Toijalan Pallo -49:n miesten edustusjoukkueen vieraspelisarja jalkapallon kolmosessa jatkui tappiollisena. Tampereen Peli-Toverit aiheutti torstaina 17. elokuuta akaalaisille kauden seitsemännen vierastappion.
Lamminpään nurmikentällä päädyttiin TP-T:n komeaan 8–2 (4–1) kotivoittoon. ToPan tämän kauden vieraspeleistä alkaa muodostua melkoinen mysteeri. Oikeastaan mikään ei tunnu toimivan.
Torstain peliareena lienee Pirkanmaan parhaita nurmikenttiä, joten kentän piikkiin ei tappiota voi laittaa. ToPan kokoonpanossakin oli riittävästi pelimiehiä.
TP-T meni seitsemännen peliminuutin kohdalla 1–0-johtoon, tekijänä maalin edustalta Markus Seppä. Vieraiden tasoitusmahdollisuus tuli Vihtori Sormusen kaatamisesta rankkarialueella. Normaalisti varma pilkkujen vetäjä Jesse Järvi ampui kuitenkin pallon ohi maalin.
34–38 peliminuuttien välillä kotijoukkue tulitti lukemiksi 4–0, ja Kim Lingmanin ylänurkkavedolla mentiin tauolle 4–1 lukemissa.
Toinen pelijakso ei asetelmia muuttanut. Kolme minuuttia meni kotijoukkueelta jakson ensimmäisen maalin tekoon. Tunnin kohdalla tilanteessa 6–1, Akseli Sormunen sijoitti ylänurkkaan joukkueensa toisen maalin.
Seuraavan kerran pistemetsästyksessä ollaan kotipelissä lauantaina 26. elokuuta, kun vastassa on AC Estudiantes. Peli on merkitty pelattavaksi Viialan urheilukentällä kello 15.
TP-T–TP-49 ottelun tähdet vierasjoukkueen parhaille jakoivat Hannu Ahola ja Tomi Kuisma kotijoukkueen valmennuksesta: 3 Vihtori Sormunen, 2 Eero Laakso, 1 Akseli Sormunen.
Loppuun jalkapallotulos miesten nelosesta 17.8. Kylmäkosken Taipaleelta: KylVe –VaKP 1–1. Veikkojen maalintekijä Miko Jamrozinski. Veikot on sarjan seitsemäntenä, VaKP toisena.