Mistä tiedät, että tekemäsi päätös on se oikea?, kysyi aikoinaan eräs virkamieskollega minulta, kun jutustelimme kahvitunnilla työhömme liittyvistä asioista. Hänellä työt kasaantuivat eivätkä päätökset edenneet.
Sitä voisi ajatella äkkiseltään niin, että koska laki on yhden sun toisen virkamiespäätöksen taustalla ja lakihan on sama kaikille, niin päätösten tekokin on tätä taustaa vasten helppoa. Paikallistasolla päätettyjen ohjaavien dokumenttien kuten strategian huomiointi lisää kuitenkin päätöksenteon vaikeuskerrointa varsinkin, jos dokumenttiin kirjoitetut sisällöt ovat joltain osin keskenään ristiriitaisia.
Jouduin pohtimaan vastaustani, koska kollega lisäsi kommenttiinsa vielä, että hänen mielestään päätösten tekeminen on minulle helppoa. En ole itse noin kokenut, enkä tänä päivänä tiedä, mikä kohta minussa antoi hänelle tuollaisen vaikutelman.
Tuumasin hänelle tuolloin ajattelevani asioista niin, että kun punnitsen huolella käytettävissäni olevat tiedot ja asetan ne merkitykseltään ja painoarvoltaan perusteltuun järjestykseen, koen olevani sillä tavoin ”oikeassa”, että voin tehdä päätöksen. ”Entäs, jos tilanteeseen liittyen nouseekin myöhemmin jotain sellaista esiin, joka muuttaa päätöksen perusteita?” Siinä kohdin ymmärsin jo syyn hänen päättämättömyyteensä.
Jos ei pysty tekemään vaikeaa päätöstä ja jää sitä vastoin odottamaan, josko tulevaisuudessa päätös muuttuisi jollain tavalla helpommaksi tehdä, niin on selvää, että joutuu jahkaamaan asioiden vuoksi tosi pitkään eikä päätöksiä synny.
No missä sitten kulkee oikean ja väärän raja? Lapsenahan tuota rajalinjaa opetellaan ja saatetaan tarvita yrityksiä ja erehdyksiä useamman kerran. Saappaan varren korkeus, sortsit jalassa nokkosen sekaisen heinikon läpi oikaisu, kielen ja mattotelineen kohtaaminen pakkasessa tulevat helposti mieleeni muistoina niistä kerroista, kun ikäiseni naapurin tyttö oli oikeassa. Vanhemmat opastavat ja kieltävät, mutta kun ikää tulee lisää, niin rohkeus kasvaa ja usko siihen, että kyllä minä tiedän sen ja tämän asian.
Lapsuuden perheessäni isoveljeni viitoitti tietänsä sillä tavoin, että minun oli erittäin helppo päätellä, missä kulkee kultainen keskitie. Niinpä minun ei juurikaan tarvinnut vääntää vanhempiemme kanssa ovatko he vai minä oikeassa.
Oikeassa oleminen ei aina näyttäydy aivan selkeästi, jolloin voidaan käyttää ilmaisua veteen piirretty viiva. Toisaalta joillekin ihmisille Raamattu edustaa ainoaa oikeaa, vaikkakin Raamatun tekstien tulkinnat kehittyvät ajan myötä kuten olemme saaneet havaita.
Tämän päivän ikäihmiset muistavat hyvin, että heidän lapsuudessaan opettaja oli ehdoton auktoriteetti ja oli päivän selvää, että opettaja oli aina oikeassa. Samoin taisi olla lääkärin kanssa, ja siksi lieneekin nykyään niin kummallista, että lääkäri saattaa tarjota vaihtoehtoja, joista meidän tulee valita mieleisemme hoitomuoto.
Lähiaikoina luin artikkelin, jossa oikeuden päätöksen perustelujen osana käytettiin ilmaisua ”kokemuksen perusteella.” Tuossa kohdin minulla löi sydän pari kertaa tyhjää – eikö oikeuden tehtävänä olekaan vetää raja oikean ja väärän välillä?
Erja Pentti
Kirjoittaja on Akaan seurakunnan kirkkovaltuutettu
