Futsal-valmentajan työ vei Maru Grönroosin viime talveksi Portugaliin ja nyt vuodeksi Vietnamiin

Maru Grönroos vietti viime talven Lissabonissa, missä hän teki töitä suurseura Benficassa. Perheen tytär Leila täyttää tänä kesänä 10 ja poika Elia 7 vuotta. Kuva: Maru Grönroos.

Eri puolilla Akaata eri vaiheissa elämäänsä asunut Maru Grönroos on viime vuodet elellyt perheineen Rääkkylässä Pohjois-Karjalassa. Sieltä hän myös vastasi Akaan Seudun puheluun viime vuoden syys–lokakuun vaihteessa.

– Just kävin tappamassa kukon ja kanan tuolla pihalla. Piti pistää ne päiviltä, kun ei niitä kannata talvella pitää hengissä, Grönroos aloitti.

Siipikarjan teurastus liittyi siihen, että perhe oli lähdössä talveksi Portugalin Lissaboniin.

Akaalaisseuroissa ja Valkeakosken Hakassa futsalia ja jalkapalloa liigatasolla pelannut Grönroos on jo hyvän aikaa ansainnut elantonsa kyseisten lajien parissa sekä Itä-Suomessa että muualla. Suomen Palloliitolla hän on ollut muun muassa futsalin koulutusvastaavana ja valmennusosaamisen kehittäjänä.

– Sivuprojekteina olen toteuttanut ostopalveluna muun muassa liikunnanopettajien koulutusta, lastenvalmennuksen kehitysprojektia ja futsalin fyysisen valmennuksen täydennyskoulutusta, Grönroos kertoo.

Lissaboniin hän lähti huippuseura Benfican juniorijoukkueiden valmennustehtäviin sekä järjestämään Suomen ja Portugalin jalkapalloliittojen kanssa organisoitua valmentajakoulutusta.

– Tämä on ollut iso unelma jo pitkään, että ulkomaille pääsisi hakemaan oppia. Ja lapsillekin on kiva, että näkevät muuta kuin Rääkkylää. Eskaria käyvä poikamme ja kolmannella luokalla oleva tytär käyvät siellä kotikoulua. Puolisoni Jenni opettaa heitä, Grönroos kertoi ennen lähtöä.

Pestin järjestyminen oli ollut pitkän työn, verkostoitumisen ja suunsa avaamisen tulos.

– 2019 olin kansainvälisessä valmentajaseminaarissa Eerikkilän urheiluopistolla, ja siellä oli Portugalin jalkapalloliiton koulutushenkilöstöä paikalla. Yhteydenpito jatkui heidän kanssaan, ja viime keväänä kysyin, olisiko mahdollista päästä jonkun seuran mukaan, Grönroos kertoi syksyllä.

Benfican miesten futsaljoukkueen harjoitukset. Kuva: Maru Grönroos.

Työ Benficassa oli monipuolista

Kevättalvella Akaan Seutu päivitti Maru Grönroosin kuulumiset pirauttamalla Portugaliin. Kokemus Lissabonissa oli ollut monipuolinen ja työnkuva Benfican organisaatiossa oletettua kirjavampi.

– Tällä viikolla pääsen kouluttamaan naisten ja tyttöjen valmentajia, ja olen myös tarkkaillut harjoituksia ja tehnyt niistä raportteja. Olen myös U15-poikien mukana ja integroinut fyysistä harjoittelua mukaan. Teen myös pelaajatarkkailua ja kouluttamista, Grönroos kertoi.

Hän oli päässyt myös tutustumaan Portugalin jalkapalloliiton toimintaan ja nähnyt näin Benfican lisäksi, mitä liitossa tehdään.

Seuraava puhelu Grönroosille otettiin toukokuun lopulla, jolloin Lissabon oli jo jäänyt taakse. Kokemus oli ollut arvokas ja ainutlaatuinen.

– Kannatti lähteä. Perheen kanssa saatiin olla paljon yhdessä, ja näin paljon sekä jalkapallo- että futsal-pelejä ja muuta toimintaa eri sarjatasoilla. Ei voi oppia, jos ei näe, minkälaista peli ja harjoittelu on livenä maailman huipulla. Se poiki myös tämän Vietnamin-jutun, Grönroos toteaa Whatsapp-puhelussa 10 000 kilometrin päässä Akaasta.

Benfican stadionin uumenissa. Kuva: Maru Grönroos

40 astetta lämmintä, ei ilmastointia

Vietnamin-juttu tarkoittaa toukokuuhun 2024 kestävää pestiä maan pääkaupungissa Hanoissa. Grönroosin tehtävä Vietnamin pääsarjaa pelaavan Thai Son Bac -futsaljoukkueen fysiikka- ja kakkosvalmentajana on suomalaisittain historiallinen.

– Ensimmäinen viikko on mennyt asettumiseen ja tutustumiseen, mutta myös työt ovat alkaneet saman tien. On ollut aika helppo integroitua. Ihan niin kuin menisi töihin missä tahansa, Grönroos raportoi.

Ihmeteltävää on kuitenkin riittänyt muun muassa ilmastossa.

– Aika mieletöntä. Hellettä on semmoiset 40 astetta koko ajan ja kosteata. En ole ikinä ollut näin kuumassa paikassa.

Harjoitustilat on varmaan kuitenkin ilmastoitu?

