Kaupassa käynti sallituksi

Keskustelu yläasteikäisten kaupassa käynnistä on päällä koko ajan. Miksi? Mikä haitta asiassa on? Tietenkin onnettomuuksien riski on suurempi, ja koulu on vastuussa, mutta yhtä iso se on koti- ja koulumatkallakin. Kyllä suurin osa nuorista osaa käyttäytyä liikenteessä. Vain ne, jotka eivät osaa, antavat jostain syystä käsityksen koko nuorisosta.

Jos nuoriso saisi käydä kaupassa, ainakin se liikkuisi ja saisi raitista ilmaa enemmän. Tästäkin asiasta kun niin valitetaan. Koululaiset saisivat ruokaa, josta pitävät, ja jaksaisivat siten paremmin. 75 minuutin tunneissa on jaksamista.

Kuten on huomattu, kielto ei muutenkaan paljoa estä koululaisia menemästä kauppaan. Kun välitunnilla pitäisi olla ulkona, ei siellä keksi mitään tekemistä, jos ei koulualueelta saa poistua. Kaupassa käynnin salliminen jopa houkuttelee menemään ulos. Ennakkoluuloja nuorten toiminnasta voisi hieman vähentää, emme me niin kauheita ole.

Haluamme syödä muutakin kuin kouluruokaa.

 

Kia Koivula, 8B