Innea duo esiintyy Majataloillassa Viialassa

Majataloillan musiikkivieras on Innea duo Kokkolasta. Kuva: Lauri Halme

Ensi sunnuntaina 16.4. kello 17 vietetään Viialan kirkolla Entisten nuorten Majataloiltaa. Illan teemana on pääsiäisen jälkimainingeissa ylösnousseen todistajat.

Musiikkivieras Innea duo saapuu Kokkolasta. Taidokas ja musikaalisesti lahjakas Innea on perustettu vuonna 2018. Tämän raikasta ja ylistysvaikutteista akustista poppia soittavan kaksikon laulujen sanoma nousee pienen ihmisen kysymyksistä suuren Jumalan edessä. Laulut välittävät lohtua, toivo ja iloa, ajatuksella, että meistä pidetään huolta.

Puhujavieras tulee Kangasalta. Hän on raamattuopettaja, nettipappi ja teologi Marko Sagulin. Hän toimii Kangasalan seurakunnassa sekä nettipastorina Kansan Raamattuseurassa. Majataloillassa Sagulin pohtii eläväisellä tyylillään sitä, mitä Jeesuksen tyhjä hauta voi meille antaa.

Tilaisuus on kaiken ikäisille, lapsille on lastenhoito ja pyhäkoulu. Housebandin johdolla lauletaan yhteislauluja. Tarjolla on kahvia, teetä ja suolapalaa. Majataloiltaan on ilmainen pääsy.