Monet meistä kunnallisvaaliehdokkaista – ellei peräti jokainen – tiesi syksyllä 2012, että kuntataloudessa on edessä kovat ajat. Harva tai tuskin kukaan aavisti, että tilanteesta tulisi nyt koettavan kaltainen. Työttömyys on kasvanut ennakoitua nopeammin, lomautuksia, lyhennettyjä työviikkoja ja määräaikaisten työntekijöiden työsuhteiden päättymiset ovat pienentäneet sekä verotuloja että valtion avustuksia. Lasten huolestuttavasti lisääntyneet huostaanotot, sisäilmaongelmat lähes kaikissa kaupungin kiinteistöissä ja rahaa vaativat uudiskohteet – uusi teollisuushalli, Keskustan koulun remontti, uusi vanhusten talo, Rasin , Pappilan ja Arvo Ylpön koulujen korjaukset, lisääntyneet poissaolot ja päätetyt lomautukset kuormittavat porukkaa ja aiheuttavat haasteita kaupungin palvelutuotannolle. Tässäpä on lyhyesti esitettynä puitteet ensi vuoden budjetin laatimisen aikaan.
Budjetista ei puutu karkeasti kuin viisi miljoonaa. Mikä avuksi?
Muutaman vuoden tähtäyksellä kykymme kuluttaa laskee edelleen – ehkäpä vuosina 2008 – 2014 koettua nopeammin – siis elintasomme laskee. Julkisen puolen mahdollisuudet hoitaa asioita nykyisellä tasolla ja nykylaajuudessa pienenevät. Lasten ja vanhusten hoidosta vastuuta siirtyy omaisille ja lähiympäristöön, katujen kunto ja siivouksen taso laskee, kouluissa on vähemmän oppimateriaalia, liikuntapaikkojen käyttö maksaa nykyistä enemmän, maksuttomat kuljetukset vähenevät – ihmisten vastuu omasta arjesta ja elämästä kasvaa. Näin se vaan on.
Valtuutettu ja Teknillisen lautakunnan puheenjohtajan Sirpa Hämäläisen juttu muutama viikko sitten tässä lehdessä oli hyvä. Juttelin samoihin aikoihin yhden opettajana pitkään palvelleen kanssa: ”Eikös teidän, jotka käytätte kiinteistöä, pitäisi enemmän informoida kunnossapitoihmisiä puutteista ja epäkohdista?” ”Eikös se kuitenkin ole niin, että käyttäjät on erikseen ja kunnossapitäjät erikseen?” ”Juu, mutta mistä ne kunnossapitäjät tietää, mitä pitää korjata , jos käyttäjät eivät sitä kerro?” ”On niistä aikoinaan kerrottu, mutta vastaus on ollut, että siinä ne opettajat taas yrittää helpottaa omaa työtänsä.” Just niin. Voisiko – teknillinen johtaja ja sivistystoimenjohtaja – tehdä tälle asian tilalle jotain, siis enemmän arvostusta toisen työhön ja yhteisen Akaan asian parempaa hoitamista.
Yhdestä näkökulmasta katsoen julkinen sektori ja siis kuntatyönantaja tarvitsee työmoraaliltaan korkeimman luokan väkeä. Yksityinen puoli voi luoda erilaisia kannustinjärjestelmiä – kun myyt enemmän, saat enemmän provisiota ja näin suuremman rahallisen korvauksen (myyntipäällikkö), jos pystyt kasvattamaan tulosta budjetoidusta, saat bonuksen ylityksen suhteessa (toimitusjohtaja), jos tiimisi tekee tunnissa vielä enemmän laatuvaatimukset täyttäviä myynti artikkeleita, urakkakorvaus kasvaa (tehdastyöntekijä). Kunta joutuu sen sijaan teettämään työn luottaen hyväuskoisesti siihen, että työ tehdään aina mahdollisimman joutuisasti ja laadullisesti moitteettomasti. Kunnissa olisi hyviä kohteita ja helposti laadittavia mittareita: potilasjonon pituus, hammaslääkärille pääsyn odotusaika, budjetin alittaminen, ylioppilaaksi kirjoittaneiden ja reputtaneiden suhde, vanhainkodin asukkaiden tutkittu tyytyväisyys hoitoon ja ulkoilutuntien määrä per vanhus. Onhan näitä. Esteenä on paitsi perinteinen haluttomuus uutta kohtaan, myös jatkuva rahapula, mikä tehokkaasti hillitsee haluja edes kokeilla palkkiopalkkausjärjestelmää. Vahinko.
Eräs kuntalainen on lähestynyt sähköpostitse ja valitti, ettei lapset keväällä ehtineet järjestää kavereiden kesken läksiäisjuhlaa, kun osa oppilaista joutui heti syyslukukauden alettua väistötiloihin. Voi, voi! Totean vain, etteivät lapset kaipaa eivätkä he tarvitse esitetynlaista holhoamista.
Muutaman kuukauden päästä onkin puolet valtuustokaudesta sovitettu ja silloin on tarpeen tarkastella ensimmäisen puolikkaan saavutukset.
Eero Lapinleimu
valtuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen (kok)
