Elinkeinoelämän vahvana vaikuttajana Toijalassa sittemmin tunnettu Antti Mäkinen syntyi 1922 perheeseen, joka kasvoi kokoon: isä, äiti, tytär ja seitsemän poikaa. Perhe eli vaatimattomasti pienessä mökissä pellon laidalla Huittisissa. Isä teki rakennustöitä ja urakoi maatalouden rakennuksia.
Kansakoulu riitti Antille ja hän hakeutui kaupan alalle. Sotien Jälkeen hän oli töissä Lauttakylässä huonekaluliike Hemmolla, jossa oli myös osakkaana 50 prosentin osuudella. Ennen Toijalaan tuloaan Antti Mäkinen oli myös kaupan palveluksessa Hauholla.
Lahdensuun talossa, keskellä Toijalaa, oli kirjakauppa rautatien puolella ja Kara Oy talon toisessa päässä. Kara myi kaikkea mahdollista rakennustarvikkeista paitoihin. Ulkoa löytyivät myös bensapumppu ja hevospuomi. Tähän kauppaan otettiin myyjäksi nuori Antti Mäkinen. Noihin aikoihin Karassa olivat töissä myös Liisa ja Mikko Korkeamäki, Heikkilän Saku, Elli Mäkinen ja Heikki Mero. Kaikista heistä tuli myöhemmin kovia yrittäjiä kaupan alalle.
Elokuussa 1950 Karaan tuli ostoksille nuori nainen, Seija Salonen, veljensä pojan, 2-vuotiaan Jarmon kanssa. Seija näki häivähdyksen kaupassa miehestä takaapäin, mutta oivalsi heti, että ”toi on mun mies”. Kirjakaupassa myyjänä toimineen Seijan ja Antin seurustelu alkoi, johti avioliittoon, ja kesti aina vuoteen 2005, Antin kuolemaan asti.
Bisnestä puhtaasta jätteestä
Jo Lauttakylän huonekaluliikkeessä työskennellessään Antti Mäkinen näki, kuinka verhoomoissa tarvitaan täytteenä flokkia, samaa ainetta tarvittiin myös patjojen tekoon. Flokki oli puhtaasta tekstiilijätteestä valmistettua täytettä.
Antti Mäkinen sai idean valmistaa itse flokkia. Tätä varten tarvittiin kone. Semmoisen Mäkinen oli nähnyt ja esitteli sen valmistamista Toijalan Autokorjaamo ja Takomon miehille. Veljekset Toivosen verstaan Paavo Toivonen oli mestarina, kun konetta tehtiin. Siihen tuli eteen kuljetin, jolle revittävä lumppu asetettiin. Hammasrataspari syötti lumppua rummulle, jossa oli teräviä piikkejä repimässä raaka-aineen pieneksi. Näin syntynyt flokki putosi kuljettimelle, joka vei sen eteenpäin pussitettavaksi. Työ oli erittäin pölyistä ja lumppuihin sekoitettiinkin kehruuöljyä tämän haitan vähentämiseksi. Myöhemmin prosessiin asennettiin repimärummun yläpuolelle huuva, ja siitä putki ulos sykloniin.
Uusi kone asennettiin Toijalan Autokorjaamo ja Takomon kellarikerrokseen, jossa flokin tekeminen aloitettiin 1954. Näin syntyi Toijalan Repimö. Yrityksen asiakkaina olivat huonekaluvalmistajat, verhoomot ja vuodevaateiden tekijät ympäri maata. Alkava yritys tarvitsi tottakailisää pääomia. Antti Mäkinen pyysi tällöin liikekumppanikseAntti Toivosen, repimäkoneenrakentajan pojan. Yhdessä mentiinkin jonkin aikaa.
