Ollaan historiallisella paikalla. Viialan tarina olisi tyystin toisenlainen, jos Akkas Ångsågs Ab ei olisi aikoinaan perustanut höyrysahaa Jumusen rannalle 1873.
Koko Viiala on syntynyt Akaan höyrysahan ympärille. Esimerkiksi Viialan ensimmäinen koulu perustettiin sahan läheisyyteen.
Paljon myöhemmin tuo sama tehdasalue oli Viialan merkittävin työllistäjä. Höyrysahasta alkanut teollisuus toimi myös muun suurteollisuuden veturina.
Myöhemmin parhaiten vaneritehtaana muistettavan tehdaskompleksin historia on täynnä jossittelun mahdollisuuksia. Ensimmäinen liittyy jo rautateiden rakentamiseen. Pääradan risteyskohdaksi olisi valittu Viiala, ellei forssalainen liikemies olisi halunnut radan haarakohtaa lähemmäksi omia tehtaitaan ja maksanut ruhtinaalle vielä lahjuksia asian varmistamiseksi. Forssaan asti ei saatu edes rataa, mutta risteyskohta sentään lähemmäksi Toijalaan. Viialan höyrysahalle pääradalta tehtiin kuitenkin sivuraide.
Viimeisin vaihtoehtoisen historian risteyskohta ajoittuu marraskuuhun 2003, jolloin UPM:n omistaman tehtaan voimalaitoksen toinen lämmityskattiloista räjähti. Pienenä yksikkönä Viialan tehdas oli taiteillut jo aiemmin rajapinnalla täyttääkö se omistajansa vaatimukset. Voittoa tuli, mutta ei tarpeeksi.
Kattilan räjähdettyä osa työntekijöistä tiesi jo odottaa pahinta. Tilanteen korjaaminen edes entiselleen olisi vaatinut mittavia investointeja. Vuonna 2004 tuli päätös tehtaan lopettamisesta vuodenvaihteessa. Vaikka vaneritehdas ei ollut enää yhtä merkittävä kuin menneinä vuosikymmeninä, jolloin alueella työskenteli parhaimmillaan toistatuhatta henkeä, ei 171 työntekijän irtisanominen ollut pikkujuttu.
Kuin Viialan sydän
Näiden yli 130 vuoden väliin mahtuu merkittävä osa suomalaista teollisuushistoriaa. Sellaista, jollaisella rakennettiin myös kansakunnan hyvinvointia.
Höyrysahan yhteyteen perustettiin vielä 1800-luvun puolella lasitehdas, jonka toiminta päättyi jo ennen toista maailmansotaa. Tehtaan valmistamaa lasia pidetään arvossa niin keräilijöiden kuin paikallisten asukkaiden keskuudessa.
Vuonna 1942 tehtaalla siirryttiin vanerin valmistukseen. Sotien jälkeen valmistettiin puutaloja, joilla maksettiin sotakorvauksia Neuvostoliittoon. Talotuotannon loputtua paikalle perustettiin myös Suomen ensimmäinen lastulevytehdas.
Muutamassa kymmenessä vuodessa niemennokassa oleva tehdasalue oli kohonnut eräänlaiseksi Viialan sydämeksi. Akkas Ångsågs Ab:sta tuli Viiala Oy, joka siirtyi myöhemmin Oy Wilh. Schauman Ab:lle. Kymmene-konsernin kautta se on päätynyt nykyiselle omistajalleen UPM:lle.
Se oli pienen kunnan merkittävä työllistäjä. Tekijä, jonka olemassaoloon laskettiin paljon. Eikä vain Viialassa, vaneritehtaalle tultiin töihin laajasti myös lähialueilta.
Juuri vaneritehtaasta on tullut paikallisesti se menneisyyden kukoistuksen symboli. Sellainen maamerkki, joka muistetaan vanhoista hyvistä ajoin.
Ranskalaisvalloitus korjaamotiloihin
Ollaan tehtaan vanhassa osassa, vanerin alakerrassa.
– Täällä ei ole sellaista nurkkaa, missä mä en olis käynyt, virnistää Jorma Kivi tarkoittaessaan koko tehdasaluetta.
Hän tuli taloon vuonna 1968 ja oli viimeisten joukossa, kun tehdas lopetti. Välissä hän tosin oli töissä ulkomailla.
