Viialan kylänraitilla voi toisinaan törmätä pyöräilevään hattupäiseen mieheen, jolla on usein koira mukanaan. Mies on Viialassa kesämökkeilevä Johannes Vähäsarja ja koira novascotiannoutaja Kerttu.
Vähäsarja asuu perheineen Helsingissä, mutta vuonna 2015 hankittu kesämökki lyhyen matkan päästä Viialan keskustasta on vetänyt puoleensa viime aikoina enenevissä määrin.
– Etsittiin kesämökkiä, ja vaimoni Maria näki Facebookissa Myydään vanhoja taloja -ryhmässä myynti-ilmoituksen. Tultiin katsomaan ja se oli rakkautta ensisilmäyksellä, Vähäsarja sanoo.
Pariskunta ihastui yli satavuotiaan talon henkeen. Asiaa edisti vielä se, että pariskunnan tullessa ensi kertaa katsomaan taloa oli tulisijoissa tulet. Tunnelma oli idyllinen.
Töölön sairaalassa sairaanhoitajana työskentelevälle Johannes Vähäsarjalle Viialan-mökki on osoittautunut läheiseksi monestakin syystä. Se on hyvää vastapainoa kuormittavalle työlle mutta myös erinomainen ympäristö taideharrastukselle. Ympäristö on inspiroiva.
– Täällä on upea valo. Aika iso osa viimeaikaisista teoksistani on tässä pöydän ääressä maalattuja. Täällä minulla on mahdollisuus tehdä myös pihalla. Paikalla on ollut hurjan iso merkitys taiteen tekemiselle.
Teoksia aina Yhdysvaltoihin asti
Yläasteikänsä Muonion Kätkäsuvannossa asunut Vähäsarja asettui jo nuorena Helsinkiin haaveilemaan taiteilijanurasta.
– Kallion ilmaisutaidon lukiossa oli opettaja, joka kannusti minua maalaamisessa. Myös vanhemmat kannustivat taiteilijanuralle. Kertaalleen hainkin kuvataideakatemiaan, mutta se jäi yhteen yritykseen. Sitten kun ryhdyin opiskelemaan ensihoitajaksi, maalaaminen jotenkin unohtui.
Harrastus aktivoitui traagisten tapahtumien myötä.
– Vuonna 2010 kaksi läheistä ihmistä sairastui syöpään ja menehtyi. Silloin rupesin funtsimaan, että miksi omasta intohimosta pitäisi luopua ja rupesin taas maalaamaan.
Vähäsarja ei ole kokopäivätoiminen taiteilija mutta on kuitenkin saavuttanut jalansijaa töillään. Sosiaalinen media on osoittautunut käteväksi väyläksi saada töitä kaupaksi. Teoksia on myyty aina Yhdysvaltoja myöten.
Vanhat valokuvat inspiraationa
Johannes Vähäsarjalla on taiteessaan tunnistettava tyyli, ja erityisesti hän on ihastunut vanhojen valokuvien maailmaan.
– Ensin kaverin ullakolta löytyi iso nippu vanhoja lehtiä. Myöhemmin Maria osti Helanderin huutokaupassa töissä ollessaan pari ylijäämälaatikkoa, joita sai muutamalla eurolla. Siellä oli vanhoja valokuva-albumeja. Hoksasin että näitähän voi hyödyntää maalauksissa.
Vanhojen kuvien kautta rakennettuihin töihin on helppo sisällyttää erilaisia merkityksiä, tilanteita ja tunnetiloja. Vähäsarja hahmottelee jopa isompaa sarjakuvamaista työtä, joissa kuvat jonakin päivänä voisivat muodostaa pidemmän kertomuksen.
Vähäsarja kertoo töidensä herättäneen vahvojakin tunteita mutta sanoo saavansa myös itse tekemisestä paljon.
– Olen 15 vuoden aikana elämässä nähnyt töissä karseita asioita ja ihmiskohtaloita. On terapeuttista päästä maalaamaan. Kun syventyy maalaamiseen ja piirtämiseen, niin kaikki muu ympärillä unohtuu. On joskus jopa uupunut olo mitä tarkempaa työtä tekee pari-kolmekin tuntia.
Sisustus vanhaa kunnioittaen
Vähäsarjojen mökillä näkyy esteettisen silmän läsnäolo. Elämää nähnyt tupa on hyvällä maulla sisustettu vanhaa kunnioittaen mutta myös persoonallista makua ilmentäen. Sisustuksesta Johannes antaa kunnian vaimolleen, vaikka pariskunnasta molemmat ovat ahkeria kirpputoreilla ja vanhan tavaran liikkeissä kiertäjiä.
Viialassa pariskunta on viihtynyt hyvin, välillä mukana on myös perheen 17-vuotias Niilo-poika.
– Täällä olo on ylittänyt kaikki odotukset. Ollaan saatu hyviä ystäviä. Ollaan tosi onnellisia, että ollaan löydetty tänne.
Edes mökin askeettisuus ei ole Vähäsarjoja pelottanut.
– Ei todellakaan. Olen viettänyt lapsuuden Oulujärven rannalla 1800-luvun vanhassa metsänvartijan torpassa. Hauskaahan tässä mökissä on se, että tämä on kuitenkin niin lähellä, että päästään junalla tänne.
Luonto lähellä sydäntä
Parhaillaan työn alla on pihaan rakennettava kasvihuone, jonka valmistumista etenkin pihatöistä pitävä Maria odottaa innolla. Pidemmän tähtäimen suunnitelmista Johannes mainitsee jo huonoon kuntoon päässeen piharakennuksen, josta hän haaveilee saavansa vielä joskus oman ateljeensa.
– Kyllä mä olen haaveillut siitä, että joskus tulevaisuudessa muutettaisiin tänne.
Sen verran Johannes Vähäsarjan lapsuudenmaisemat ovat jääneet taiteilijan sieluun, että Lapin luonto on vieläkin lähellä sydäntä. Onneksi myös Viialan maisemat tuovat mahdollisuuden luonnossa liikkumiselle, vaikka erilaisia ovatkin. Muista harrastuksista myös kalastus on Akaassa mahdollista.
– Tykkään myös sienestää ja olen jo kolunnut lähimetsien sienipaikkoja. Lisäksi on tullut pyöräiltyä pitkiäkin matkoja täällä. Tullaan varmasti viihtymään täällä jatkossakin
