Torstaina vietämme kirkkovuodessa loppiaista, johon joulunaika päättyy. Samalla muistamme itämaan tietäjiä, jotka toivat vastasyntyneelle Jeesus-lapselle kalliita lahjoja. Tietäjät eivät varmaan matkaan lähtiessään arvanneet, millaiselle kuninkaalle olivat lahjoja viemässä. He toivat maalliselle hallitsijalle sopivia lahjoja, mutta juuri syntyneen Kuninkaan kuninkuus ei ollut tästä maailmasta. Itämaan tietäjien merkitys onkin siinä, että he edustivat vieraita kansoja ja evankeliumi kuuluu koko maailmalle.
Kun ajattelee Herodeksen viekkautta, hänen sanoessaan, että hänkin haluaa mennä kumartamaan uutta kuningasta, ei ole maailma eikä ihminen miksikään muuttunut. Näitä ehdottoman vallan sokaisemia yksinvaltiaita riittää edelleen. Heitä, jotka keinoja kaihtamatta raivaavat oletetut kilpailijansa tieltään. Loppiaisen evankeliumissa Jumala kuitenkin varoittaa tietäjiä palaamasta Herodeksen luo. Näin varjelus ja johdatus toimivat monta kertaa myös meidän elämässämme.
Otsikko on lainaus Yrjö Jylhän runosta Pyhä yö. Se on mielestäni kaunein jouluruno ja oikeastaan toisinto jouluevankeliumista sijoitettuna talvisodan rintamalle. Siinä Jylhä kertoo koskettavasti raavaiden miesten rukouksesta vastasyntyneen lapsen puolesta: ”Me kaikki hengessä polvistuimme ja lapsen vierelle kumarruimme ja siunauksen luimme. Ja monta paimenta parrakasta lumessa valvoi ja vartioi, ja vartioi sitä pientä lasta petojen saaliiksi joutumasta”. Mielestäni runo on myös rukous Suomen puolesta.
Elias Lönnrot kirjoitti hienon loppiaisvirren 46, jonka kaksi säkeistöä sisältävät rukouksen siitä, että tuo kaikkein kirkkain valo lopulta voittaisi pimeyden. Lönnrot oli muun muassa Suomen lähetysseuran perustajajäsen, ja tämä hänen tekstinsä onkin ensimmäinen suomalainen lähetysvirsi:
2.
Sama kirkas tähti täällä
yhä meitä valaisee,
Betlehemin seimen päällä
maailmalle säteilee.
Tunnet tähden kirkkaimman,
se on sana Jumalan.
7.
Auta, että viimein valta
pimeyden vaipuisi,
ihmiskunta kaikkialta
kaikin kielin taipuisi
nimeäsi kiittämään,
sinua ylistämään.
Yrjö Jylhän Pyhä yö -runo loppuu: ”ja Suomen korpien yllä loisti se tähti suurempi muita. Ja meidät kaikki se kotiin johti, se tähti suurempi muita.” Näinä päivinä talven selkä alkaa taittua ja valo lisääntyä. Voimme luottaa siihen, että tuo Kristuksesta loistava ikuinen valo johtaa meitä tänä alkavana keväänä ja se auttaa meitä lopulta voittamaan myös tämän pandemian. Silloin voimme yhtyä Jylhän runon sanoihin: ”Maa, taivas kiitosta soi!” Hyvää alkavaa vuotta 2022!
Juha Salmesvuori
Kirjoittaja on Akaan seurakunnan kanttori.
