Kymmenkunta akaalaista teininuorta keskittyy täysillä, kun näyttelijä Veli-Pekka Ristaniemi jakaa vinkkejä äänenkäyttöön ja oikeaan tapaan liikkua näyttämöllä. Nuoret valmistelevat esitystä, joka päättää kevätkauden Valkeakoski-opiston teatterikurssilla Akaassa.
Ulkopuolinenkin näkee, että ryhmä toimii hyvin yhdessä ja kukaan ei enää jännitä toisten ryhmäläisten reaktioita. Uskalletaan onnistua ja välillä myös epäonnistua.
Ristaniemen äänessä on selvää ylpeyttä, kun hän kertoo kurssilaisten sitoutumisesta ja eteenpäin menosta vuoden aikana.
– Koronan takia ryhmät olivat tauolla ja sen jälkeen kaikkia harrastajia ei saatu enää takaisin lajin pariin. Mutta he, jotka ovat jääneet, ovat olleet todella sitoutuneita ja tietävät, mitä ovat tulleet tekemään. Tällä hetkellä ryhmässä on ollut harrastajia kolmasluokkalaisista kahdeksasluokkalaisiin.
Paniikkihäiriötäkin oppii suitsimaan
Veli-Pekka Ristaniemi sanoo, että teatteriharrastus antaa lapselle ja nuorelle paljon. Hänelle itselleen se on antanut aikoinaan luottamusta siihen, että myös paniikkihäiriön kanssa voi tulla juttuun.
– Minulla on itselläni yli 30 vuoden kokemus paniikkihäriöstä. Uskon, että pystyn sen kautta ymmärtämään nuoria, joilla voi olla samantapaisia tuntemuksia.
– Itse ajattelin aikoinaan, että tähänkö tämä minun ammattilaisurani jää, kun kärsin paniikkihäiriöstä. Nyt olen opetellut elämään sen kanssa. Olen saanut paniikkihäiriökohtauksen myös lavalla ja selvinnyt siitä.
On löydettävä oma ääni
Akaassa on lähdetty liikkeelle siitä, mitä nuoret itse toivovat opetukselta ja näytelmien aiheilta. Vastaukseksi ei ole riittänyt, että ”ihan sama”.
– On tärkeää käsitellä aiheita, jotka koskettavat itseä ja opetella ilmaisemaan mielipiteensä. Jokaisen pitää löytää oma äänensä siitäkin huolimatta, että ulkopuolelta tuleva palaute voi olla myös rajua.
Ristaniemi sanoo, että halu heittäytyä ja ryhmän luottamus toisiinsa ovat teatteriharrastuksessa tärkeintä. Ryhmässä pitää voida olla oma itsensä.
– On ollut hienoa nähdä, että meidän ryhmässämme vanhimmat harrastajat ovat osanneet ottaa nuorimmat huomioon. Kenenkään ei ole tarvinnut esittää yhtään mitään, vaan ollaan oltu samalla viivalla.
”Tarkkailen aina näyttelijöiden ilmeitä”
Innokkaasti ryhmässä mukana oleva 15-vuotias Aino Penkki sanoo, että teatteriharrastus on antanut paljon.
– Harrastan teatterin lisäksi tanssia ja käsitöitä. Teatterissa on ollut hienoa, että vaikka esiintyminen jännittää, yleisön pystyy lopulta unohtamaan ja huomaa, että esiintyminen onkin kivaa.
– Olen harrastanut teatteria nyt kaksi vuotta. Lähdin mukaan, kun kaveri oli jo ryhmässä ja siellä tarvittiin näyttelijöitä lisää. Olen kyllä rohkaistunut kahdessa vuodessa tosi paljon omasta mielestäni.
Aino Penkki sanoo, että lähtee ryhmään mukaan myös ensi syksynä kesätauon jälkeen.
– Tämä harrastus antaa myös erilaisen näkökulman teatterikatsojana. Tarkkailen aina näyttelijöiden ilmeitä, koska niistä huomaa, jos näyttelijä unohtaa jonkin jutun ja joutuukin vähän säveltämään repliikin eri tavalla kuin se menee käsikirjoituksessa.
– Tämä harrastus opettaa selviytymään lavalla niistäkin tilanteista.
Tuleeko Ainosta sitten aikuisena teatteriammattilainen?
– No, en ole kyllä ajatellut. Tällä hetkellä kiinnostaisi enemmän työ päiväkodissa, Aino hymyilee.
Heli Mustonen
