Oletko koskaan ollut yksin tai yksinäinen? Niin yksin ja yksinäinen, että se tuntui kipuna sielussa ja ruumiissa, koko sinussa. Niin yksin, että mietit, oletko olemassakaan? Miten selvisit siitä, yksinäisyydestä? Mitä se jätti sinuun?
Yksinäisyys koskettaa valtaosaa ihmisistä jossain elämänvaiheessa. Yksinäisyydelle ei ole yksittäistä syytä tai selitystä, vaan yksinäisyyden kokemuksella on monesti useita syitä ja ne voivat vaihdella eri ihmisillä, eri elämänvaiheissa. Yksinäisyys voi olla hetkittäistä ja tilannesidonnaista, mutta se voi olla myös pysyvämpää ja ulottua monelle elämänalueelle.
Joillakin yksinäisyys voi helpottaa ajan myötä, kun elämäntilanteet muuttuvat. Toisia yksinäisyys koskettaa syvemmin, ja osa ihmisistä joutuu kulkemaan yksinäisyyden kanssa läpi koko elämän. Tavallisimmin yksinäisyys mielletään läheisten ihmisten puuttumiseksi. Mutta myös ne, joilla näyttää olevan paljon ihmisiä ympärillään voivat kokea sisimmässään läheisten ihmissuhteiden puuttumista. Joskus osaamattomuus toimia sosiaalisissa tilanteissa voi johtaa yksinäisyyteen. Puutteet vuorovaikutustaidoissa tai vaikkapa keskustelun avaamisessa hankaloittavat muiden kanssa toimimista ja kontaktien luomista. Mikäli harjoitusta erilaisista sosiaalista tilanteista ei tule, eivät sosiaaliset taidot pääse kehittymään. Kierre yksinäisyyteen on tällöin mahdollinen. Kun yksinäisyys liittyy sosiaalisen verkoston puuttumiseen tai tunteeseen, ettei kuulu mihinkään ryhmään, puhutaan sosiaalisesta yksinäisyydestä.
Koemme usein yksinäisyyttä, kun elämäntilanne muuttuu. Epävarmuus tulevaisuudesta voi huolettaa. Joskus vakava sairastuminen, merkityksellisen ihmissuhteen päättyminen, taloudellinen tilanne tai suru voi ajaa meidät yksinäisyyteen ja eristäytyneisyyteen. Epäonnistuminen, riittämättömyys, menetys, syyllisyys, kelpaamattomuus. Tuntemamme häpeä estää meitä lähestymästä muita, kääntymästä heidän puoleensa. Joskus käy niin, että kun eniten tarvitsemme muita, käännymme heistä pois. Jäämme yksin.
Häpeä kuuluu ihmisen elämään, sillä se muistuttaa meitä siitä, miten epätäydellinen ja erehtyväinen jokainen meistä on. Se ohjaa myös toimimaan erilaisissa ryhmissä ja kulttuureissa toivotuilla tavoilla. Häpeää voi kuitenkin olla liikaa, kun se haittaa elämää. Häpeä halutaan piilottaa. Kun häpeää ei pysty kohtaamaan, se torjutaan tavoilla, jotka tuntuvat toimivilta ja hyväksyttäviltä. Häpeän piilottaminen ei kuitenkaan poista sitä vaan päinvastoin, kun itsestä paljastuu jotakin, minkä haluaa salata muilta, häpeä vahvistuu entisestään.
Elämää kahlitsevasta häpeästä vapautuminen alkaa siitä, että tunnistaa ja tunnustaa oman häpeän. Silloin on mahdollista poistaa itseltä täydellisyyden taakka, olla riittämätön, tarvitseva ja haavoittuvainen. Kun kertoo häpeästään toiselle, se menettää valtaansa. Häpeän kahleista irtautuminen on heikkouteen suostumista, itsen rakastamista ja hyväksymistä sellaisena kuin on.
Tähän tarvitsemme myös toisia ja heidän hyväksyvän katseensa.
Krista Riipinen
Kirjoittaja on vs. Kylmäkosken kappalainen.
