Lotta Sannamo siirtyi pianon takaa Lucia-neidoksi – Katso video oppilaiden esityksestä

13.12.2022 10:00

Toijalan yhteiskoulussa vaalitaan Lucia-perinteitä. Tänä vuonna Lucian roolissa nähtiin yhdeksäsluokkalainen Lotta Sannamo.

– Viime vuonna soitin Lucia-esityksessä pianoa, ja tänä vuonna hyppäsin pianon takaa Lucia-neidoksi. Kun kukaan muu ei halunnut, sanoin, että okei, voin olla Lucia, Sannamo sanoo.

Hän kertoo, että rooli on ollut toiveissa aina kuudennesta luokasta lähtien.

Sannamo kertoo viettävänsä joulua rauhallisella meiningillä, minkä tarkoittaa yleensä jouluaattoa perheen kanssa kotosalla ja joulupäivänä kyläilyä serkkujen luona Lempäälässä. Lahjatoiveena on ”kaikkea hyödyllistä”, kuten puhelin tai rahaa.

Lucia-esitykseen osallistuivat myös Iida Munnukka, Antti Nieminen, Anni Hirvonen, Minja Rehuttu, Siiri Kurikka, Lauri Leinonen sekä soittajat Milla Sannamo, Taika Ojanen, Hilja Kotajärvi ja Fanni Rautiainen.

Lucia-esityksen ohjaajina toimivat musiikinopettaja Pekka Löövi, ruotsin opettaja Tanja Merikari ja kuvataideopettaja Hanna Räsänen.

Lucia-kulkue esiintyi Lucian päivänä tiistaina 13. joulukuuta Toijalan yhteiskoululla sekä palvelutalo Kurkelanhovissa.

Toijalan yhteiskoulun yhdeksäsluokkalainen Lotta Sannamo on aiemmin ollut Lucia-esityksessä soittajana, tänä vuonna hän siirtyi pianon takaa Lucia-neidoksi. Kuva: Tarja Antola
Lucia-esityksen kenraaliharjoitus oli maanantaina. Kuva: Tarja Antola
Toijalan yhteiskoulun Lucia-esitykseen osallistuvat muun muassa Iida Munnukka (vas.), Antti Nieminen, Anni Hirvonen, Minja Rehuttu, Lotta Sannamo, Siiri Kurikka ja Lauri Leinonen. Kuva: Tarja Antola
Milla Sannamo (vas.) ja Taika Ojanen soittavat esityksessä viulua. Kuva: Tarja Antola
Fanni Rautiainen (vas.) ja Hilja Kotajärvi säestävät laulajia. Kuva: Tarja Antola