Raitiovaunun ratissa kuljettajan täytyy olla joka hetki valppaana, havainnoida ympäristöä ja ennakoida tilanteita.
– Pitää keskittyä kaikki tuntosarvet pystyssä, ja pitää olla pelisilmää. Jos ei keskity, tulee isot vahingot, sanoo ratikkakuskiksi kouluttautuva Hanna Hukkanen.
Raitiovaunussa on kymmeniä tonneja rautaa, nopeus on suurimmillaan seitsemänkymppiä ja kyydissä on satoja ihmisiä.
Toijalalainen Hukkanen ja viialalainen Joonas Kakko kouluttautuvat Tampereen raitiovaunun kuljettajiksi. Elokuuhun mennessä VR kouluttaa Tampereelle noin 65 uutta raitiovaunun kuljettajaa.
Ratikka tulee puolen minuutin tarkkuudella
Ensin tulevat ratikkakuskit harjoittelivat ajamaan simulaattorilla, sitten liikenteessä aluksi Hervannassa ja sen jälkeen keskustassa. Lopuksi he harjoittelevat vielä ajamaan matkustajat kyydissä. Pysäkillä matkustajat poistuvat ratikasta ja uudet tulevat sisään noin 15 sekunnissa. Ruuhka-aikana ratikan vuoroväli on 7 ja puoli minuuttia.
– Tykkään siitä, että työssä on tiukka aikataulu ja painetta. Mulle sopii reipas työ, ja että mennään nopeasti, Hukkanen sanoo.
Ihmisten kuljettaminen joukkoliikenteessä on tuttua Hukkaselle ja Kakolle. Kakko on ajanut kaupunkiliikenteessä bussia yli 15 vuotta. Hukkanen on ajanut neljä vuotta metroa Helsingissä ja sen jälkeen yli kolme vuotta bussia paikallisliikenteessä.
Täpäriä tilanteita uran varrella
Tulevien raitiovaunun kuljettajien koulutukseen on kuulunut ajamisen ja raitiovaunun hallintalaitteiden opettelun lisäksi muun muassa työturvallisuuskortin suorittaminen ja ensiapukoulutusta. Koulutettavat valmistautuvat myös ajamaan erilaisissa keliolosuhteissa.
Paras sää raitiovaunulla ajamiseen on vesisade, koska sade pitää kiskot puhtaina. Syksyllä lehtikeli taas on paha, koska lehdet liiskaantuvat kiskoille. Kiskoista tulee liukkaat, ja pito vähenee merkittävästi.
Jos lunta sataa paljon, kiskojen ura menee täyteen lunta ja jäätä, ja kun hiekoitetaan, uraan tulee vielä hiekkaa. Se aiheuttaa vaunun tärinää, ja pahimmillaan vaunu voi pudota kiskoilta. Silloin täytyy vain hiljentää vauhtia.
Tulevat ratikkakuskit harjoittelevat myös poikkeustilanteita. Jos raitiovaunu rikkoutuu, kiskoilla sen siirtää toinen raitiovaunu vetämällä tai työntämällä. Jos sähköt menevät poikki, kuljettajan täytyy soittaa Hervannan varikolle, josta sähkövirta voidaan kytkeä jälleen päälle, jos vaunussa tai kiskoissa ei ole mekaanisia vaurioita. Ratikkaa jarrutetaan yleensä sähköisesti, mutta tarvittaessa kuljettaja voi jarruttaa myös mekaanisesti kiskojarrulla.
Kakolle on sattunut vuosien varrella bussikuskina joitakin peltikolareita, mutta ei mitään sen pahempaa. Hukkanen muistaa pahimpana tapauksena metrokuskin työstään sen, kun hän oli saapumassa Sörnäisten asemalle metrolla, ja pyörätuolilla liikkuva ihminen putosi asemalaiturilta kiskoille. Metroa ei saanut enää jarrutettua. Joku matkustaja sai vedettyä pyörätuolilla kulkijan juuri ja juuri ajoissa pois kiskoilta.
– Säikähdin, ja jalat löi loukkua. Kyllä siinä hetken sai keräillä itseään, että pystyi jatkamaan, Hukkanen muistelee läheltä piti -tilannetta.
Raitiovaunulla on etuajo-oikeus
Raitiovaunu on Tampereella vielä uusi juttu. Moni autoilija ei muista sitä liikennesääntöä, että kaikkien on väistettävä raitiovaunua.
– Kun autoilijat eivät keskity omiin asioihinsa, niin meidän täytyy keskittyä tuplasti, Kakko sanoo.
– Autoilijat eivät vielä osaa havainnoida uusia heille kuuluvia liikennevaloja, Kakko jatkaa.
Hukkanenkin ihmettelee, että autoilijat ajavat päin punaista. Luulisi, että kolmionmuotoinen liikennevalo erottuisi paremmin, kun siinä palaa kaksi punaista valoa.
Lisäksi ratikkakuskit joutuvat välillä arvioimaan, mahtuuko ratikalla ajamaan tien varteen pysäköidyn auton ohi. Kerran Kakko joutui odottamaan, että liian lähelle kiskoja pysäköidyn auton omistaja tuli siirtämään kulkupelinsä. Kakko arvelee, että pikkuhiljaa ihmiset oppivat, että liian lähelle kiskoja ei saa parkkeerata.
Kiskoliikennepariskunta Toijalasta
Molemmat tulevat ratikkakuskit ovat innoissaan työstään.
– Tämä on jännää ja hauskaa, kun on uudet vehkeet ja uusi työyhteisö, Kakko sanoo.
Hukkanen sanoo saaneensa kaksi lottovoittoa. Ensin hän pääsi metrokuskiksi. Hakijoita oli 780 ja kuljettajiksi valittiin 12. Ratikkakuskiksi halusi noin kuusisataa hakijaa, ja koulutukseen valittiin 65. Raitiovaunun kuljettajiksi koulutettavat valittiin tarkasti. Heille tehtiin perusteellinen terveystarkastus ja yli kymmenen tuntia kestäneet kyky- ja persoonallisuustestit.
Hanna Hukkasen puoliso Petri Hukkanen oli myös metrokuskina Helsingissä. Sen jälkeen Petri Hukkanen pääsi VR:lle veturinkuljettajaksi. Maaliskuun lopussa myös Petri aloittaa koulutuksen ratikkakuskiksi, ja pian kiskoliikennepariskunta on taas samassa työpaikassa.
– Saan tehdä työtä, josta tykkään. Me olemme ”onnetarten ottolapsia”, kuten Irwin lauloi, Hanna Hukkanen sanoo.
