Näyttelijä Anna-Maija Tuokko on nähty viime vuosina merkittävissä rooleissa Helsingin Kaupunginteatterissa ja etenkin sen musikaaleissa. Ne ovat olleet pitkiä ja näkyviä projekteja, mutta samaan aikaan Tuokko on tehnyt teatteria muun muassa improvisaatioryhmä Reaktorissa. Pyyntöjä tv-sarjoihin ja elokuviin on niitäkin ollut lukuisia, mutta yleensä Tuokko on ollut jo varattu teatteriin.
Saara Cantellin ohjaama Ainoat oikeat -komedia sopi aikatauluihin, ja siihen Tuokon agentti Laura Munsterhjelm häntä ehdotti. Tuokko pääsi koekuvauksiin ja sai elokuvan pääroolin. Ainoat oikeat sai ensi-iltansa 27. joulukuuta, ja siinä on vain muutama kohtaus, joissa Tuokko ei ole mukana. Kuvaukset tehtiin pääasiassa syksyllä 2012.
– Kuvausjakso oli hyvin tiivis, koska tein kaupunginteatterissa yhtä pääroolia Viulunsoittaja katolla -musikaalissa ja näyttelin Ofeliaa Hamletissa. Käytännössä tein kaksi kuukautta 16-tuntisia päiviä, ja lauantaisin oli esitykset. Sen jälkeen olin aika loppu, mutta kyllä se oli kauhean palkitsevaa, Tuokko kertoo.
Rooli Ainoat oikeat -elokuvan Hannana kiinnosti monestakin syystä. Yksi oli käsikirjoitus.
– Siinä oli kiinnostavia aiheita kuten kolmiodraama miesten välillä ja naisten välinen ystävyys, mitä harvemmin elokuvassa nähdään. Siihen oli helppo samaistua, koska minulla on hyviä ystävyyssuhteita ja naisporukoita. Viialastakin on hyvin tärkeitä lapsuudenkavereita, joiden kanssa olen tekemisissä koko ajan.
Anna-Maija Tuokko on nähnyt valmiin elokuvan kolme kertaa. Niistä ensimmäinen oli shokki muutenkin kuin siksi, että monta kohtaa oli leikattu pois lopullisesta versiosta.
– Oli erikoinen tilanne katsoa itseään valkokankaalta, kun ei saanut hetken rauhaa huoahtaa, että aah, nyt tulee jonkun muun kohtaus. Se oli kaksi tuntia tykitystä. Kun minulta kysyttiin sen jälkeen, minkälainen elokuva oli, sanoin, että minulla ei ole mitään tietoa minkälainen itse olin tai minkälainen elokuva oli.
Nähtyään elokuvan uudelleen Tuokko sanoo olevansa kokonaisuuteen todella tyytyväinen.
– Usein kuulee kommentoitavan, että aina suomalaisissa elokuvissa on samat näyttelijät. Tässä elokuvassa on tuoreita kasvoja. Antti Reini taitaa olla meistä se ainoa ”leffatähti”.
Anna-Maija Tuokko nostaa esiin myös ohjaaja Saara Cantellin mainitseman pointin siitä, että Ainoat oikeat -elokuvassa naisten seksuaalisuutta käsitellään terveellä tavalla.
– Hirveän usein suomalaisissa elokuvissa naisten seksielämään liittyy enemmän hyväksikäyttöä tai jotain kieroutunutta vallankäyttöä, kuin että se olisi vain puhtaasti kivaa, niin kuin se suurimmalle osalle naisista on. Tässä elokuvassa Elli on hyvinkin vapautunut seksuaalisesti, mutta siihen ei liity mitään traumaa. Hän vaan tykkää eikä halua sitoutua, ja niitä ihmisiä on hirveästi, niin naisia kuin miehiä.
Mites me tehdään tämä kohtaus?
