Ukrainalainen lauluyhtye Kaanon esiintyy sunnuntaina Akaan kirkossa

Sunnuntaina 9.4. eli ensimmäisenä pääsiäispäivänä kello 14 on mahdollisuus kuulla ukrainalaisen lauluyhtye Kaanonin neliäänistä laulua Akaan kirkossa. Mukana on tällä kertaa erityisesti pääsiäisen ajan lauluja.

1990-luvun alussa seitsemän eri kuoroissa pitkään laulanutta lahjakasta miestä Keski-Ukrainasta kiinnostui ortodoksisesta lauluperinteestä, joka oli tuolloin lähes tuntematonta nuoressa itsenäisessä tasavallassa. Perehdyttyään huolellisesti kirkkolauluun Kaanon-lauluryhmä halusi ryhtyä sen sanansaattajaksi ja tehdä itselleen tärkeistä, rauhoittavista ja säestyksettä esitettävistä melodioista tuttuja yhä useammille.

Neliäänisesti laulava yhtye tuo Suomeen jo yhdeksättä kertaa vaikuttavan, monipuolisen ohjelmiston. Mukana on perinteistä ortodoksista kirkkolaulua ja klassisia ukrainalaisia kuoroteoksia.

Pääsiäinen on ortodoksisen kirkon tärkein juhla, ja jo pelkästään siksi konsertti tuo paljon aiemmista konserteista poikkeavaa, uudella tavalla kiintoisaa materiaalia kuultavaksemme. Edellisten kiertueiden suosio on innostanut ryhmän kevätkiertueelle Suomeen, ja näin monen laulunystävän toive jälleen kuulla Kaanonia täyttyy.

Ukrainalainen lauluyhtye Kaanon esiintyy Akaan kirkossa sunnuntaina kello 14.