Leena Tamminen-Simola istutti ensimmäiset vadelmansa vuonna 2019. Nyt pellolla kasvaa jo 3500 vadelmaa, ja pensasmustikat sekä hunajamarjat päälle. Viljelyalaa on toistaiseksi runsaan hehtaarin verran, mutta käytettävissä olisi vielä noin kolmen hehtaarin laajennus. Vadelmat kasvavat parimetrisen verkkoaidan rajaamalla pellolla Tarttilassa.
– Kauriit söisivät mielellään nämäkin, Leena Tamminen-Simola kertoo availlessaan porttia.
Marjaviljelykset sijaitsevat Tamminen-Simolan miehen sukutilan mailla. Yhteensä tilan viljelty pinta-ala on noin sata hehtaaria.
Kevättöihin kului viikon päivät
Vadelmien lisäksi viljelyksiin kuuluu 200 pensasmustikkaa ja kahta eri lajia hunajamarjaa. Hunajamarja tunnetaan myös nimellä marjasinikuusama ja se on tunnettu myös aitakasvina. Hunajamarjasadon Tamminen-Simola myy enimmäkseen Vaihmalan Hoviin Lempäälään. Siellä siitä syntyy gelatoa.
– He katsoivat jollain mittarilla, että hunajamarjan sokeritasapaino on oikein. Minun mielestäni hunajamarja maistuu lähinnä mustikalta, Tamminen-Simola kertoo.
Ensimmäinen, pieni vadelmasato viljelyksiltä saatiin vuonna 2020. Tänä vuonna suuri osa myös vadelman sadosta myydään Lempäälään, mutta marjaa myydään myös valmiiksi kerättynä tai itse poimien. Kaikki myydään lähialueelle, eli kyseessä on oikea lähiruoka.
– Olen kyllä iloinen itsepoimijoista, se on minun työstäni pois. Tänä vuonna työntekijöitä on minun lisäkseni vain yksi, Tamminen-Simola kertoo.
Keväällä viljelysten leikkaamiseen kului Tamminen-Simolalta viikon verran. Marjanviljelyn lisäksi häntä työllistää Visavuoren puutarha, jossa hän yhä jatkaa puutarhurina.
– Olen jo kahtena vuonna aloittanut siellä huhtikuussa, jotta saadaan sekä Visavuoren puutarha että vadelmanviljely hoidettua. Visavuoressa on jo nyt tosi hienon näköistä, Tamminen-Simola kertoo.
Suurin sato heinäkuun lopulla
Vadelman suurin satokausi osuu heinäkuun loppuun ja elokuun alkuun. Silloin Tamminen-Simola on kolmisen viikkoa pois Visavuoresta.
– Satokaudella vadelmat työllistävät ihan aamusta iltaan. Se on mahdollista, työnantaja joustaa Visavuoressa.
Viiden vuoden kuluttua Tamminen-Simolan viljelykset monipuolistuvat entisestään, kun vielä taimiasteella olevat viherherukat, mustaherukat ja karviaiset alkavat tuottaa satoa. Jo nyt vadelmien vierellä kasvaa myös vähän tyrniä, josta saadaan vuodessa noin viiden kilon sato.
Tamminen-Simolan haaveena on iso marjamaa. Nykyisen viljelyksen vieressä oleva kolmen hehtaarin pelto mahdollistaisi laajennuksen, mutta viljelijä ei ole varma, tarttuuko mahdollisuuteen.
– Kalleinta tässä on viljelyksen perustaminen. Aita maksaa, samoin taimet. Ensimmäinen vuosi ei tuota mitään, ja työtä on koko ajan.
Jos laajennus toteutetaan, koko pinta-alalla tuskin viljeltäisiin vadelmaa.
– Laittaisin varmaan herukoita ja mansikoita kysytään paljon. En ole laittanut sitä, koska se on tuntunut niin hirveän työläältä. Tämän kevään jälkeen en ole enää ihan varma siitäkään, kun vadelman leikkaamiseen kului se viikko, Tamminen-Simola nauraa.
Leppäkertut torjuvat tuholaiset
Tamminen-Simolan viljelyksillä ei ole käytetty torjunta-aineita eikä lannoitteita. Luomua marjat eivät kuitenkaan ole.
– Luomu tarkoittaa myös paljon byrokratiaa. Torjuntakeinona ovat leppäkertut, niitä minulla on paljon työkavereina kirvansyöjinä, Tamminen-Simola toteaa.
Viljelys siirtyy 20 vuoden välein
Vadelmanviljelyn erikoisuutena on se, että viljelyksen paikkaa pitää siirtää 20 vuoden välein. Tamminen-Simola joutuu siis jossain vaiheessa etsimään kasveilleen uuden pellon.
– Pelto vaan lakkaa tuottamasta. Ehkä siirrän nämä sitten tuohon Tarttilan koulun viereen, Tamminen-Simola pohtii.
Tamminen-Simola kertoo perustaneensa marjaviljelyksen, koska halusi jotakin aivan omaa.
– Voin tulla tuosta kotoa tien yli tähän vaan eikä tarvitse lähteä sen kummemmin mihinkään. Minusta myös ruuan tuottaminen on tärkeää, sitähän me tarvitaan aina.
Ruokaa viljelykseltä myös irtoaa. Yksi vadelmapensas tuottaa parhaimmillaan kilon. Ihan vielä uusi viljelys ei niin paljon tuota. Kun tuotanto nousee huippuunsa, Tamminen-Simola aikoo yhä luottaa itsepoimijoihin eikä suurta ostajaa ole tarkoitus etsiä.
Mehiläisiä useammalta suunnalta
Tamminen-Simola saa viljelyynsä apua leppäkerttujen ohella mehiläisiltä. Omia mehiläisiä hänellä ei ole, mutta niitä asuu kolmella kulmalla viljelyksen ympäristössä. Yhdet pesät kuuluvat Tamminen-Simolan kesätyöntekijän isosiskolle ja yhdet hänen entiselle työharjoittelupaikalleen. Lisäksi mehiläisiä saattaa tulla vielä kolmanneltakin suunnalta.
– En tiedä, miten kauas mehiläiset lentävät, mutta tässä ihan vieressä on ainakin neljä pesää. Niiden omistajat saavat hunajaa ja minä saan apua pölytykseen, joten kaikki hyötyvät, Tamminen-Simola iloitsee.