Työt ovat loppuneet, mutta Jorma on paikalla yhdessä serkkunsa Matti Kiven kanssa. Kun UPM vuokrasi kiinteistön Mauno Huhtalalle, joka ryhtyi hallinnoimaan paikkaa, jossa on kymmeniätuhansia neliömetriä teollisuuskiinteistöä sekä toistakymmentä hehtaaria maata, oli Jorma hyvissä ajoin kärkkymässä vuokratiloja. Panhard-kerholle tarvittiin kipeästi tilat.
Panhard oli ensimmäinen sarjavalmisteinen ranskalaisauto, jonka tuotanto loppui vuonna 1967. Muun muassa tästä johtuen merkki on tätä nykyä harvinainen ja keräilijöiden himoitsema. Serkukset ovat Panhard-kerhon kantavia voimia.
– Nämä tilat on olleet alun perin korjaamo- ja huoltotila. Meidän nykyinen maalaamo on ollut sähkötrukkien lataamo- ja huoltopaikka, Jorma esittelee kerhotiloja.
Panhard-kerhon tilat ovat kaikkien kerhon jäsenten käytössä. Ranskalaisten autojen harrastajat ovat levittäytyneet ympäri Suomea, mutta käytännölliset tilat säilyttää ja huoltaa autoja saavat paikan päälle kauempaakin.
Kerho on järjestänyt vuosien mittaan tehtaalla monia tapahtumia, joissa toimintaa ja autokaunokaisia on esitelty ulkopuolisillekin.
Ja kun autoharrastus vie mennessään, pitää siihen liittyen keksiä myös kaikkea uutta. Panhard-kerho on ottanut asiakseen autojen venttiilikopista rakennettujen kilpa-autojen rakentamisen ja niillä kilpailemisen. Menestystä on Koppa Cupiksi nimetyssä sarjassa tullut.
Ihanteellinen paikka yritykselle
Vuokralaisia on tehtaan alueella runsaasti, sillä tilaa tosiaan on. Pääasiassa tehdaskiinteisöt ovat isompien ja pienempien yritysten käytössä, lähinnä varastotiloina. Yksi näistä yrityksistä on puhalluseristetöitä taloihin tekevä ProVilla Oy.
– Täältä haetaan tavaraa aamuisin, mutta työmaat on asiakkaiden luona, kertoo Sami Luukkonen.
Luukkosen edellinen työnantaja toimi myös vaneritehtaan alueella, ja kun oli aika perustaa oma firma, oli itsestäänselvyys, että jäädään samoihin maisemiin. Niissä on viihdytty nyt hyvin kahdeksan vuotta.
– Täällä parasta on se, että saat aina apua, Luukkonen kehuu ja lisää, että yritykselle paikka on myös turvallinen. Porttien taakse ei ulkopuolisilla ole asiaa.
ProVillan tilat ovat tehtaan aikana toimineet keskusvarastona. Täältä haettiin kaikki varaosat, joita tarvittiin huolto- ja korjaustehtäviin. Useassa tasossa oleva tila olisi monelle muulle yritykselle voinut olla epäkäytännöllinen. Luukkonen kehuu, että heille paikka on ihanteellinen.
Hieno menneisyys voimavaraksi
Mutta millainen on vanhan vaneritehtaan alueen tulevaisuus? Niin Jorma ja Matti Kivi kuin Sami Luukkonenkin pitävät ilmeisenä, että potentiaali on valtava. Koko kolmikko näkee paikan ihanteellisena asuntojen rakentamiselle, vaikka eivät sitä aivan lähitulevaisuudessa näekään. Maaperän saastumisasteen selvittäminen on jo yksin iso urakka.
Asuntojen lisäksi haastateltavat näkevät alueen mahdollisuudet myös kulttuurikäytössä.
Matti Kivi sanoo tutkivansa vaneritehtaan historiaa ja tulevaisuutta ulkopuolisin silmin, sillä hän on muuttanut paikkakunnalle vasta kolme vuotta sitten.
– Tehtaan historia nähdään negaation kautta. Pitäisi olla positiivinen asia, että on hieno menneisyys.
Matti Kivi näkee vaneritehtaan eräänlaisena symbolina koko Viialan mahdollisuuksille. Kun etätöiden ja suurten kaupunkien koronan aiheuttaman vetovoiman laskun ynnää, voi helposti nähdä, kuinka Viialan kaltainen paikkakunta rautateineen ja moottoriteineen on tulevaisuudessa monelle perheelle optimaalinen paikka asua.
Helsingin Sanomat uutisoi aikoinaan tehtaan loppumisen alaotsikolla ”Kunta pelkää muuttuvansa lähiöksi”. 17 vuodessa ajatuksen merkitys on muodostunut pikemminkin hyväksi asiaksi.
