti harppomaan kovaa vauhtia kotiinpäin. Hänelle tuli mieleen Kaisan kirkossa käynnit ja virren veisuut ja varsinkin Enkeli taivaan -jouluvirsi. Kalevi ei ollut paljoa välitellyt Kaisan uskonnosta ja höpötyksistä, sen sijaan oli sanonut Kaisalle.
– Ei semmoista Jumalaa missään ole.
Nyt Kalevilla tuli äkkiä jotenkin hyvin nöyrä tunne. Jos nyt Reino säästyisi, ettei ainakaan kuolisi, hän menisi Kaisan kanssa joulukirkkoon ja kiittäisi sitä yläkerran isäntää, joka varmaan olisi jossain olemassa.
Kun Kalevi astui myöhemmin kotitalonsa ovesta sisään, oli hänen maailmansa jo romahtamaisillaan. Mutta kun hän astui keittiöön, niin pöydässä istui Reino, joka ahtasi sisäänsä Kaisan parhaimpia herkku mitä hän kaapista löysi.
– No mitä isäpappa, kävit kuusimettällä, Reino sanoi iloisella tyylillään.
– Sinähän olet siinä ihan ehjänä, voi ihme.
– Ei Reino ollutkaan siinä autossa, mitä se kaveri oli luullut, selitti Kaisa ja ilon kyyneleet tulvivat silmistä ja samalla hän puristi Reinoa kaulasta.
– Nyt mennäänkin jouluna kirkkoon. Kyllä munkin täytyy ny kiittää sitä yläkerran isäntää.
Kalevillakin tuli väkisin liikuttunut olo, mutta se tuntui hyvältä, kun poika istui elävänä edessä.
Reijo Puhakka