Viime lokakuusta tulevan toukokuun loppuun saakka Anna-Maija Tuokko näyttelee Laraa Helsingin Kaupunginteatterin suurmusikaalissa Tohtori Zivagossa. Naispääosa on vaatinut paljon ja saanut taiteilijan itsensäkin epäilevälle kannalle. Silloin tukea on tullut ohjaaja Hans Berndtssonilta.
– Aluksi jopa vähän vastustelin roolia, kun se on vokaalisesti niin vaikea. Mutta Berndtsson sanoi, että kyllä sinä sen hoidat. Kun minulla oli harjoitusvaiheessa isot epätoivon hetket, oli hienoa, kun ohjaaja sanoi, että Anna-Maija, mä luotan suhun enemmän kuin sä luotat itseesi.
Anna-Maija Tuokko tykkää työskennellä ohjaajan kanssa, joka tietää mitä tekee, luottaa näyttelijöihin ja antaa heille tilaa ja mahdollisuuden ideoida. Hans Berndtsson on sellainen ohjaaja. Hän ohjasi Helsingin Kaupunginteatterissa myös Wicked- ja Viulunsoittajan katolla -musikaalit.
– Kun teimme Wickediä ja harjoittelimme jotain kohtausta, Hans sanoi, että Anna-Maija, mites me tehdään tämä kohtaus. Minä olin, että miten niin, mitä tarkoitat? Hans sanoi, että sä olet kuitenkin jo päättänyt, miten tämä tehdään. Että kerro nyt. Minä kerroin, että minun mielestäni tämä tehdään tällä tavalla, Tuokko nauraa.
Monet näyttelijät kertoivat nähneensä Wickedistä, että ohjaaja oli luottanut Tuokkoon, ja hänen komiikan tekemisensä oli sitä, miten hän halusi sen itselleen ominaisesti tehdä.
– Kyllä minä pusken joitain juttuja läpi, jos niitä haluan. Tietysti näyttelijä on ohjaajalle alisteinen, mutta uskon, että suurin osa ohjaajista tykkää näyttelijöistä, joilla on näkemystä ja omat mielipiteet. Myös Zivagossa oli paljon asioita, joita ideoitiin yhdessä. Se ruokkii koko luovaa prosessia, ja sillä tavalla ihmiset ovat parhaimmillaan, kun saavat luoda vapaasti.
Tärkeintä on tulla hyväksi näyttelijäksi
Vaikka Anna-Maija Tuokko on freelance-näyttelijä, Helsingin Kaupunginteatterista on vajaassa kymmenessä vuodessa tullut hänen kotiteatterinsa.
– Varmaankin sen takia, että siellä tehdään niin laajalla repertuaarilla teatteria. Minä istun siihen kuvioon hyvin, koska teen myös itse laajalla repertuaarilla työtä. Esimerkiksi musikaaliteatterin tekemisen taso on siellä varmaan Suomen kovin. Näen urani vahvasti juuri siellä, mutta toki haluan tehdä muuallakin töitä, Tuokko sanoo.
Tänä vuonna toteutuu yksi Anna-Maija Tuokon unelmista, jota ei voi kuitenkaan kokonaan paljastaa. Kyseessä on puhenäytelmien klassikko, jonka harjoitukset alkavat keväällä ja joka saa ensi-iltansa Helsingin Kaupunginteatterissa ensi syksynä.
Tuokko halusi seuraavaksi nimenomaan näytelmään, jossa on paljon tekstiä. Sen jälkeen voi olla taas komedian tai jonkun muun vuoro, mutta kaiken pitää palvella suurinta tavoitetta ja päämäärää.
