Akaan Seudun teemana tällä viikolla on elinvoima ja yrittäjyys. Teeman aihepiiri on hyvin laaja eikä järin helposti määriteltävissä. Osa näkee elinvoiman yrittämisen synonyymina. Toisille se on paljon monivivahteisempi kokonaisuus, joka muodostuu vaikkapa yritysten, yhdistysten ja yksittäisten kansalaisten yhdessä muodostamasta, eteenpäin vievästä voimasta.
Varmasti elinvoiman ylläpitoon ainakin tarvitaan muitakin kuin yrityksiä. Yritykset saattavat ollakin jonkinlainen todiste siitä, että alue on elinvoimainen. Nykyajan globaalissa maailmassa varsinkin suurimpien yritysten olemassaolosta jollakin paikkakunnilla ei voi päätellä mitään paikkakunnan omasta kulutuskäyttäytymisestä. Riittää, että kysyntää on jossakin päin maailmaa. Ehkä alueellista elinvoimaa voikin paremmin arvioida pienempien yritysten hyvinvoinnista ja näkymistä. Jos esimerkiksi ruokakaupoilla sujuu hyvin, lienee paikallinen kysyntä kunnossa.
Jos alueella ei ole elinvoimaa, eivät siellä menesty pienet eivätkä suuret yritykset. Se tekee elinvoiman vaalimisesta ja edistämisestä yhteisen asiamme. Meidän kannattaa toimia sen eteen, että oma alueemme säilyttää ja kasvattaa elinvoimaansa. Näin teemme itse asiassa työtä itsemme eteen. Mitä tuo työ sitten voisi käytännössä olla? Ainakin se on valintoja. Jos voimme valita vaikkapa rautakaupan tuotteen joko lähimmästä mahdollisesta rautakaupasta tai vaikkapa naapurikaupungin rautakaupasta, lienee selvää, kumman valitsemisesta on meille hyötyä. Sellaista hyötyä, josta kannattaa vaikkapa maksaa se ylimääräinen euro tai pari, jos lähin kauppa on hinnoitellut tuotteensa luovemmin kuin naapuri. Tällainen elinvoiman ylläpito maksaa, mutta se on meille rahanarvoista. Mitä sitten, kun paikallisen kauppiaan elinvoima loppuu ja olemme sen naapurikaupungin kauppiaan varassa? Tuskinpa hinnat ainakaan halpenevat, eivät ainakaan meille, jotka joudumme hakemaan palvelun kilometrien päästä.
Tämä tulisi ymmärtää myös yhteiskunnan hankinnoista päättävissä elimissä. Jos Akaassa on palveluita, joita vaikkapa kaupunki voisi käyttää, eikö niitä silloin kannattaisi käyttää niin paljon kuin erilaiset hankintamääräykset mahdollistavat? Varmasti näin jo usein toimitaankin, mutta jos toiminnan tehostamiseksi voi ottaa askeleita, niin ne kannattaa ottaa. Oman alueen verovelvollisilta kerättyjen eurojen ohjaaminen oman alueen elinvoiman lisäämiseksi on malliesimerkki siitä yhdessä muodostamastamme, eteenpäin vievästä voimasta.
Yhä useampi uusi yritys ei halua kasvaa. Moni perustaa nyt yrityksen luodakseen itselleen ja mahdollisesti puolisolleen tai muulle läheiselleen työpaikan. Kunnianhimoa sen ihmeellisempään ei ole, tai ehkä riskinottoa vältellään. Kaikki eivät pyri myöskään maksimoimaan voittojaan. Yrityksen perustaminen itsensä työllistääkseen on ihailtavaa, mutta voisiko edes pienelle kasvukäyrälle pyrkimisen nähdä myös yhteisöllisenä tekona? Voisiko kasvava yritys olla jokaisen yrittäjän oma panos lähiympäristönsä elinvoimaan?