– Ei ole. Täällä tajuaa, kuinka hyvät olosuhteet meillä on Suomessa. Olemme tottuneet tosi hyviin olosuhteisiin, eikä se ole välttämättä pelkästään positiivinen asia.

Myös Hanoin liikenne on Grönroosin mukaan lähinnä käsittämätöntä.

– Skoottereita on ihan järjetön määrä, ja liikennevalot ovat harvinaisia. Kävellen mennään vaan kadun yli, ja autot ja skootterit väistävät. Olin katsonut siitä Youtubesta videoita ja kävelin vaan, ja jumankauta, mä pääsin yli! Grönroos iloitsee.

Maru Grönroos (vas.) ja Thai Son Bacin espanjalainen päävalmentaja Victor Acosta.

Kuljettaja hakee aamulla töihin

Thai Son Bacin päävalmentaja on espanjalainen Victor Acosta, ja Grönroos toimii paitsi hänen aisaparinaan myös tukemassa seuran U19-joukkueen fysiikkavalmennusta. Benfica-aikana tullutta tarjousta piti pohtia pitkään.

– Lopulta tulin siihen tulokseen, että en voi olla hyväksymättä tätä. Unelmiensa eteen pitää joskus tehdä kipeitäkin päätöksiä, ja ehkä tämä antaa taas vastauksia tulevaan.

Miinuspuoli on se, että Grönroos joutui lähtemään Vietnamiin yksin ja olemaan erossa perheestään.

– Toisaalta elän unelmaa siinä mielessä, että saan päätoimisesti kehittää omaa valmentajuutta ja pelaajia. Enkä tiedä, haluaisinko edes tuoda perhettä tänne. Tämä ei ole lapsiperheille mikään helppo paikka ilmaston, liikenteen ja saasteiden takia. Mutta jouluna olen varmaan 20 päivää Suomessa, Grönroos suunnittelee ja kertoo juuri soitelleensa kotiin.

Thai Son Bacin edustusjoukkueella on viikossa kuusi aamutreeniä ja kaksi voimaharjoitusta. Grönroosin johdolla fysiikkavalmennusta viedään entistä enemmän osaksi muuta harjoittelua. Pelaajat asuvat, syövät ja harjoittelevat Vietnamin jalkapalloliiton tiloissa ja kentillä. Keskuksessa on myös Grönroosin toimisto.

– Aamulla tulee kello 8.15 kuski pihaan ja vie minut sinne.

Viiden viikon treenijakson jälkeen 29.6. alkaa Vietnamin futsal-liigan toinen kierros. Ensimmäinen kierros pelattiin maalis–toukokuussa.

– Sarjassa on kahdeksan joukkuetta, eli toisella kierroksella meillä on seitsemän peliä elokuun alkuun mennessä. Se, joka on kärjessä, voittaa mestaruuden, ja me olemme tällä hetkellä toisena, neljä pistettä kärjestä.

Thai Son Bac -seuran omistaa samanniminen iso elektroniikka-alan yritys. Tavoitteita terävöitetään myös firman johdon taholta.

– He kävivät juuri toimistolla sanomassa, että pitäisi voittaa jotain. Tykkään tuosta, että omistajat tulevat käymään ja luovat vähän painetta. Silloin asioilla on merkitystä, Grönroos sanoo.

Harjoitushalli Hanoissa. Kuva: Maru Grönroos

Suomessa on vaikea nähdä uraa

Sarjan toisen kierroksen jälkeen elokuun alusta vuoden loppuun on edessä pelkkää harjoittelua joulukuun lyhyttä cupia lukuun ottamatta. Uusi kausi alkaa taas maaliskuussa.

– Tässä on aika pitkä off season ilman kilpailua, ja onhan se vähän hullua vaan treenata. Elokuussa pääsen itse puikkoihin, kun päävalmentaja lähtee Barcelonaan lomalle.

Seura maksaa Hanoissa Grönroosin kaikki kulut kuten asunnon, vakuutukset, lääkärikulut, oman kuljettajan, tulkin ja ruuat harjoituskeskuksessa.

– Lisäksi maksetaan vielä ihan kohtuullinen korvaus. Se avitti päätöstä, että tämä oli myös taloudellisesti järkevä ratkaisu. Saatan jopa saada säästettyä rahaa.

Grönroos toivoo, että työkokemus ja tulokset Vietnamissa johtaisivat seuraaviin tehtäviin Euroopassa.

– Suomessa minun on vaikea nähdä uraa tällä alalla, koska futsalin parissa on niin vähän päätoimisia työpaikkoja. Rakkaudesta lajiin siellä voi kyllä tehdä yltäkylläisesti hommia.

Valmentaminen on Grönroosin mukaan aika epävarma ala, mutta se ei välttämättä haittaa.

– Nautin siitä, että en tiedä, mitä huominen tuo tullessaan. Ehkä se on minun luonteessani, Grönroos pohtii Pohjois-Hanoissa, 37-kerroksisen talon 30. kerroksessa.

Vietnamin jalkapalloliiton keskus. Kuva: Maru Grönroos.
Hanoin vanhaa kaupunkia. Kuva: Maru Grönroos
Hoan Kiem -järvi Hanoissa. Kuva: Maru Grönroos
Maru Grönroosin työhuone. Kuva: Maru Grönroos.