ToPa venytti voittoputkensa jo seitsemän ottelun mittaiseksi – Peli Nokian Pyryä vastaan ei ollut kuitenkaan silmiä hivelevää

Ei ollut Nokian Pyrystäkään estettä Toijalan Pallo-49:n tappiottomalle sarjalle. Palloliiton läntisen alueen jalkapallon miesten nelosen b-lohko siirtyi viime maanantaina 6. kesäkuuta luonnonnurmikauteen Akaassa, ja ToPa kaatoi Toijalan keskusurheilukentän ottelussa nokialaiset 3–0 (1–0).

Ennen ottelua kotijoukkue kukitti kaksi valmistunutta pelaajaansa. Perinteiset ruusut saivat Teemu Ruonakoski ja Ville Salonen.

ToPan voitto oli ansaittu, vaikka esitys nyt ei ollutkaan silmiä hivelevä – osasyynä ehkä hiukan muhkurainen urtsin pinta. Myöhäinen kevät on hidastanut nurmikon kasvua, eikä normaali samettisuus vielä näy.

Kauden kuudennella osumallaan aloitti Vihtori Sormunen kotijoukkueen tuloksenteon. Peliä oli tällöin pelattu 12 minuuttia.

Peli oli ToPan kontrollissa, eikä suurempia vaikeuksia ollut. Pyry yritti, mutta laihoin tuloksin.

Vieraiden maalivahdin Rasmus Tervolan harhasyöttö rangaistusalueen ulkopuolella avasi ToPalle maalipaikan. Teppo Tenkanen käytti hyväkseen tarjotun tekopaikan. Tuo 2–0 johtoasema tuli 56. minuutilla.

Kim Lingmanin kaato Pyryn rankkarialueella katsottiin rangaistuspotkun arvoiseksi. Mies ampui itse pallon varmasti alanurkkaan 83. minuutilla.

Vieraille tarjoutui muutama vetopaikka, jotka Jukka Saari kuitenkin varmasti hoiteli. Näin kauden seitsemäs voitto yhtä monesta sarjaottelusta oli valmis.

Tulevana perjantaina se tositesti on edessä: ToPa kohtaa vieraskentällä kärkijoukkue Tervakosken Padon. Voitto siitä pelistä olisi aika kova näyttö.

Ottelun TP-49 – Pyry palkitut:

TP-49: Teppo Tenkanen.

Pyry: Otto Rautama.

Palkintoraati Rami Lehtonen ja Tommi Nieminen antoi tähdet ToPan parhaille.

3 Teppo Tenkanen. 2 Vihtori Sormunen. 1 Jukka Saari.

TP-49 kokoonpano:

Jukka Saari, Janne Hevonoja (C), Akseli Sormunen (v) (90. Eeli Jokinen), Teemu Ruonakoski (80. Viljo Valoma), Jesse Järvi, Teppo Tenkanen, Tuomas Kallioinen (69. Ville Salonen), Jukka-Pekka Jyrämö (69. Aleksi Lapinleimu), Vihtori Sormunen, Niko Laajoki (80. Kristian Salonen), Kim Lingman.

Toijalan Pallo 2022. Takarivi vasemmalta: Pasi Rantanen (jj), Sampsa Laakso (valm.), Eeli Jokinen, Akseli Sormunen, Vihtori Sormunen, Teppo Tenkanen, Kim Lingman, Jukka-Pekka Jyrämö, Tuomas Kallioinen, Hannu Rokkanen (huolt.). Eturivi vasemmalta: Kristian Salonen, Ville Salonen, Teemu Ruonakoski, Aleksi Lapinleimu, Jukka Saari, Janne Hevonoja, Jesse Järvi, Viljo Valoma, Niko Laajoki. Kuva: Essi Jokinen.

Kuvagalleria pelistä (kuvat Essi Jokinen):

Juttua päivitetty 9.6.2022 kello 8.12 lisäämällä tämän kauden joukkuekuva sekä kuvia pelistä.