Tänään olin aikonut järjestellä viimein eteisen kaapit ja piti siivota ne sähköpostin lukuisat lukemattomat viestitkin. Ja se kierrätyskuorma on myös ollut mielessä jo viikkoja ja ai niin, vastakset niihin pariin yhdistyksen kyselyyn. Miten ihmeessä nuo helpot ja stressittömät kodin puuhat ovat tuon tuosta tekemättä? Kannan niitä mielessä, mutta harhaudun tekemään jotain muuta.
Uuden vuoden kasvava trendi on saamattomuus – ikävä kyllä. Asioiden viivyttely ja puhdas saamattomuus tulevat lisääntymään, nykypäivän elämäntavat ja elämämme hallintalaitteet pitävät siitä huolen.
Kuulen tuon tuosta voivottelua siitä, kuinka ei saa mitään aikaiseksi. Poden itsekin usein tuota samaa tautia: taas on tuo ja tuokin hoitamatta. Tuon voi puolestaan tehdä myöhemminkin, joten jätän sen vielä lojumaan. Tärkeiden asioiden sijaan näpertelen jotain turhaa ja viihdyttävää, mistä ei ole konkreettista hyötyä. Kännykän kanssa on kerta kaikkiaan liian helppoa jäädä istuskelemaan lepotuoliin muka lueskelemaan tärkeitä artikkeleita ja uutisia.
Olemme aikamme vankeja, sillä älylaitteet osin ylläpitävät saamattomuuttamme konkreettisten asioiden hoitamisen sijaan. Nykypäivänä tarvitsemme enemmän itsekuria, jotta pystymme asettamaan itse itsellemme rajat esimerkiksi ruutuajan hallitsemiseksi. On kyse Itsensä johtamisen taidoista. Jos meillä ei ole aikaa tai ymmärrystä kehittää itseohjautuvuutta, emme tule suoriutumaan tulevaisuuden vaatimuksista. Kun yksilölle tulee olo, ettei tiedä, mitä tekisi tai mistä edes aloittaisi, tuntee hän itsensä saamattomaksi. Tällöin hän ei pärjää esimerkiksi itseorganisoituvassa työyhteisössä, mikä tuo lisää haasteita elämään.
Toisaalta saamattomuus vaivaa ahdistuneisuuden kanssa käsi kädessä. Silloin arjessa suoriutuminen saattaa kärsiä negatiivisista ajatuksista johtuen. Toisaalta yhä useammin olen tavannut pohdintaa siitä, liittyykö nykyelämän vaateisiin ahdistusta lisäävää suorituspainetta, jolloin loppuyhteenveto on sama.
Saamattomuus kasvattaa ahdistusta tai ahdistus johtaa arjen saamattomuuteen. Yksi syyllinen on myös joitakin vuosia sitten kasvanut tapa toivottaa armoa itselle ja muille. Kaikkien tekemättömien töiden kanssa suositeltiin olemaan armollisia, koska nyky-yhteiskunnan tahti oli vain kasvanut jotenkin kiivaaksi, jolloin piti antaa armoa sille, ettei nyky-ihminen pysynyt kaikessa perässä. Kun tänä päivänä annamme armoa, niin mikään ei tule enää valmiiksi. Armollisuus on valtavan tärkeä asia, ei saa käsittää väärin. Mutta silloin kun sen taakse naamioidaan puhdasta laiskottelua, puhutaan eri asiasta.
On siis aika palauttaa itsekuria ja luoda menetelmiä ja struktuuria arkeemme. Saamattomuus kuormittaa ja aiheuttaa häpeän tunteita, joista haluamme eroon. Tilalle tarvitsemme rutiineja, aikatauluja ja niissä pysymistä. Jos elämällä ei ole suuntaa ja asetettuja tavoitteita, saatamme ajelehtia epämääräisesti päivästä toiseen.
Olisiko syytä kokeilla tipattoman tammikuun sijaan jotain nykyaikaisempaa ruutuajatonta starttia uuteen vuoteen?
Katariina Kähkölä
Kirjoittaja on sosiaalialan yrittäjä ja psykoterapeutti.
Forum Akaa on Akaan Seudun kolumnisarja, jossa akaalaiset kirjoittajat tarkastelevat ympäröivää yhteisöä ja yhteiskuntaa.
