Nuorten vapaa-aika Akaassa

Usein kun nuoret ovat jossakin notkumassa, tullaan heille siitä valittamaan. Se ei ole mielestäni oikein, sillä vika ei ole täysin nuorissa itsessään. Akaassa ei nimittäin ole tarpeeksi tekemistä tai oleskelupaikkoja heille. He myös saattavat ajautua huonoille reiteille juurikin tämän takia. Tästä voi seurata kierre, jossa nuorille ei paikkoja ole, jolloin he alkavat kapinoida asiaa vastaan. Kun heille sitten annetaan enemmän vapaa-ajanvietteitä, he saattavat pilata mahdollisuudet tekemällä tyhmyyksiä. Näin on mielestäni Akaassa käynyt. Toivon siis, että nuoret itsekin panostaisivat asiaan, jos muutoksia tahtovat. Muutostahan ei tapahdu ilman niiden eteenpäin ajamista.

Parannusta tulee kyllä koko ajan lisää. Esimerkiksi erilaisia tapahtumia on jonkin verran nuorille, ja nuorisotilatkin löytyvät. Se ei silti vielä riitä. Ehdotukseni on, että nuorisotilat olisivat enemmän auki. Ei siellä aina niin ihmeellistä tekemistä tarvitsisi olla, kunhan olisi jokin paikka olla. Vaikka kotonakin voi olla, on nuorilla silti oikeus viettää aikaa kavereidensa kanssa kodin ulkopuolella. Vaikkapa kerran kuukaudessa voisi myös olla jokin tapahtuma tai teemapäivä nuorille.

Aikuiset eivät usko, että nuoret pystyvät itse muutokseen, mutta kyllä he pystyvät. Muutos Akaassa tapahtuu!

 

Julia Konttinen, 8E