Urjalankylän kesäteatterissa törmätään tänä kesänä kaikenlaisiin vieraisiin

Urjalankylän kesäteatterin näytelmässä yksi rooli päätettiin jakaa kahtia, jotta kaikille innokkaille näyttelijöille riitti rooli. Niinpä Urjalan näytelmässä palvelustyttöjä on kaksi, vaikka Agapetus kirjoitti heitä näytelmäänsä vain yhden. Heitä esittävät Verna Rytky (vas.) ja Kerttu Kumpulainen. Kuva Jaana Rytky.

Jaana Rytky Urjalankylän kesäteatterista kaipaa lisää miehiä mukaan kesäteatteritoimintaan. Harrastajia ei muutenkaan ole liikaa, mutta naisia saa mukaan sentään helpommin.

– Miehistä on pulaa, mutta tänä kesänä onneksi saimme taas tutut, hyvät näyttelijät Punkalaitumelta, Akaasta ja jopa Pälkäneeltä asti, Rytky kiittelee.

Pula näyttelijöistä johtaa siihen, että teatterilla joudutaan miettimään, millainen näytelmä käytettävissä olevalla harrastajamäärällä voidaan esittää.

– Ei ole keksitty, millä uusia harrastajia saataisiin mukaan toimintaan. Sama tilanne taitaa olla monellakin harrastajateatterilla, Rytky arvelee.

Tänä vuonna pari uutta harrastajaa oli tulossa mukaan, mutta he sitten kuitenkin peruivat tulonsa.

– En tiedä, onko se rohkeuden puutetta sitten. Nyt mukana olevilta ei vielä kysytä ensi vuodesta, että pysyvät nyt tämänkin vuoden mukana, Rytky naurahtaa.

Aina kesäteatterinäytelmä on kuitenkin saatu onnistumaan, niin tänäkin vuonna. Tänä kesänä Urjalankylän kesäteatterissa nähdään klassikkonäytelmä Kaikenlaisia vieraita. Näytelmä on Yrjö Soinin alias Agapetuksen vuonna 1934 kirjoittama. Elokuvaksi se kääntyi jo vuonna 1936.

Näytelmän tapahtumat keskittyvät Tamminiemen kartanoon. Kartanon perinyt neiti on lähdössä matkalle ja on palkannut sisarenpoikansa hoitamaan tilaa. Poika keksiikin, että hän tienaa rahaa ja perustaa salaa kartanoon täysihoitolan kesäksi.

– Kommelluksiahan siitä sitten seuraa, kun neiti palaa matkalta kotiin aikaisemmin kuin piti, Rytky valottaa näytelmän tapahtumia.

Urjalassa on esitetty Agapetuksen näytelmiä ennenkin.

– Meillä on ollut Asessorin naishuolet ja Hilman päivät. Ne ovat mukavan vanhahtavia hupinäytelmiä, komediaa. Tämän kesän näytelmää ehdotti näytelmäpiirin monivuotinen harrastaja, ja myös ohjaaja päätyi tähän, kun sitä hetki ensin mietittiin, Rytky kertoo.

Muitakin vaihtoehtoja pohdittiin, mutta niiden toteuttamiseen olisi tarvittu enemmän miesnäyttelijöitä. Nuoria, innokkaita naisia Urjalankylän kesäteatterissa sen sijaan riittää. Tänä yksi roolihahmo jaettiin kahdeksi, jotta kaikille riitti näytelmässä sopiva rooli.

Näytelmän ohjaa Pasi Repo Valkeakoskelta. Hän on ohjannut Urjalassa kesäteatteria jo vuonna 2011.

– Onneksi Pasi suostui, hän on hyvä ohjaaja ja kaikki ovat olleet tyytyväisiä, Rytky sanoo.

Näytelmän ensi-ilta on 27. kesäkuuta. Näytöksiä on yhdeksän, ja viimeinen 13. heinäkuuta. Viime vuonna teatteri järjesti myös yönäytöksen, mutta tänä vuonna ei yönäytöstä päätetty kuitenkaan pitää.

– Paljon katsojia käy Urjalan ulkopuolelta. Aika moni viime vuonna sanoi, että kiertävät eri puolilla Suomea kesäteattereissa, yksikin pariskunta tuli meille Oulusta saakka. Meillähän ei ole katsomossa katosta, taidamme olla viimeisiä kesäteattereita, jolta se puuttuu. Siksi toivommekin, että ilmat olisivat hyvät ja ihmisiä tulisi, päättää Rytky.