On kaunis kesäinen lauantaiaamu. Isä on lähtenyt aamulla jo varhain kalareissuun ystävänsä kanssa. Äiti on noussut myös ajoissa ja pessyt koneellisen pyykkiä. Ulkona aurinko pilkistelee puiden lomasta ja on oikein hyvä päivä pyykkien kuivattamiseen. Puhtaat vaaleat lakanat aloittavat tanssimisensa tuulen kanssa heti, kun äiti on saanut ne ripustettua. Lakanoiden varjot hyppivät iloisina pitkin nurmikkoa. Äiti on tullut ulos auringonpaisteeseen nauttimaan mukillisesta kahvia ja syö samalla makoisan pullan sen kera.
”Ihana kesä ja ihana rauha! Tästä minä nautin”, sanoo äiti Kisulle, joka on asetttunut aivan äidin viereen istumaan.
”Mutta kohta ei ole hiljaista, sillä pian tytöt heräävät. Mahtavatkohan olla jo hereillä, kun sisältä kuuluu outoa kolinaa”, pohdiskelee Kisu.
Äidillä on muki lentää nurin, kun yhtäkkiä kuuluu portailta Hennin hätääntynyt huuto:
”Äiti, missä sinä olet? Tule äkkiä sisälle! Täällä tapahtuu kauheita!”
Äiti kiiruhtaa portaille ja näkee hätääntyneet tytöt yöpaidoissaan.
”Mitä täällä tapahtuu?” kysyy äiti huolissaan.
”Me tultiin juuri alakertaan ja sitten Hetti ihmetteli, että mikä tuolla olohuoneessa oikein liikkuu. Ja kun pääsimme lähemmäs, niin Herra Harakan poika Harri käveli pitkin olohuoneen pöytää. Kun pääsimme lähelle, niin se pelästyi vallan kamalasti ja alkoi lennellä sinne tänne. Lattialle putoili tavaroita ja siellä se lentelee nyt hädissään”, selittää Henni hengästyneenä.
”Se varmaan pelästyi teitä niin paljon, että hätääntyi eikä osaa lentää ulos. Minä menen katsomaan”, sanoo äiti ja menee sisälle kurkistellen varovasti.
Sisältä kuuluu kolinaa ja kilinää. Kun äiti pääsee olohuoneen ovelle, niin näky on ikävä. Kynttilöitä pitkin poikin ja muutama tuikku rikkinäisinä lattialla. Aamulehti on lennähtänyt pöydältä television päälle. Tyttöjen tekemät koristeet ovat pudonneet lampusta, mutta ovat onneksi säilyneet ehjinä. Harri Harakka lentelee hädissään katonrajasta lattialle ja takaisin. Äiti koettaa rauhoitella sitä ja hätyytellä sitä kohti ovea. Mutta lintu on niin peloissaan, ettei se kuule mitään. Lopulta äiti avaa olohuoneen ison ikkunan ja saa kuin saakin ajettua Harrin kohti ikkunaa. Yhtäkkiä se huomaa vapauden koittaneen ja lentää helpottuneena ulos.
”Tytöt! Tulkaa vaan jo sisälle! Kaikki kunnossa, paitsi että saamme alkaa siivota Harrin tekemiä sotkuja. Mutta hyvä, ettei pikku linnulle sattunut itselleen mitään.”
Henni ja Hetti tulevat olohuoneeseen ja heidän ilmeensä on hämmästynyt.
”Kylläpä se sotki!” sanoo Hetti.
”No mutta ei se sitä tahallaan tehnyt. Se oli vaan niin peloissaan, kun ei tiennyt, mistä pääsisi pois”, puolustelee Henni Harri Harakkaa.
”Miten se pääsi edes sisälle?” ihmettelee Hetti.
”Se taisi kyllä olla minun vikani. Menin ulos kahville ja jätin oven auki”, tunnustaa äiti ja jatkaa naureskellen
”Tuli mieleeni, että se lasten loru taitaa olla totta. Siinähän sanotaan, että harakka huttua keittää, hännällänsä hämmentää…”
Tytöt purskahtavat nauruun ja Hetti sanoo: ”Juuri niin! Kyllä se sitten hämmensikin hännällänsä, vaikka sillä onkin pyrstö eikä häntä.”
Kisu on mennyt pahimman hämmingin aikana takaisin ulos nauttimaan rauhasta ja lämmöstä.
Kisu asettuu lämpimälle nurmelle kohtaan, josta se voi kuitenkin silmäkulmastaan tarkkailla pihan ohi kulkevia ihmisiä ja eläimiä. Juuri kun se on nukahtamaisillaan, saapuu portille hänen ystävänsä Miina kahden pentunsa kanssa. Miina ja Kisu tutustuivat toisiinsa jo pieninä pentuina. Kylläpä aika on vierähtänyt, kun Miinalla on jo omia pentuja.
”Hei Miina! Onpa sinulla suloisia pentuja!” tervehtii Kisu.
