Kivioja
Korvesta syvästä, tulla ruopasta,
pusertua, syntyä syvänteen kuopasta,
tihkuen, noruen, kulkeutua eteen,
yhtyä kaikkeen, ja yhtyä veteen.
Alkua aina on ihailla suurta,
puropahasenkin tuon alkujuurta.
Sitä, kun haluaa nähdä vaivaa,
maankuoreen kovaan uomaa kaivaa.
Kiviojaksi hyvin nimittää voisi,
juoksusi sun, jotta ilmettä toisi,
virtasi kulkuun totuutta antain,
ei kuitenkaan kauaksi kantain.
Itsesi olet, et kenenkään laina.
Onnellisen oloa ei mikaan paina.
Korvesta Nyrskän pimeään yöhön,
kelpaamottomana kenenkään työhön.
Tattaraan on päässyt juoksusi,
haihduttain lähes korventuoksusi.
Ennen Eerolaa alat jo hälistä,
kulkuas ohjaillen kivikon välistä.
Koskessa siinä happea haukaten,
päätä kiviin, hurjasti laukaten.
Koski, se on nimeltä, Koliseva,
äänessäs sointi ylpeesti soliseva.
Ohi virtaat Holmbergin, Hakalan,
Anttila-Jaakkolan sillan matalan.
Hiljaa kulkien, voimia keräät,
kohtaamaan Koipion koskea heräät.
Koskessa tässä yrität kiertää,
kiviä, jotka sun kylkiäs hiertää.
Keskellä koskea törmäät varmaan,
kiveen suureen, graniitinharmaan.
Keväisin tulvasi hetken kyllä,
ryöppyen pärskyy kiven yllä,
hypähtäen kevyesti yli paaden,
viimeiset ilosi siinä saaden.
Kesäisin liejussa, tipassas vettä,
ilo oli ruoduttaa orvaskettä.
Kivennuoliaista liukasta pakenevaa;
turhaan käsin kiinni tavoittaa.
Kapeat nykyiset uomasi laidat;
hävetä kai pienuuttas taidat,
vaan jokikin hyvin vetensä toisi,
äyriäissäs entisissä, päätellä voisi.
Ylpeillä voisit, pitäissäs rajaa,
liittää Kylmäkoskea, Urjalaa.
Ohut viiva se vain kartoissa on,
enempään nöyrän yltää mahdoton.
Kivinen silta maantien alla,
kapeeksi kuroo sun puristamalla.
Se onkin ainoa, joka taitaa,
kulkuas kadehtien muutenkin kaitaa.
Korvesta syvästä työntyä aloit,
torppia, tiloja uomallas haloit.
Miksi yhä, me kokea saamme,
huuruja, joita lyöt tajuntaamme.
Kivioja hiljaa, kuin varkain,
katveessa virtaa Torkon sarkain,
verkkaan kulkien, nuollen arpiaan,
salaa liittyen jokeen – Tarpiaan.
U.
Risto Hakala kaipaa tietoa nimimerkillä U esiintyvästä runoilijasta, jonka kirjoittama runo julkaistiin Toijalan Seudussa 1970-luvulla. Runo kertoo Hakalan kotikylän Kiviojan purosta Kivioja. Runossa mainitaan monelle tuttuja taloja ja paikkoja. Runoilija on jäänyt arvoitukseksi.
Jos sinulla on lisätietoa runon kirjoittajasta, lähetä tietosi osoitteella toimitus@akaanseutu.fi.
