Rantakareilla on alkamassa kolmas elämänvaihe

Akaan kirkkoherra Sari Lindström (oik.) ”lahjoi” Ilari ja Birgitta Rantakaria seurakunnan pöytäviirillä ja Marjut Rantakaria tuliaisillaan Unkarista.
Akaan kirkkoherra Sari Lindström (oik.) ”lahjoi” Ilari ja Birgitta Rantakaria seurakunnan pöytäviirillä ja Marjut Rantakaria tuliaisillaan Unkarista.

Marjut Rantakarin sekä Birgitta ja Ilari Rantakarin kansainvälinen vaikuttaminen työelämän kautta on jäämässä taakse, ja kolmikko on siirtymässä voimakkaasti elämänsä kolmanteen vaiheeseen. Siihen kuuluu edelleen kansainvälinen toiminta mutta myös perhe ja lapsenlapset sekä kotipaikka Kylmäkoski. Marjut ja Ilari Rantakarilla on jo takanaan yli 30-vuotinen ura Suomen ulkoministeriön palveluksessa, ja Birgitta Rantakari jää lokakuussa eläkkeelle Diakonissalaitokselta kansainvälisen diakonian tehtävistä.

Mikä saa ihmisen 1960-luvun Pirkanmaalta lähtemään opiskelujen jälkeen maailmalle? Tähän sisarukset Marjut ja Ilari Rantakari vastaavat kertomalla lapsuuden kodistaan, jonka keskeisiä arvoja olivat kristillisyys, avoimuus, humaanisuus ja diakonia. Marjut sai teininä äidiltään ismikseen Jeesuksen lähetyskäskyn, Ilarille voimakas vaikuttaja oli kodissa vieraillut muolaalaistenkin hengellinen johtaja, pastori Toivo Rapeli. Marjut teki konsulinuransa sosialistisissa diktatuureissa, Ilarin eteen tulivat kehitysyhteistyökysymykset ja Afrikka. Ilarin puoliso Birgitta kasvoi Rovaniemellä yhteiskunnallisesti aktiivisessa kodissa, missä pidettiin luonnollisena lapsen lähtemistä maailmalle.

Kaikki kolme maailmankansalaista ovat sitä mieltä, että ”olen siksi, että sinä olet”, ”koskaan ei pidä antaa periksi” ja ”emme ole vihollisia, ehkä pysyvästikin erimieltä, mutta osa yhtä suurta ihmiskuntaa, jossa voimme kunnioittaa toisiamme”.

Kolmikolla on ollut tehtävissään voimakas missio, ja heidän mielestään ihminen ei kerta kaikkiaan voi olla koskaan tilanteessa, jossa ei olisi toivoa. Kaikki kolme ovat määrätietoisesti pyrkineet tehtäviin, jotka ovat kokeneet mielenkiintoisiksi ja haastaviksi.

Tänään Marjut pohtii maailmaa ja Kylmäkoskea päivä kerrallaan ja ehkä toteuttaa haaveensa pitkästä matkasta ystävien luokse maailmalle. Ilari on jo ottanut uusia vastuita muun muassa Suomen Lähetysseuran hallituksessa, ja Birgitta järjestelee Diakonialaitokselle työuran päättävää seminaaria.

Kun ystäväpiiriin ovat kuuluneet sellaisetkin nimet kuin Äiti Teresa, Desmond Tutu, Nelson Mandela ja Martti Ahtisaari, perspektiiviä isoihin ja pieniin kansainvälisiin sekä kansallisiin kysymyksiin on, ja kolmikko ei tule pistämään kynttiläänsä vakan alle. Tämän osoitti voimakkaasti Kylmäkosken seurakuntatalolla viime lauantaina sukulaisille, ystäville ja työtovereille järjestetty juhla, jossa raikui niin Satumaa-tango kuin Suvivirsikin.

Juhlan kolehti kerättiin Kylmäkosken kulttuurikirkolle, jonka toiminnan suunnittelu tulee olemaan yksi kolmikon silmäteristä.

 

Kylmäkosken kirkko on Marjut Rantakarin sekä Birgitta ja Ilari Rantakarin silmäterä.
Kylmäkosken kirkko on Marjut Rantakarin sekä Birgitta ja Ilari Rantakarin silmäterä