Huonosta sisäilmasta sairastunut joutuu ottamaan sairautensa huomioon kaikessa tekemisessään. Tämän on joutunut huomaamaan Kirsti Tulikari, jonka oireilu alkoi vuosituhannen vaihteessa.
Hän alkoi ihmetellä ainaista sairasteluaan. Oli poskiontelontulehduksia, kurkkukipua ja flunssaista oloa.
– Menin lääkäriin, joka totesi, että tauteja nyt tulee ja menee, etenkin kun työskentelee lasten parissa, perhepäivähoidon ohjaajana toiminut Tulikari kertoo.
Hänen työhuoneensa oli tuolloin Toijalassa valtion virastotalolla, joka on sittemmin todettu sisäilmavaurioiseksi.
Kun työpiste siirtyi uusiin tiloihin vuonna 2003, Kirsti Tulikarin oireet helpottivat. Hän alkoi ymmärtää syy-yhteyden sairastelunsa ja huonon sisäilman välillä. Tuohon aikaan ei kuitenkaan vielä juuri puhuttu asiasta samaan tapaan kuin nykyään.
– Omassa uudessa työhuoneessani en saanut oireita, mutta monissa muissa tiloissa kyllä. Vähitellen minulle puhkesi koira- ja kissa-allergia. En pystynyt menemään sellaisiin perhepäivähoitajien koteihin, joissa oli eläimiä. Tapasimme heidän pihassaan. Se oli vähän sellaista säveltämistä, Tulikari naurahtaa.
Harhakuvitelmaa?
Kun on kerran altistunut homeelle, oireet tulevat nopeammin ja toipuminen on hitaampaa. Oireita ei pysty lievittämään muuten kuin poistumalla tilasta.
Kirsti Tulikarilla todettiin astma, johon hänellä on nyt lääkitys, samoin kuin allergiseen nuhaan. Homeelle altistuminen johti myös kemikaaliyliherkkyyteen.
Yksi Tulikarin oireista on migreeni. Siihen ei aina liity päänsärkyä, joten aluksi hän ei osannut yhdistää sitä sisäilmaoireeksi. Silmissä näkyy valopalloja, jotka haittaavat näkemistä.
Vuosien varrella vastaan on tullut monenlaisia lääkäreitä. Jotkut pitävät sisäilmasta sairastumista vain psykosomaattisena oireiluna.
– Eräs lääkäri sanoi minulle, että teiltä rouva lähtee ääni koska te pelkäätte. Hän ei täsmentänyt että mitä pelkään, elämääkö. Vastasin hänelle, että sain juuri Taysissa neljä piikkiä ja se pelotti, mutta ei minulta silti lähtenyt ääni.
Lääkäreiden tietämys on lisääntynyt pikkuhiljaa, ja nykyään Tulikari menee vain sellaisille lääkäreille, joiden hän tietää ottavan asian vakavasti.
Ongelmia kaupassa
Kemikaaliyliherkkyys aiheuttaa esimerkiksi sen, että kaupoissa asiointi on ongelmallista.
– En voi mennä isoihin kauppoihin, joissa on myynnissä pesuaineita tai vaatteita käsittelyaineineen. Pienissä ruokakaupoissa voin asioida, koska niissä on vähemmän tuoksuvia pesuaineita. Monet kerrat olen istunut autossa sillä välin, kun mieheni käy kaupassa. Mutta käytän ajan hyödyksi, luen autossa romaania tai kertaan vieraita kieliä.
Joskus kaupassa on käynyt niin, että silmiin ilmestyy migreenipallot, kun pitäisi maksaa.
– On vaikea maksaa pankkikortilla jos ei näe kunnolla. Mutta kassat ovat kyllä ymmärtäneet tilanteen, kun olen kertonut syyn. Yleensä osaan lähteä tilasta pois riittävän nopeasti, koska reagoin niin voimakkaasti.
Sairaudet vaikuttavat myös Kirsti Tulikarin harrastuksiin. Hän ei esimerkiksi voi käydä kansalaisopiston kursseilla, koska ne pidetään hänelle sopimattomissa tiloissa.
Ulkomaille ei voi matkustaa, koska pitäisi olla etukäteen varma, että hotellin sisäilma on puhdasta.
– Erään kerran menimme hautajaisiin Kuopioon, mutta en pystynyt olemaan muistotilaisuudessa rakennuksen sisäilman takia. Kävin sitten yksin ravintolassa syömässä sillä välin, Tulikari hymähtää.
Hän on monesti muutoinkin joutunut lähtemään eri tilaisuuksista pois tilan huonon sisäilman vuoksi. Tulikarin kokemusten mukaan puhtaat juhlapaikat ovat Suomessa poikkeuksellisia.
Hän on joutunut käymään Taysissa foniatrisessa yksikössä saamassa apua ääniongelmiinsa. Tämäkään ei ole ongelmatonta, sillä Tulikari saa oireita yksikön tiloissa. Sopiva tila on kuitenkin saatu järjestymään toisesta rakennuksesta.
Huumori helpottaa
Vaikka sairaudet hankaloittavat elämää, Kirsti Tulikari ei valita.
– Ei siitä olisi mitään hyötyä. Minulla on hyvä ystävä, joka sairastui jo lapsena. Puhumme usein puhelimessa, ja kun nauramme toistemme jutuille, saamme samalla yskänkohtauksia. Heitämme siitä hurttia huumoria.
Mustaa huumoria on sekin, kun ystävykset pohtivat sitä, miten heille käy vanhoina.
– Hoitomme tulee yhteiskunnalle halvaksi, jos joudumme laitokseen. Tukehdumme pian kuoliaiksi, jos siellä on huono sisäilma, Tulikari veistelee.
Hän on tällä hetkellä sairauslomalla. Paluu entisiin töihin ei käytännössä onnistu. Alanvaihto on käynyt mielessä, mutta siinäkin on omat ongelmansa.
Nainen opiskeli sisustustekstiilialaa vuoden mutta joutui toteamaan, että kangaspuilla kutominen ja huono selkä eivät ole hyvä yhdistelmä.
Hän hakee nyt 57-vuotiaana sairauseläkettä kolmatta kertaa perusteluina astma, allerginen nuha sekä tuki- ja liikuntaelinvaivat.
– Elämäni on yhtä väistelyä, mutta otan sen niin, että tällaista elämäni on. En toivoisi näitä ongelmia edes niille, jotka ovat vähätelleet oireitani. Erityisen tärkeää olisi, että lapset eivät joutuisi altistumaan huonolle sisäilmalle, Kirsti Tulikari sanoo.
Kommentointi on suljettu.