ToPa ei hellitä: Kuudes voitto putkeen jalkapallon nelosessa, naisillekin ensimmäinen piste – Katso myös junnujen ja muiden akaalaisseurojen tuoreet ottelutulokset

Jalkapallon läntisen alueen miesten nelosen b-lohko jatkui Toijalan Pallo-49:n osalta voittoisasti viime lauantaina. TP-49 Areenaksi nimetyllä tekonurmikentällä Lastumäessä akaalaiset ottivat jo kauden kuudennen voittonsa. Peli Vehmaisten Urheilijoita vastaan päättyi ToPalle selkein 5–2 (2–1) numeroin.

Kuusi ottelua ja kuusi voittoa, siinä ToPan alkuvauhti tälle kaudelle. Ihan mukiinmenevästi on myös VehU:n alkukausi sujunut. Ennen lauantaita oli koettuna vain yksi tappio, mutta nyt Akaan-vierailulle oli saatu vain kymmenen pelaajan nippu kasaan.

Huonostihan siinä hyvävireisen ToPan edessä kävi. Ei ToPallakaan liiaksi asti pelaajia kokoonpanossa ollut, mutta kaksi pelimiestä teki paluun kokoonpanoon. Pahoista loukkaantumista kärsinyt Kim Lingman tuli ja pelasi koko pelin. Toinen palanneista Viljo Valoma tempaisi jopa maalin.

Pelissä vieraat sumputtivat aika tiiviisti oman puolustusalueensa. Ottelu oli hyvin ToPan näpeissä, eivätkä lisämaalitkaan olleet kaukana. Makoisaltahan punamustien tilanne näyttää. Ei muuta kuin pidetään sama tatsi, hyvien harjoitteiden myötä. Tehdään peleissä oikeita ratkaisuja, ja nautitaan niiden tuomista hyvistä tuloksista.

Sarja jatkuu ToPan osalta maanantaina 6. kesäkuuta. Peli Nokian Pyryä vastaan alkaa kello 18.30, ja nyt päästään Toijalan keskusurheilukentän nurmelle. Pyry on saalistanut kuudesta pelistä kuusi pistettä.

Ottelun TP-49–VehU maalit: 13. 1–0 Niko Laajoki, 20. 2–0 Vihtori Sormunen, 21. 2–1 Olli Alamäki, 52. 3–1 Teppo Tenkanen, 59. 4–1 Janne Hevonoja, 62. 4–2 Topi Järvi, 90. 5–2 Viljo Valoma.

Palkitut. TP-49: Teppo Tenkanen. VehU: Vili Valkama.

Raadissa juniorivalmentaja Joonas Mäkinen yhdessä joukkueensa P2012 pelaajien kanssa. Raadin antamat tähdet, ToPan parhaille: 3 Akseli Sormunen, 2 Tuomas Kallioinen, 1 Vihtori Sormunen.

TP-49 kokoonpano. Jukka Saari, Janne Hevonoja ( C ), Akseli Sormunen (83. Viljo Valoma), Jesse Järvi, Teppo Tenkanen, Aleksi Lapinleimu (65. Eeli Jokinen), Tuomas Kallioinen, Jukka-Pekka Jyrämö, Vihtori Sormunen, Niko Laajoki, Kim Lingman.

ToPan naisille avauspiste

Jalkapallon läntisen alueen naisten nelosen b-lohkossa Toijalan Pallo-49 otti kauden avauspisteensä. Sunnuntaina 29. toukokuuta TP-49 Areenalla vastassa oli FC Haka-j/Naiset Valkeakoskelta.

Pistejakoon maalein 1–1 (0–1) päättyneen ottelun avausjaksoa hallitsi hienokseltaan vierasjoukkue. 32 minuutilla tulleen vierasmaalin teki Liisa Korpio. ToPa puolestaan oli joukkueista pirteämpi toisella jaksolla. Maalin teki 72. minuutilla Essi Jokinen. ToPa on viiden pelatun ottelun jälkeen, seitsemän joukkueen lohkossa jumbona.

 

Jalkapallotuloksia viikolta 21:

23.5. T 15 kakkonen HJS–TP-49/UrPS YJ 0-0.

24.5. P 12 kakkonen TP-49–LeKi-futis 0-11.

24.5. P 17 kolmonen FC Kangasala–ViiPV/UrPS YJ 3-0.

24.5. P 15 ykkönen TP-49 YJ–Ilves 0-1.

26.5. P 13 kakkonen Loiske–TP-49 3–1.

28.5. P 15 ykkönen TuNL–TP-49 YJ 11-0.

28.5. M vitonen Ylöjärvi United FC–ViiPV 3-1.

29.5. T 15 kakkonen FC Nokia–TP-49/UrPS YJ 13-1.