Edith Piafin elämä oli kuin veitsenterällä tanssimista. Hän lähes sokeutui nuorena, hänen lapsensa kuoli kaksivuotiaana. Louis Leplee, joka huomasi nuoren tytön uskomattoman lahjakkuuden ja vei tytön kadulta yökerhoonsa laulamaan, ammuttiin. Edithin suuri rakkaus, nyrkkeilyn maailmanmestari Marcel Cerdan kuoli lentokoneen syöksyessä mereen. Lisäksi Piafille sattui vielä auto-onnettomuus, jonka aiheuttamia kipuja hän lievitti alkoholilla ja morfiinilla. Miehiä tuli ja meni, kunnes löytyi viimeinen suuri rakkaus. Theo Sarapo, 20 vuotta Edithia nuorempi, pysyi hänen rinnallaan kuolemaan asti. 47- vuotiaana vuonna 1963 kuollut Edith Piaf on edelleen yksi Ranskan tunnetuimpia ja arvostetuimpia laulajia. Pariisin varpuseksi häntä kutsuttiin vaatimattoman esiintymisasunsa ja pienen kokonsa vuoksi. Mutta lavalla hän sai aikaan uskomattoman magneettisen tunnelman.
Viialan varpunen hurmaa
Edithin rooli on kuin luotu Anniina Tapioharjulle. Tällainen näytelmä joko kaatuu tai nousee pääosan esittäjän mukana. Viialan Edith kantaa koko esitystä pienillä hartioillaan. Hän osaa sekä näytellä, että laulaa. Edithin lyhyeksi jäänyt elämä sisälsi niin paljon jyrkkiä ala- ja ylämäkiä, että roolin esittäjä joutuu todella koville koko esityksen ajan pitäessään roolihahmon uskottavana. Edithin tunteenpurkaukset kulkevat kuin vuoristorataa, mutta Tapioharju ei sorru ylilyönteihin vaan pitää langat käsissään ja kutoo loppuun asti hallitun roolityön. Lauluissa ei tietenkään voi matkia oikeaa Edithia, jonka tulkinnoissa kuuluivat oman elämän pettymykset ja ilot, mutta mustassa, vaatimattomassa mekossa, kädet reisille painettuina, herkemmät laulut soivat Tapioharjun tulkintoina upeasti. Oikean Edithin Pariisin likaisten syrjäkujien patinoimaa karheutta ei kannatakaan yrittää jäljitellä.
Näytelmässä on runsaasti rooleja, joten muut näyttelijät saivat tehdä useita hahmoja. Edithin sisar (Manta Nieminen) ja isä (Lasse Saari) toimivat kuin ukkosenjohdattimina Edithin tunteenpurkauksissa ja yrittivät parhaansa mukaan auttaa pahimpien hetkien koittaessa. Muut näyttelijät vaihtoivat tiuhaan tahtiin asuja ja käväisivät näyttämöllä milloin tanssimassa, laulamassa, teatteriyleisönä tai katukuvan luojina. Roolityöt tehtiin moitteetta, mutta näin pienelle näyttämölle on kyllä ahdettu liikaa kulisseja ja rekvisiittaa. Ahtaaksi meni moni kohtaus. Edithin voimakkaat tulkinnat olisivat nousseet paremmin esiin väljemmässä tilassa.
Lasse Kanerva