Toijalan Repimö kokoaa suvun
Noin vuoden kuluttua Antti Mäkinen sai lisää ideoita. Oli tarve siirtyä parempiin tiloihin ja kangaskauppa tuli kuvioon. Tässä vaiheessa Antti Toivonen luopui, Mäkinen osti häneltä osuuden pois ja jatkoi Repimöä yhdessä vaimonsa Seijan kanssa. Toiminta oli laajentunut siihen mittaan, että tarvittiin lisää työvoimaakin. Seija oli kirjakaupan myyjänä ensin Lahdensuun Mammalla ja sitten Liekoniemellä. Hän tykkäsi työstään ja ajatteli jäävänsä eläkkeelle kirjakaupasta. Antti houkutteli Seijan sanomaan itsensä irti ja tulemaan töihin kotiin. Niin tapahtui ja Seija alkoi pakata flokkia, hoitaa toimistotöitä ja myymään kankaita. Uudeksi toimipaikaksi löytyi Jukka Vistin talo Pätsiniemestä.
Seija ja Antti muuttivat uuden rakennuksen yläkertaan, jossa oli kolme huonetta ja keittiö. Flokkia revittiin alakerrassa, jossa oli myös myymälä palakankaille. Raaka-ainetta haalittiin laajalta alueelta. Kaikki kelpasi. Pian oli laajennettava kuitenkin ostoaluetta. Mäkinen osti tehtaiden jätepaloja ja teki laajoja hankintamatkoja. Suuri ja pitkäjänteinen sopimus tehtiin Suomen Trikoon kanssa. Toijalan Repimö osti kaiken tehtaassa syntyvän jätteen ja tulihan sitä, siellä Trikoo työllisti tuhansia naisia. Varastotiloja tarvittiin paljon. Pihapiiriin rakennettiin ulkorakennus 1962. Materiaaleja varastoitiin lisäksi Otto-Tapetin tiloihin ja tanssipaikkana tunnettu Vilpola oli vuokralla talvikaudet.
Antin nuorempi veli Vesa Mäkinen tuli Toijalaan 1956 ja asui Seijan ja Antin luona. Vesa repi puoli vuotta flokkia ja meni sitten armeijaan, jossa sai kuorma-auton kuljettajan koulutuksen. Armeijan jälkeen nuori mies oli töissä ensin korjaamolla Helsingissä korjaamolla, mutta palasi Toijalaan 1958, kun sai Antilta lupauksen, että tämä ostaa kuorma-auton firmaan. Ensimmäinen Bedford ostettiin samana vuonna. Se tuli Suomen Trikoolta käytettynä. Myöhemmin Bedfordeja ostettiin AKP:lta, kun liikkeen johtaja oli Antti Mäkisen kaveri.
Toijalan Repimö työllisti myös toisen Antin veljistä. Ossi Mäkinen oli talonmiehenä ja vaimo siivoili tiloja. Ossi oli myös kuorma-autossa repsikkana Pertti Sakalalla, joka tuli Repimön palvelukseen 1965 ja jäi pitkän työrupeaman jälkeen eläkkeelle 2014 yrityksen 75-60 -vuotisjuhlavuonna. Sakalan tullessa töihin Repimö työllisti viitisen miestä ja lisäksi oli Seijan vähittäismyymälä naisineen.
Sekundasta sukkia
Suomen Trikoolla tehtiin muun muassa miesten sukkia. Jostain syystä sekundaksi meni paljon tavaraa, joissa vain kärki oli neulomatta. Näitä sukkia tuotiin autokuormittain Repimölle ja kipattiin verstaan lattialle. Sana levisi ja Toijalan naiset tulivat kilvan ostoksille. Siinä vaan lattialta etsittiin pareja. Sukkia myytiin kilokaupalla ja usein sukkia oli asiakkailla kymmeniä pareja. Sukka oli helppo neuloa ehjäksi kotona. Pian ostajia tuli kauempaakin aina Tamperetta myöten. Kauppaa tehtiin pari vuotta, mutta sitten Trikoolle selvisi, että sukkakauppa käy kovin huonosti Toijalan ympäristössä. Kun syy selvisi, tuhottiin sekundasukat jo tehtaalla viiltämällä pohja auki. Sekundakauppa Toijalassa loppui
Raaka-ainetta tonneittain
Antti Mäkinen osti teollisuuden jätepaloja, ja Vesa ajoi tavaraa ympäri Suomea. Valkoista hyvänlaatuista ”lumppua” ajettiin Tervakoskelle setelirahojen raaka-aineeksi. Pohjanmaalle meni tavaraa kolme autokuormaa viikossa matonkutojien tarpeisiin. Siellähän kutomoita oli paljon. Maalla nuoripari alkoi hoitaa tilaa, ja luopujat perustivat mattokutomon. Varsin suosittua oli kankaiden reunoista leikattu soiro, joka oli valmista kudetta. Toinen menekkitavara oli sukan ketlausrengas, joista lenkkejä yhteen solmimalla saatiin lenkkimatonkudetta. Hyvinkäälle Keru Oy:lle vietiin paljon tavaraa. Sieltä tavara kulkeutui kattohuopatehtaalle, jossa sitä sekoitettiin huovan joukkoon sitomaan tuotetta repeämisen estämiseksi. Tampereelta tavaraa ajettiin parhaana aikana kolmekin autokuormaa – kerralla 7 tonnia – päivässä.
