Markku Hakurin Uimarit-teoksen taustan ja syntyprosessin voi nähdä tekijänsä mukaan kahdella tavalla.
– Ensimmäinen näkökulma on arkipäivän realismia, jossa näyttelyn kuraattori Mika Karhu pyytää mukaan näyttelyyn, kertoo teeman ja suosittelee teoksen paikaksi järveä. Päätän tehdä järvelle uimarit.
Teoksen materiaaleina on käytetty polystyreeniä, terästä, uimalaseja ja -lakkeja.
Ympäristötaiteen professori emeritus Markku Hakurin mukaan toinen monisyisempi teoksen syntyhistoria liittyy elämän kokemisen kokonaisvaltaisuuteen ja maailmantilanteen kollektiiviseen näköalattomuuteen.
– Uimarit, vedessä oleskelevat ajattelijat ja taiteilijat eivät ole hukkumassa, vaan eksyksissä monien vaihtoehtojen ristipaineessa. He ovat kuin ajopuita, joita virta vie minne haluaa. Uimarit ovat vertauskuva näköalattomuudelle, näkevän sokeudelle. Tulkaa ylös sieltä vedestä ja katsokaa maailmaa.
Taiteilijan mukaan kumpikin selitys on oikea.
– Yhdessä ne muodostavat taideteoksen normaalin syntyprosessin. Konkreettinen päämäärä ja asetettu aikataulu synnyttävät työrupeaman, joka on aina jollain tavoin yhteydessä menneeseen, nykyisyyteen ja tulevaisuuteen.
Hakurin mukaan Näkevän sokeus tarkoittaa välinpitämättömyyttä, riskittömyyttä ja pelkoa kohdata uusia asioita, olla avoin ja haavoittuva. Näkevän sokeus viittaa häneen mukaansa myös yleiseen näköalattomuuteen maailmassa sekä rohkean keskustelun ja yllättävien yhdistelmien puuttumiseen.
– Ehkä välillä olisi hyvä nähdä korvilla ja kuunnella silmillä. Näkevän sokeus on haaste meille kaikille innostua maailmasta ja olemassaolon paradoksaalisuudesta. Nähdä kaikki uusin silmin.