– Intohimo, kunnianhimo ja hakeutuminen jonkun asian ääreen liittyvät siihen, että haluan saada tietystä alueesta lisää kokemusta, jotta minusta tulisi parempi näyttelijä. Kaikista tärkeintä urallani on tulla hyväksi näyttelijäksi. Ei niin, että nyt haluan elokuvan päärooliin ja nyt haluan sen ja sen. Toki näyttelijälle on tärkeää päästä tekemään isoja rooleja, mutta valintani eivät liity koskaan siihen, että nyt olisi hyvä tehdä tämä, jotta saan näkyvyyttä uralleni. Jos olisin tehnyt niitä valintoja, olisin ihan muualla töissä.
Ohjaamisen aika ei ole vielä
Monien isojen ja pienten teatteriprojektien jälkeen Anna-Maija Tuokon ajatuksissa on alkanut muhia myös joku oma juttu. Olisi kiva katsoa, mitä itsestä syntyisi.
– Tällä hetkellä se on vain ajatusten tasolla. Tietysti joidenkin ihmisten kanssa tulee puhuttua, että jotain voisi tehdä yhdessä, ja mitä se voisi olla. Pitää kuitenkin ensin löytyä joku aihe, joka sytyttää. Kyllä minä sitten otan rohkeasti yhteyttä ihmisiin, joiden kanssa haluan tehdä töitä.
Tuokon oma juttu ei missään nimessä ole monologiesitys tai oma lauluilta.
– Teatteri tarkoittaa minulle ryhmätyötä. Haluan lavalle kaverit mukaan.
Oman jutun voisi myös ohjata itse, mutta muuten Anna-Maija Tuokko ei tunne vetoa ohjaajan työhön. Vielä. Ehkä. Vaikka ohjaajat välillä kysyvätkin, miten mikäkin kohtaus pitäisi tehdä, ja näyttelijä sen auliisti kertoo.
– Esimerkiksi musikaalin ohjaamiseen voisi olla näkemystä ja tavallaan ammattitaitoakin. Tykkään kyllä hirveästi kokonaisuuden rakentamisesta, ja minulla on ideoita, koska olen tehnyt tätä niin paljon.
Omasta jengistä ollaan ylpeitä
Kun Ainoat oikeat -elokuva tuli ensi-iltaan, Anna-Maija Tuokko sai paljon viestejä lapsuuden kavereilta ja koulukavereilta. Osa viesteistä oli ihmisiltä, joita hän ei ole nähnyt kymmeneen vuoteen. Nyt nämä vanhat tutut kertoivat, kuinka paljon he olivat elokuvasta tykänneet.
– On ollut liikuttavaa, että ne ihmiset, jotka eivät käy täällä teatterissa, menevät katsomaan elokuvaa ja laittavat tällaisia viestejä. Siitä tulee tosi hyvä fiilis.
Viesteissä ei ole ollut tippaakaan kateellisuutta tai mitään negatiivisuutta.
– Tosi kannustavaa ja positiivista, mikä paljastaa asenteen. Ihmiset ovat yhdessä ylpeitä meidän jengistä. Paljonhan Viialasta on sellaista jengiä, joka näkyy. Huvitan aina ihmisiä sillä, kun kerron, että me on tehty Aholan Jarkon kanssa musikaali yhdessä, ja minä lauloin alastemmat ja se lauloi ylästemmat.
Viime aikojen viestien lisäksi poikkeuksellista on ollut myös se, että Viialasta ja koko Akaasta on tultu bussikuljetuksella katsomaan oman kylän tytön teatteriesityksiä.
– Sekin on magee juttu. Olen poikkeus kaupunginteatterissa. Ei kenenkään muun esitystä tulla katsomaan sankoin joukoin jostain pikkupaikkakunnalta. Ehkä siinä paikassa jotain positiivista on, miten suhtaudutaan toisiin ja ihmisiin, jotka ovat menestyneet millä tahansa alueella. Ja kyllä monet, jotka ovat Viialasta kotoisin, myös muistavat mainita synnyinpaikkansa.
Aina voi valita ahkeruuden
Luki minkä tahansa naisten- tai muotilehden haastattelua, Viiala saa paljon tilaa Anna-Maija Tuokon puheissa. Niin nytkin.