Tampereelta haettiin myös kuorma-autolla käsityö- ja mattolankoja. Ne oli värjätty Suomen Trikoolla. Ennen lankojen myyntiä Pohjanmaalle, ne varastoitiin Otto- Tapetin tiloihin. Siellä kylmävarastossa kuivat langat imivät kosteutta ja paino nousi sopivasti juuri ennen myyntiä.
Muotituotteita Toijalan naisille
Ostetun tavaran joukossa oli kaikenlaista, myös muotituotteita, tulivathan jätepalat suoraan Suomen toimivasta tekstiiliteollisuudesta. 1960-luvulla tuli myymälään crimplene-kankaan paloja. Siitäkös riemu repesi, ja naisväki väki kulki crimplene-hameissa Toijalan katukuvassa.
Seija ja Antti Mäkinen muuttivat pois Repimön yläkerrasta ja tilalle tulivat Helena ja Vesa Mäkinen. Yksi yläkerran huoneista muutettiin toimistoksi, jossa Helena aloitti työt 1959. Toimistotöiden ohella hän myi kiireaikana myös tavaraa asiakkaille.
Tekstiilikauppa vähittäismyyntiäkin
Suomen patjatehtaat täyttivät tuotteensa pölyävällä flokilla. Aikanaan kansa ihmetteli, kun patjat pölyävät, vaikka niitä kuinka piiskataan. Niinpä tilalle tulikin pölyämätön vaahtomuovi, joka korvasi flokin. Toijalan Repimö lopetti flokin valmistuksen. Uutena ideana oli rakentaa toimitila Hietastentielle, johon tuli tekstiilialan vähittäismyymälä. Se aloitti toimintansa 1964 ja näin syntyi Seijan bisnes. Liikkeessä myytiin naisten ja miesten alusvaatteita, kerrastoja, paitoja, yöpukuja, sukkia ym. Seija osti tavaran sisään. Töissä oli kymmenkunta naista.
Antilla oli talossa työhuone, josta johdettiin tukkuostoja ja myyntiä. Tori- ja palakauppiaat tulivat ympäri Suomea hakemaan tavaraa työpäivänsä jälkeen. Niitä jaettiin Vilpolan varastolta pitkin iltaa myöhäisille ostajille.
Mäkinen osti Vilpolan 1968. Näin päättyi lopullisesti kunniakkaan pesäpallokentän ja maineikkaan tanssipaikan historia. Paikalle nousi vähitellen rakennuksia tekstiilikaupan tarpeita varten.
Kankaita ulkomailta
Kankaiden kysyntä ylitti Suomen maasta saatavan tarjonnan. Antti Mäkinen lähti ostoksille Keski-Eurooppaan. Ostot alkoivat Itävallasta, Sveitsistä ja Länsi-Saksasta. Syksyn ja talven markkinoille tulevat erät piti ostaa keväällä, jolloin hinnat olivat halvempia. Mäkinen miehineen vieraili tehtaissa ja löydettyään sopivan erän Antti teki kaupat. Yhdeltä tehtaalta ostettiin 30 – 50 tonnia kankaita. Matkoilla miesten tulkkina oli Kalevi Askola. Myöhemmin kankaita ostettiin myös Englannista ja Jenkeistä.