”Hei, Kisu! Kiitos, heidän nimensä ovat Miuku ja Mauku. He ovat välillä aivan kamalan villejä. Saan monta kertaa päivässä juosta heidän perässään neuvomassa, mitä saa tehdä ja mitä ei saa tehdä”, kertoo Miina.
”Mutta ovat he silti ihania, vai mitä?” kysyy Kisu, johon Miina vastaa: ”Kyllä ovat, en vaihtaisi päivääkään heidän kanssaan mihinkään.”
Pienet kissanpennut ovat tällä välin lähteneet tutkimaan pihaa ja löysivät tiensä pyykin luo. Hetken he istuivat hiljaa paikoillaan ihaillen lakanoiden hulmuamista. Tarkkana he seurasivat katseellaan varjojen liikettä maassa. Lopulta he eivät voineet enää vastustaa kiusausta ja alkoivat ajaa takaa sekä varjoja että lakanoita. Miukua ja Maukua nauratti, kun lakanat hipaisivat heidän turkkiaan pyykin alta juostessa.
”Miuku ja Mauku! Nyt lopetatte heti tuon leikin. Ne ovat tämän talon äidin pyykkejä eikä niillä saa leikkiä – likaantuvat vielä”, huudahtaa Miina ojentaen lapsosiaan. Lapset lopettavat heti leikkinsä ja pyytävät anteeksi.
”Onpa sinulla tottelevaisia lapsia, Miina”, kehuu Kisu pentujen käytöstä.
”Kyllä heistä tulee vielä kunnon kissoja”, sanoo Miina ylpeänä äitinä pennuistaan.
Miina lapsineen viettää vielä hetken Kisun luona. Pienet kissanpennut innostuvat leikkimään piilosta ja saavat vielä äitinsä ja Kisunkin mukaan leikkiin. Leikki jatkuisi varmaan loputtomiin, mutta Kisu ei ole tottunut moiseen ja väsähtää nopeasti.
”Minun on nyt kyllä lopetettava. En jaksa enempää. Jatketaan leikkimistä joku toinen kerta”, huokaisee Kisu hengästyneenä.
”Jatketaan vaan joskus toiste. Sitä paitsi meidän on jo lähdettävä kotiin”, sanoo Miina ja lähtee pentujensa kanssa reippaana kohti omaa kotiaan.
Sisällä tytöt ja äiti ovat saaneet siivottua Harri Harakan sotkut.
”Toivottavasti sille Harrille ei tullut kauhean paha mieli siitä pelästymisestä”, toteaa Hetti.
”Se on varmaan jo unohtanut koko asian ja leikkii jossakin kavereidensa kanssa”, lohduttaa äiti.
”Miksi isä ei ottanut meitä mukaan kalareissuun? Kyllähän hänen pitäisi tietää, kuinka paljon me rakastetaan kalastamista”, rutisee Henni.
”Henni kulta, kyllä isänkin täytyy välillä saada olla omien ystäviensä kanssa. Ihan niin kuin sinäkin olet ja minä. Olin kuulevinani, että isä sanoi vievänsä teidät ensi viikonloppuna kalareissuun”, kertoo äiti ja saa tyttöjen silmät loistamaan kilpaa auringonsäteiden kanssa.
”Katsokaa tytöt! Tuolla lentää tervapääsky!”, huudahtaa äiti osoittaen ikkunaa.
Ulkona Kisu on huomannut juuri saman. Tervapääsky liitelee ja kartelee ja lopulta se syöksähtää kohti nurmea laskeutuen Kisun lähelle.
”Heissan! Kesä on täällä, jollet ole saatunut huomaamaan!” sirkuttelee pääskynen.
”Olen kyllä huomannut ja se on mukavaa!” vastaa Kisu ja jatkaa
”Sinä se jaksat aina vain lennellä yhtä iloisena.”
”Iloinen minä olen aina tai ainakin koetan olla. Mutta tiedätkös sitä, että minun serkkuni alppikiitäjä, joka muuttaa kesäksi Länsi-Afrikasta Sveitsiin, voi lennellä ilmassa 200 päivää yhtäsoittoa?” tiedustelee tervapääsky.
”Tuota en kyllä tiennyt. Se on aivan valtavan paljon yhdelle pikkulinnulle”, hämmästelee Kisu ja lisää vielä: ”Joka päivä voi näköjään oppia jotain uutta.”
”Tiesitkös sitä, että vanhin suomalainen tervapääsky on ollut yli 16 vuotta vanha?” tenttaa tervapääsky Kisua ja kysyy samantien toisenkin kysymyksen: ”Ja että vanhin eurooppalainen tervapääsky on ollut 21-vuotias?
”Enpä tiennyt. Kylläpä voi pieni lintukin elää vanhaksi. Me kissat eletään noin 20-vuotiaksi. Mutta tiedätkö sinä, minkä ikäinen on ollut vanhin kissa?” heittää Kisu kysymyksen pääskyselle.
Tervapääsky pyörittelee päätään, joten Kisu jakaa tietonsa hänellekin.
”Yli 38-vuotias. Meillä on siis molemmilla vielä paljon päiviä edessämme ja monta hyvää muistoa kerättävänämme.”
Jaana Hänninen
