Akaan markkinointityö tuotti tulosta – Viestintäasiantuntija Sini Kantolan perhe löysi mieleisen kodin Kirkkokankaalta

Sini Kantolan perhe sai kaipaamaansa lisätilaa, kun Toijalasta löytyi mieleinen omakotitalo. Kantolat muuttivat Akaaseen lokakuun lopulla. Kuva: Tarja Antola

Akaan kaupungin viestintäasiantuntija Sini Kantola on 11 vuoden ajan markkinoinut Akaata hyvien yhteyksien kaupunkina ja paikkana, jossa on tilaa ja aikaa elää. Akaan vetovoimatekijät ovat konkretisoituneet viime kuukausina myös hänen omassa elämässään, sillä Kantolan perhe muutti lokakuussa Lempäälästä Akaaseen.

– Markkinointi meni perille. Kaikki asiat, joiden olen tiennyt olevan olemassa ja joita olen markkinoinut, ovat entisestään vahvistuneet, Sini sanoo.

Perhe löysi Kirkkokankaalta Toijalasta mieleisen, vuonna 1995 valmistuneen, 110 asuinneliömetrin omakotitalon, joka täytti tarpeet lisätilasta. Läheltä löytyvät myös perheelle tärkeät palvelut.

– Sijainti on mahtava, kun kilometrin päässä on kaikki, minun työpaikkani, rautatieasema ja päiväkoti – paitsi että päiväkotiin on alle kilometri. Yhtenä lauantaina ehdin tunnin aikana kiertää vaikka mitä paikkoja, kun Toijalan keskusta on niin tiivis, Sini kuvailee.

Sinin perheeseen kuuluvat logistiikka- ja hankinta-alalla Tampereella työskentelevä puoliso Petri ja viisivuotias tytär Vilja, joka on päivisin Ylpönpihan päiväkodissa.

Sini on lähtöisin Uudestakaupungista ja Petri Kankaanpäästä. Sinin mielestä samanlaista pikkukaupungin kotoisuutta on myös Akaassa.

Sini Kantolan mukaan Akaassa on samaa kotoisuutta kuin Uudessakaupungissa, josta hän on kotoisin. Kuva: Tarja Antola

Tilaa leipoa pipareita

Perheen muuttosuunnitelmat vahvistuivat korona-aikana, kun tila vanhassa kodissa tuntui loppuvan kesken. Muutto haluttiin toteuttaa myös ennen kuin Vilja on kouluiässä. Ensisijaisesti uutta kotia etsittiin Akaasta.

– Huomasimme, että täältä tosiaan saa omakotitalon samalla rahalla kuin Lempäälästä paritalonpuolikkaan. Se oli aika lyömätön tarjous, Sini kertoo.

Sopiva talo löytyi muutaman kuukauden etsinnän jälkeen.

– Halusimme toimivan pohjaratkaisun ja riittävästi tilaa. Meille on tärkeää, että tilaa on erityisesti olohuoneessa ja keittiössä, koska niissä vietämme eniten aikaa yhdessä. Halusin myös, että minulla on tila, jossa voin leipoa joulupipareita yhdessä Viljan kanssa. Sellaista ei aikaisemmin oikeastaan ollut, Sini kertoo.

Myös kaksi vessaa on lapsiperheessä paikallaan, ja autotalli tuntuu luksukselta.

– Nyt auton jäät saa edes joskus sulamaan. Nämä ovat arjen pieniä asioita, jotka ovat kuitenkin aika isoja, Sini sanoo.

Kantolat teettivät taloon pintaremontin, jossa saarniparketti hiottiin ja lakattiin ja keittiössä, olohuoneessa ja takkahuoneessa tapetit vaihtuivat maalipintaan. Makuuhuoneet odottavat vielä tapetointia, jonka Kantolat aikovat tehdä itse.

Talossa on sähkölämmitys, jonka kulut pelottivat etukäteen ostajia. Sinin mukaan menot ovat pysyneet kurissa, ja varaava takka ja ilmalämpöpumppu ovat apuna lämmityksessä.

Takapihalla on hyvin tilaa ulkoleikeille sekä huvimaja, johon Sini odottaa pääsevänsä grillaamaan makkaraa.

Sini Kantolan mielestä on huippujuttu, että palvelut ovat lähellä ja asiat saa hoidettua helposti ja nopeasti. Kuva: Tarja Antola

Ensimmäinen joulu kotona

Perhe on iloinnut myös siitä, että harrastukset ovat lähellä eikä matkoihin kulu aikaa, kun ulkoillaan, käydään salilla, jumpassa tai voimistelussa. Ennen muuttoa Sini pohtii, miltä tuntuu, kun koti ja työ ovat samalla paikkakunnalla. Huonoja puolia ei tullut vastaan.

– Tuttuja on kiva nähdä ja on kiva pysähtyä juttelemaan. On ihan hauskaa, kun kuntosalilla on aina joku, jonka kanssa voi vaihtaa muutaman sanan.

Uusi koti luo myös uusia perinteitä. Ensimmäistä kertaa Sini, Petri ja Vilja viettivät joulun kotona. Aiempina vuosina perhe on matkannut jouluksi Sinin tai Petrin vanhempien luokse.

–  Oli ihanaa laittaa omaa joulua. Meillä kävi joulupukki ja joulukuusi oli sisällä, kun aiemmin kuusi jouduttiin tilanpuutteen takia pitämään terassilla, Sini kertoo.