Euroopasta tuli parhaimpina vuosian 60 rekkakuormaa – yhdessä kuormassa 20 tonnia – kangasta. Tämä tarkoitti yli 20 tonnin liikevaihtoa viikossa. Suomen palakauppiaille oli etukäteen ilmoitettu paalien saapuminen. Kun niitä sitten avattiin nähtäväksi, oli kilpailu kovaa kuka mitäkin saa. Kaupan oli myös pakkoja metritavarana ja osa myytiin kilokaupalla. Aina ei asiakkaita löytynyt heti ja tavaraa jouduttiin varastoimaan pitkäänkin kunnes löytyi sopiva ostaja.
Parasta aikaa Repimön historiassa oli, kun tavaraa liikkui paljon. Esimerkiksi Trikoon sukkabisnes oli suoranainen kultakaivos, kun tavaa ostettiin sisään ostettiin viisi penniä/kilo, ja myytiin ulos kolme markkaa/kilo. Kangaskaupassa liikeidea perustui siihen, että ostettiin halvalla ja myytiin halvalla, mutta kun määrät olivat suuret niin siitä syntyi tulosta.
Antti ja Veikko ”poliitikkoina”
Toijalan Repimö oli Antti Mäkisen luoma ja omistama yritys. Toki Mäkisellä oli silmää palkata ympärilleen hyviä työntekijöitäkin. Vaimo Seija oli yrityksen kantava voima. Työ oli henki ja elämä elämä. Kerran Antti sanoi kotona, että oo sinäkin Vesa ny sillai vähän kunnolla, kun meille tulee kylään sellainen insinööri Lapinleimu. Seija oli keittänyt soppaa ja syötyään lautasensa tyhjäksi Lapinleimu oli sanonut, että annas lisää, kun se on niin helvetin hyvää. Alkoi Antti Mäkisen ja Veikko Lapinleimun kaveruus. Yhdessä käytiin vaimojen kanssa ulkomailla ja Lapinleimu veti Mäkisen mukaan myös rotarytoimintaan. Lappiin suuntautuvat metsästysretket olivat Antille tärkeitä. Ei niinkään riistan kaato, vaan tarvittiin irtiotto arjen kovasta liike-elämästä.
Kaverukset Lapinleimu ja Mäkinen päättivät, että kauppalan asioiden hoitoon pitää saada enemmän liike-elämän näkemystä. Toijalaan syntyi 1960-luvun puolivälin paikkeilla kunnallisvaaleihin Kaupan ja Teollisuuden vaaliliitto. Siinä olivat valtuustoehdokkaina muun muassa Antti Mäkinen, Veikko Lapinleimu, Mauri Tuurna ja Pentti Mäkipää. Ensi yrittämällä läpi meni Lapinleimu ja myöhemmin myös Mäkinen.
Maan suurin kangastukku
Toijalan Repimö om. Antti Mäkinen teki kovaa tulosta ja sen omistaja oli monet vuodet verokalenterin kärjessä Toijalassa. Tämä ei ollut Mäkiselle lainkaan vastenmielistä, sillä mies tykkäsi menestyä. Verosuunnittelua kuitenkin tehtiin ja yritys muuttui kommandiittiyhtiöksi 1970. Nimi Toijalan Repimö ei kuitenkaan 1970-luvulla kuvannut enää toimintaa ja asiakkaille julistettiin nimikilpailu uuden nimen löytämiseksi. Tekstiilipalvelu otettiin käyttöön 1972.
Vuonna 1998 yrityksessä tapahtui sukupolvenvaihdos. Nykyään kangastukku Tekstiilipalvelu Oy on alallaan Suomen suurin maahantuonti- ja tukkuliike. Varastossa on kankaita noin kaksi miljoonaa kilometriä, josta riittää tavaraa kotimaan kangaskaupoille ja kankaita tarvitseville yrityksille. Lisäksi kankaita viedään Venäjälle, Ruotsiin ja Viroon. Pätsiniemessä on töissä 10 työntekijää, liikkeen johdossa on omistaja Minna Alfthan.
Artikkelin tekijät: Toijalan Seudun Reserviupseerikerhon historiaryhmästä Markku Lapinleimu ja Eero Lapinleimu
Haastattelut:
Seija Mäkinen
Minna Alfthan
Helena ja Vesa Mäkinen
Pertti Sakala
Mikko Toivonen
