Uuteen ympäristöön muuttaminen merkitsee aina luopumista jostain. Vuosikymmenien aikana kertyneitä tavaroita pitää lajitella uudelleen, tarkemmin harkiten. Otetaan mukaan vain se mitä todennäköisimmin tullaan tarvitsemaan, ja laitetaan loput kierrätykseen.
Jo opiskelemaan lähtö muutamaksi vuodeksi oli melkoinen elämänmuutos. Sen jälkeen täytyi taas muuttaa työpaikan vuoksi. Nyt kun viimein työelämäkin alkoi olla takana, päätimme puolisoni kanssa muuttaa lähemmäs lapsia ja lastenlapsia. Niinpä päädyimme Akaaseen, Viialan keskustan tuntumaan.
Muuttopuuhat toivat mieleen myös oman äidin kertomukset evakkomatkoista Karjalan kannakselta ja kotiutumisen vieraisiin maisemiin. Nyt saimme lähteä vapaaehtoisesti ja rauhallisemmissa merkeissä, mutta yhtä kaikki tulimme taas meille aivan uuteen ympäristöön. Tutut marjastus- ja sienestyspaikat jäivät taakse. Lenkkeilypolut, kaupat, terveydenhoito ja muut palvelut piti paikantaa uudelleen. Myös ihmissuhteet menivät paljolti uusiksi kun vanhoihin ystäviin ja naapureihin tuli pakostakin etäisyyttä.
Asuinympäristön vaihtuessa joutuu tekemään muitakin kuin aineellisia valintoja. On punnittava mitkä asiat ja arvot ovat luovuttamattoman tärkeitä loppuelämän kannalta. Vertaansa vailla oleva turvaverkko on ennenkin löytynyt seurakunnasta.
Jo kouluaikoina ystäväpiiriin kuului niin kansankirkon kuin vapaiden suuntienkin seurakuntanuoria. Kristittyjen yhteyttä olemme ylläpitäneet kirkon lähetysjärjestöissä ja sittemmin vapaakirkon ja helluntaiseurakunnan toiminnassa. Sieltä löysimme täälläkin oman paikkamme.
Uuden kotiseudun hengellinen anti on osoittautunut hyvin monipuoliseksi, vaikkakin koronan asettamissa rajoissa. On majataloiltoja ja eri kirkkokuntien yhteistä E4-toimintaa sekä yhteiskristillinen miestenpiiri ja saunaillat. Seurakuntien yhteiset hankkeet kuten itsenäisyyspäivän ruuanjako ovat luoneet yhteenkuuluvuutta hyväntekemisen merkeissä. Saimme tietää että nykyisessä kotitalossamme on aikoinaan kokoontunut vapaakirkollinen rukouspiiri. Tätäkin perinnettä olemme osaltamme pyrkineet jatkamaan.
Tammikuun lopulla vietettiin seurakunnissa ekumeenista rukousviikkoa. Yhteistä tilaisuutta ei pystytty rajoitusten vuoksi järjestämään, mutta kukin saattoi osallistua siihen pienemmissä ryhmissä omalla tahollaan. Toivon mukaan keväällä voidaan toteuttaa kristittyjen yhteysateria. Niitähän on Akaan alueella järjestetty jo kauan.
Paavalin kirje efesolaisille päättyy toivotukseen: ”Armo olkoon kaikkien kanssa, jotka rakastavat meidän Herraamme Jeesusta Kristusta – katoamattomuudessa.” Tässä piilee kristittyjen ykseyden siemen. Meillä on yhteinen toivo paremmasta tulevaisuudesta.
Uskomme pääsevämme kuoleman jälkeen iankaikkiseen elämään ja pyrimme johdattamaan sinne muitakin. Ja kun kerran tulemme olemaan siellä kaikki yhdessä, on hyvä harjoitella toistemme kunnioitusta ja yhteistyötä jo täällä maan päällä. Jeesus sanoi: ”Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni että teillä on keskinäinen rakkaus.”
Timo Jaakola
Kirjoittaja on Viialan helluntaiseurakunnan jäsen
