Koulukiusaamiselle stoppi

Oletko koskaan joutunut koulukiusaamisen uhriksi? Minä olen. Ollessani ala-asteella huomasin, että aikuiset eivät aina huomanneet kiusaamista. Huomasin myös selvän eron siinä, kuinka usein erilaiset kiusaamisen muodot huomattiin ja kuinka siihen puututtiin. Fyysiseen kiusaamiseen puututtiin aina, mutta vähintään yhtä kamalaa henkistä kiusaamista ei huomattu, eikä siihen edes yritetty puuttua.

Koulukiusaaminen on kertakaikkisen kamala asia, koska useimmiten kiusatuksi joutuu joku täysin normaali oppilas, mutta hän sattuu olemaan hieman lyhyempi tai ujompi kuin muut. Joskus kiusatuksi joutuu myös porukan kiltein tai suosituin koska ajatellaan, että hän ei uskalla kertoa aikuisille tai häntä ei oteta tosissaan.

Kiusaaminen on kamalaa myös sen takia, että sillä yritetään vain saada toiselle huono ja epävarma olo. Kiusaamista ja kiusatun oloa pahentaa usein myös yksinäisyys ja syrjintä. Kiusaajat myös houkuttelevat pikku hiljaa muita oppilaita mukaansa.

Koulukiusaaminen vaikuttaa kiusatun psyykkeeseen voimakkaasti ja pitkään. Kiusatun itsetunto laskee, kiusattu syrjäytyy, masentuu, jättää koulun kesken tai tekee itsemurhan.

Toisin kuin monet ajattelevat, koulukiusaaminen ei vaikuta vain kouluaikaan. Se vaikuttaa itsetunnon ja luottamuksen puutteen kautta koko elämään myös kiusaamisen jälkeen. Sen arpia on mahdotonta parantaa.

Koulukiusaaminen on väärin, koska se pilaa kiusatun elämän. Koulukiusaaminen on hirveää myös sen takia, että sen jättämien jälkien korjaaminen vie kauan ja on kallista myös yhteiskunnalle. Koulukiusaamisesta ei ole hyötyä kenellekään.

Katariina Kivistö-Rahnasto, 8F