Omenainen juttu

Olipahan omenainen juttu saapua Akaan Viialaan mehustamaan omenat vanhalle nahkatehtaalle. Urheiluseuran talkoolaiset tekivät ahkerasti töitä ja hoitivat hommansa tyylikkäästi, siitä heitä runsaasti kiittäen. Hyvä henki oli päällä muillakin mehustamaan tulleilla.

Sitten alkoikin ulkopuolinen häirintä, joka ei ollut kuulemma ensimmäinen kerta samassa paikassa samalta henkilöltä. Naapurihuoneesta saapui paikalle ukko, joka huusi ja rähjäsi väelle kuin Euroopan omistaja. Tiettävästi hän on vuokralla samaisessa talossa. Kuulin myös, että henkilö ei ole pitänyt siitä, että mehustuspaikka tuli hänen ovensa alueelle.

Räyhääminen ja uhkaileva käytös osoittivat sen, että hänen mahdollisen yrityksensä palveluja eivät varmasti läsnäolijat tarvitse. Luulisi aiheesta olevan kiinnostunut muutkin talon yrittäjät ja isännöitsijä. Yksi häirikkö pilaa koko hyvin toimivan talon yrittäjien maineen.

Uhkaava käytös ei ole varmaankaan mieleistä eläkkeellä oleville vapaaehtoisille, jotka tekevät arvokasta työtä urheiluseuran hyväksi.

 

Teuvo Nieminen