Akaan kirkkoherra Ali Kulhian tekeillä oleva tutkimus seurakuntatoiminnasta Viialassa kulkee työnimellä ”isännät ja työväki kirkolla”. Tutkimus päätettiin käynnistää Viialan kirkon 70-vuotisjuhlavuonna. Teologian tohtori Kulhian pääosin tutkimusvapaallaan tekemä tutkimus tulee kuitenkin kattamaan huomattavasti pidemmän jakson Viialan historiaa kuin vain viimeiset 70 vuotta.
– Kirkkoneuvosto päätti jo kymmenisen vuotta sitten, että tutkimus toteutetaan jossain vaiheessa testamenttirahoituksella. Teksti kaipaa vielä täydennyksiä ja hiomista, Kulhia kertoo.
Tutkimus menee seurantaryhmän jälkeen todennäköisesti loppuvuonna 2021 Kirkon tutkimuskeskuksen järjestämille vertaisarvioitsijoille, joiden palautteen perusteella tutkimusta korjataan, kunnes he katsovat sen tieteellisen julkaisemisen tasoiseksi. Kun tämä vaihe on valmis, tutkimus taitetaan, kuvitetaan ja esimerkiksi nimihakemistot voidaan viimeistellä, kun teksti on lopullisilla sivuillaan, Kulhia kertoo.
– Oppinut arvaukseni on, että vajaan vuoden päästä kirja on käsissä. Toivottavasti se julkaistaan myös netissä, koska siten tutkimus saadaan mahdollisimman monen luettavaksi. Oma väitöskirjani on ladattu yliopiston palvelimelta yli 7 000 kertaa 10 vuoden aikana. Painetun väitöskirjan levikki on noin 200 kappaletta, joten netti on hyödyksi, Kulhia tietää.
Tiedettyä pidempi historia kiinnostava löytö
Mitkä asiat Kulhia itse nostaisi mielenkiintoisimmiksi tutkimuksessa selvinneiksi tuloksiksi?
– Alun perin tutkimuksen lähtökohdaksi olin laittanut vuoden 1902, jolloin rukoushuoneesta alkoi puhe. Pian selvisi, että seurakuntatoimintaa lähetyksen merkeissä alkoi esiintyä jo vuonna 1874, vuosi Akaan Höyrysahan perustamisesta, Kulhia paljastaa.
Tämä 1800-luvun loppuneljännes on ollut pimennossa Viialan seurakuntatoiminnan osalta aiemmin. Omatoimiset seurakuntalaiset, maaviljelysväki, opettajat ja työväki toimivat tuolloin yhdessä, ja monet useissa eri ryhmissä.
– Evankelisuuden ja Suomen Lähetysseuran teiden eroamiset heijastuivat myös Viialassa, mutta ei niin voimakkaasti kuin muualla. Otin vertailuaineistoksi vastaavanlaisia kasvavia teollisuuspaikkoja, jotka kulkivat kohti itsenäistä seurakuntaa, kuten Tammelan Forssa ja Sääksmäen Valkeakoski. Näissäkin haluttiin hengellistä huoltoa asuinpaikalle, Kulhia kuvaa.
Yhteensä 20 kilometrin kävelyurakka teki kirkossa käymisestä ja rippikoulusta kuitenkin tukalaa. Maanviljelijöillä saattoi olla hevoskyyti omasta takaa, mutta työväki kulki jalan. Samalla haluttiin muutkin yhteisölliset palvelut lähemmäksi, joten kunnan perustaminen oli käsikynkässä seurakunnan perustamisen kanssa.
– Mielenkiintoista mielestäni riittää kirjan verran, joten ei enempää juonipaljastuksia, Kulhia päättää.
