Pappilan koululla taas Markkinat

Musse on toiminut Pappilan markkinoiden vetonaulana jo vuosia.
Musse on toiminut Pappilan markkinoiden vetonaulana jo vuosia.

Pappilan koulun pihalla järjestetään tänäkin vuonna Pappilan markkinat sunnuntaina 5.5. kello 10–13. Ohjelmassa on perinteisesti kirppis, myyjäiset ja poniratsastusta. Uutena vetonaulana on iso pomppulinnaliukumäki ja metrilakun irtomyynti.

Pappilan markkinat ovat tällä kertaa myös Tarja Niemen ja Marja Virtasen viimeinen yhteinen voimainponnistus koulun vanhempainyhdistyksen riveissä. Niemellä on takana kymmenen vuotta aktiivista toimintaa, josta viimeiset neljä vuotta yhdistyksen puheenjohtajana. Virtanen puolestaan on ehtinyt olla toiminnassa mukana viisi vuotta.

– Mieli on todella haikea. Ikävä tulee tätä kouluyhteisöä ja kaikkia näitä ihania ihmisiä. Meillä on ollut hauskaa yhdessä, ja siinä sivussa olemme järjestäneet lapsille monenlaista toimintaa, Niemi toteaa.

Parivaljakko muistelee monia ikimuistoisia hetkiä kuluneilta vuosilta, pieniä esikoululaisia tekemässä ensimmäisiä karkkiostoksiaan diskossa ja huikeita limbokilpailuja, uimahallimatkoja sekä vuosi vuodelta kasvavaa markkinahulinaa. Suurimmat kuluvan lukuvuoden saavutuksista lienevät viime syksynä koululle ostettu Ahaa-teatterin esitys ja nyt keväällä valmistuva minifrisbeegolfrata koulun pihalle.

– Huikeimpana muistona mieleeni jää koulun viimesyksyinen Talent-ilta, joka syntyi oppilaskunnan, vanhempainyhdistyksen, oppilaiden ja opettajien yhteistyöllä ja huipentui opettajien vauhdikkaaseen minimusikaaliin. Vastaavaa yhteenkuuluvuuden tunnetta saa hakea, Marja Virtanen kiittelee.

Lämpimät kiitokset yhteistyöstä koko yhdistyksen porukalta lähtee koulun opettajille ja ennen kaikkea rehtori Mika Luukkaselle, jonka positiivinen suhtautuminen on mahdollistanut monipuolisen toiminnan ja antanut koululla hyvät puitteet toimia.

Tarja Niemi ja Marja Virtanen toivovat tapaavansa markkinoilla nykyisten lisäksi runsain joukoin myös entisiä Pappilan koulun oppilaita, opettajia ja yhdistysväkeä.

Marjo Ahlman

Pappilan koulun vanhempainyhdistyksen puuhanaiset Marja Virtanen (vas.) ja Tarja Niemi.
Pappilan koulun vanhempainyhdistyksen puuhanaiset Marja Virtanen (vas.) ja Tarja Niemi.
Pappilan koulun vanhempainyhdistyksen puuhanaiset Marja Virtanen (vas.) ja Tarja Niemi.
Pappilan koulun vanhempainyhdistyksen puuhanaiset Marja Virtanen (vas.) ja Tarja Niemi.