– Vaikka Helsingissä on kaikki harrastusmahdollisuudet ja parhaat opettajat, ei se takaa mitään. Meillä oli aktiivisia tyyppejä ja hyviä vetäjiä kuten Riitta Kurkela, Leena Nikander ja Tuire Tuominen. Tällaiset ihmiset ovat mainitsemisen arvoisia. He antavat mahdollisuuksia ja tekevät töitä, jotta nuoret voivat loistaa omalla alallaan.
Se, että Anna-Maija teki kavereidensa kanssa kaiken itse, on kantanut hedelmää myöhemmin.
– Kyllä sen huomasi Teatterikorkeakoulussa, kun piti itse tuottaa koreografiaa. Minulla oli se taito olemassa. En nuorena ollut valmiissa pöydässä vaan totuin siihen, että tämä pusketaan läpi itse.
Samasta syystä orastava ajatus jostain omasta jutusta tuskin jää toteuttamatta. Aika näyttää, mitä syntyy, missä ja milloin.
– Tietynlainen yrittäminen varmasti näkyy minussa monella tavalla siinä, miten nyt teen töitä. Jos on joku asia, jonka minä haluan tehdä, niin minähän teen sen. Vaikka sitten yksin, Anna-Maija Tuokko sanoo.
– Jos on jokin rooli, josta unelmoin, eikä sitä minulle ikinä tarjota, niin minä voin tehdä sen vaikkapa johonkin ravintolaan tai pieneen tilaan. Tuli sinne 4 tai 40 000 katsojaa, se ei ole muista kiinni.
Anna-Maija Tuokko tietää tarkkaan, miten hän saa itsestään ja urastaan irti kaiken mahdollisen. Kun harjoitellaan esimerkiksi musikaalia, hän on paikalla tunti tai puolitoista ennen kuin harjoitukset alkavat. Ääni avattuna ja aina työkunnossa.
– Suhtaudun vakavasti työntekoon, ja haluan tehdä työni hyvin. Omaa lahjakkuutta ei voi valita, mutta ahkeruuden voi. Olen päättänyt, että haluan olla tässä työssä ahkera. Jos urani jatkuu samanlaisena kuin se on ollut, olen enemmän kuin kiitollinen.
Seuraavakin elokuvarooli liittyy rakkauteen
Anna-Maija Tuokko nähdään valkokankailla seuraavaksi Kummeli V -elokuvassa, jossa hänellä on pieni mutta vanhalle Kummeli-fanille tärkeä rooli.
– Olin kesällä lomalla, kun agentti soitti, että olisinko kiinnostunut Kummeli-leffasta. Sanoin, että todellakin olen ja kysyin, mistä on kyse. Hän sanoi, että elokuvassa on kolme osaa, ja sä olet tämmöttessä osassa kuin Panomies. Sanoin, että vieläkin olen kiinnostunut, Tuokko nauraa.
Sittemmin rooli tarkentui.
– Mä olen Panomiehen rakkaus, oikea rakkaus. Ihan mahtavaa! Se on ihan pieni rooli, mutta oli älyttömän hauskaa olla Kummeli-jengin kanssa töissä. Arvostan sitä, että he tekevät rohkeasti omaa juttuaan ja isoja elokuvia oman tuotantoyhtiön kautta ja käsikirjoittavat itse. Nehän eivät juuri koskaan saa mitään hyviä arvosteluja, mutta jengi diggaa ja käy katsomassa.
Kun lapsuudenkaverit kesällä kysyivät Anna-Maijalta, mennäänkö mökille tai nähdäänkö muuten, hän sanoi, ettei pääse, koska on Kummeli-elokuvan kuvauksissa.
– Ikinä en ole mistään saanut semmoista responssia. Kaikki olivat vain, että wau, ootsä Kummeli-elokuvassa? Niin siistiä!
