Täyttä elämää

Usein kuulee  jonkun tietyn ryhmän tai henkilön vaativan saada elää täyttä elämää, mitä se sitten tarkoittaakin. Mikäli esimerkiksi taloudellisia edellytyksiä ei ole tähän kyseiseen elämään, yhteiskuntaa on turhaa huutaa maksumieheksi. Jokainen olkoon oman onnensa seppä.

Perheen perustaminen on joillekin niin sanottua täyttä elämää. Mikäli siihen ei luonto ole suonut mahdollisuuksia, asia täytyy unohtaa. Yksistään valtaisan maallisen mammonan omistaminen ei takaa hyvää ja tasapainoista elämää. Esimerkkejä löytyy valitettavasti paljon.

Arto Paasilinnaa lainaten, itsensä parempiosaiseksi luokitteleva haluaa haudattavaksi matalampaan hautaan kuin rahvas, ettei kylmä ja karkea sora painaa rikkaan jaloa sielua lyttyyn.

 

Toni Lajos