REFERENSSI
|
Akaan Lukkopalvelu

Akaan Seudun palveluhakemisto on tuonut asiakkaita Akaan Lukkopalvelulle

Akaan Lukkopalvelu
Akaan Lukkopalvelun Mikko Ahoniemi, Reko Holm ja Teemu Ahoniemi. Kuva: Harri Salminen.

Akaan Lukkopalvelu avasi ovensa toukokuussa 2018 Hämeentiellä Toijalassa. Yrittäjät Mikko Ahoniemi ja Reko Holm ovat panostaneet markkinoinnissaan paikallislehti Akaan Seutuun.

Yrityksen alkuvaiheessa tunnettuutta haettiin sisältömarkkinoinnin avulla. Sisältömarkkinoinnissa Akaan Lukkopalvelusta tehtiin mainosjuttu, jossa he kertoivat yrityksestään ja palveluistaan. Sen jälkeen heillä on ollut säännöllistä viikoittaista mainontaa lehden Palveluja ammattilaisilta -hakemistossa. Lisäksi he ovat olleet isommalla mainoksella mukana lehden teemanumeroissa. Myös tapahtumia on mainostettu näyttävästi.

– Mainokset ovat toimineet. Tapahtumat ovat vetäneet todella hyvin väkeä. Ja viikoittainen mainos palveluhakemistossa on myöskin huomattu varsinkin vanhemman väen keskuudessa. Moni on tullut liikkeeseen lehti-ilmoituksen perusteella ja kiitelleet siitä, että omalta paikkakunnalta löytyy palveleva lukkoliike, eikä ole tarvinnut lähteä esimerkiksi Tampereelle, Reko Holm kertoo.

Akaan Lukkopalvelulle näkyminen paikallisesti on tärkeää. Siksi he suosittelevat mainontaa Akaan Seudussa muillekin paikallisille yrityksille.

Akaan Lukkopalvelu
Hämeentie 71, 37800 Akaa
Puh. 050 534 0005, 040 713 3770

Akaan Lukkopalvelu logo

Kiinnostuitko markkinoinnista Akaan Seudussa? Ota yhteyttä.