Toijalan Pallo -49 kesti Nokian Palloseuran rynnistyksen

Joonas Saariniemi oli yksi Topan maalintekijöistä ottelussa Nokian Palloseuraa vastaan. Kuva on viime kesältä Kylmäkosken Veikot – Toijalan Pallo -ottelusta. Kuva: Oona Eskeli.

Toijalan Pallo venyi taas hienoon voittoon jalkapallon miesten kolmosessa. Viialan urheilukentällä helteisessä säässä lauantaina 17. kesäkuuta akaalaisten neljäs kotivoitto tuli Nokian Palloseurasta 3–1 (2–1) -lukemin.

Maalinteon aloitti NoPS:n Pekka Äijälä komealla vapaapotkumaalilla. Vieraiden pallonhallinta ei tuottanut lisämaaleja. Sen sijaan Topan Heikki Kinnari tasoitti 37. minuutilla läpiajosta. Seitsemän minuuttia myöhemmin Joonas Saariniemi laukoi taukolukemiksi 2–1.

Ottelun viimeinen maali tuli, kun toista jaksoa oli pelattu nelisen minuuttia. Villisti maalia tuulettanut Akseli Sormunen kuulutettiin ensin maalintekijäksi, mutta todellisuudessa velipoika Vihtori oli maalintekijä. Maalin alustustyö on Akselin taideteos.

Nokian vimmainen painostus jatkui koko toisen jakson loppuun asti, mutta lopputulokseksi jäi 3–1. Topalta palkittiin maalivahti Jukka Saari ja Nokian Palloseuralta joukkueensa ainoan maalin tehnyt Pekka Äijälä.

Raadissa olivat HeiniMaija Toivonen ja Henri Toivonen. Tähdet Topalle menivät seuraavasti: 3 Jukka Saari, 2 Janne Hevonoja, 1 Akseli Sormunen.

Topa on nyt sarjassa seitsemäntenä 12 pisteellä. Sarjaa johtaa Tampereen Pallo-Veikot.

Topa jatkaa sarjaa vieraspelillä 21. kesäkuuta. Lamminpäässä vastassa on PP-70.