Kylmäkosken Veikot puristi itsensä pudotuspeleihin

Veikkojen liigajoukkueen pelaajat luovuttivat viirit Kylmäkosken Veikkojen D13-ikäisten piirinmestareille ennen liigaottelun alkua.
Veikkojen liigajoukkueen pelaajat luovuttivat viirit Kylmäkosken Veikkojen D13-ikäisten piirinmestareille ennen liigaottelun alkua.

Loppu hyvin, kaikki hyvin. Tähän toteamukseen voitiin päättää Kylmäkosken Veikkojen Futsal-liigan runkosarjan viimeinen peli. Päätöspeliin leijonapaidat sai vastaansa Somero Forssa futsal-joukkueen.

Viime lauantain taistelu pudotuspelipaikoista Toijalan Monitoimihallilla päättyi lopulta Veikkojen 3–2 (2–1) -voittoon. Tällä kaudella kuten viime kaudellakin Veikkojen pudotuspelipaikkaa saatiin jännittää viimeiseen runkosarjan peliin asti. Paikka tuli ankaran uurastuksen jälkeen. Mutta ei käynyt SoFo:llekaan huonosti. Kierroksen muut pelit menivät siihen malliin, että joukkueen sijoitus takasi myös paikan play-off-peleihin.

Iltapäivän tilaisuus aloitettiin kahdella palkitsemisella. Veikkojen D-13-juniorit huomioitiin futsalin piirinmestaruuden merkiksi. Toinen palkittava oli Veikkojen monivuotinen tähtipelaaja Juha Vedenpää. Juha sai edellisessä liigaottelussaan täyteen 100 virallista liiton futsal-peliä Veikkojen paidassa. Juhan tehot lauantain pelin jälkeen ovat kunnioitettavat: 101 ottelua, 87 maalia ja 71 maalisyöttöä.

Lauantai-iltapäivän pelissä oli taas täpötäydelle Monitoimihallin yleisölle jännitettävää kerrakseen. Ottelun avausmaali syntyi ajassa 12.22. SoFo:n maalivahti räpiköi Veikkojen veskarin Juho Laineen avausheiton omaan maaliin, mutta eipä tasoitukseen mennyt aikaa kuin 10 sekuntia.

Veikkojen 2–1-johtomaalissa tehtiin taas historiaa. Janne Hevonojan antaman kulmapotkun tälläsi sisään Ville Ojala. Villelle ensimmäinen liigamaali, ja mihin paikkaan. Tilanne oli kutkuttava ja antoi odottaa huikeaa toista jaksoa. Joukkue ja fanit eivät päässeet helpolla. Vesa Pajula joutui poistumaan pelistä tuskainen ilme kasvoillaan jo ennen jakson puoltaväliä. Miehen pelikunto selvinnee lähipäivinä. Kovia koki myös Joonas Saariniemi joutuessaan vastustajan jyräämäksi aivan vaihtopenkkien tuntumassa. Joonas ei myöskään toisella jaksolla enää pelannut.

Sisään tuli kuitenkin vahva tuuraaja Kim Lingman. Nuorukainen ei pelannut jalkapallon edustustehtävän johdosta avausjaksolla. Kim oli toisen jakson vahvoja pelaajia, jota ei hevillä kierretty. Voittomaalin Juha Vedenpään oivasta tarjoilusta paukutti Jussi Nyström. Kova parkettia nuollut tykitys meni maalivahdin jalkojen välistä verkkoon.

Loppu oli taas piinaavaa jännitystä SoFo:n painaessa lentävällä maalivahdilla. Vieraiden kavennusosuma syntyi ajassa 38.29 eli hyvin jäi aikaa vaikka tasoitukselle. Veikkojen paketti piti kuitenkin hienosti, ja omalle huipputasolleen palannut Juho Laine torjui laadukkaasti.  Leijonaluolan väki sai lopulta karjua keuhkonsa pihalle summerin soidessa, ja Veikkojen voitontanssi oli riehakas.

Puolivälieräottelut alkavat lauantaina 29.3. Veikot aloittaa pelinsä vieraskentällä Ilvestä vastaan kello 17 Pirkkahallissa. Toinen ottelu pelataan heti sunnuntaina 30.3. kello 15 Monitoimihallilla Toijalassa. Kahdella voitolla mennään välieriin.

Veikot–SoFo-ottelun varoitukset: V: J. Saariniemi, J. Vedenpää. S: Mikko Halonen, Matias Juvonen. Palkitut. V: J. Laine. S: Pekka Karjalainen. Yleisöä: 138.

 

Futsal-liigan päätöstaulukko 22.3.2014

O                          V                          T                          H                          Lisäpiste            TM-PM               P

 

Sievi Futsal        22                        17                        4                           1                           4                           138-57                59

Ilves FS               22                        14                        5                           2                           5                           100-38                52

GFT                     22                        13                        4                           5                           2                           87-53                  45

KaDy                   22                        13                        4                           5                           0                           81-68                  43

Tervarit              22                        11                        5                           6                           3                           84-61                  41

Riemu                 22                        8                           4                           10                        2                           92-92                  30

KylVe                  22                        8                           2                           12                        1                           72-102                27

SoFo                    22                        6                           6                           10                        2                           78-101                26

Mad Max            22                        6                           4                           12                        2                           73-106                24

ESC                      22                        6                           2                           14                        1                           63-111                21

TPK                     22                        4                           5                           13                        3                           53-77                  20

FC Rauma           22                        2                           2                           18                        0                           51-106                8

 

Liigakarsintojen otteluparit: PS Villa, Hyvinkää-TPK, Turku. ESC, Tammisaari-Loiske, Lempäälä. Kahdella voitolla liigaan. FC Rauma putoaa suoraan Futsal-Ykköseen. Liigaan nousi Futsal-Ykkösen voittaja PP-70 Tampereelta.

Liigan pistepörssi. 1. Nikola Erceg, Sievi Futsal 19+32=51. 2. Joni Pakola, Sievi Futsal 31+15=46. 3. Radik Akhmetkhanov, Sievi Futsal 17+24=41…5. Jussi Nyström, KylVe 24+11=35.

Kylmäkosken Veikkojen Juha Vedenpää palkittiin sadannesta futsal-ottelusta Veikkojen paidassa. Palkinnon luovuttivat Kylven päävalmentaja Tero Kivistö (vas.) ja futal-manageri Jarmo Airaksinen. Kuva Jukka Koskinen.
Kylmäkosken Veikkojen Juha Vedenpää palkittiin sadannesta Palloliiton futsal-ottelusta Veikkojen paidassa. Palkinnon luovuttivat Kylven päävalmentaja Tero Kivistö (vas.) ja futal-manageri Jarmo Airaksinen. Kuva Jukka Koskinen.