Olemme tänään tuhkakeskiviikkona aloittaneet tämän vuoden kristillisen paastonajan, eli 40 arkipäivän jälkeen vietämme suurinta juhlaamme pääsiäistä. Viime sunnuntaina oli laskiaissunnuntai ja eilen laskiaistiistai.
Laskiaisen nimityksellä on ainakin pari selitystulkintaa: laskiaisesta alkaa paastopäivien ”laskeminen” – tai että ikään kuin ”laskeudutaan” paastoon. Laskiaissunnuntain Raamatun tekstit puolestaan kertovat Jeesuksen alkavasta vaelluksesta kohti Jerusalemia ja kohti uhrikuolemaansa ja ylösnousemusta.
Laskiainen merkitsee monissa maissa ja kulttuureissa – erityisesti katolisissa maissa – karnevaaliaikaa, jolloin ennen paastonaikaa kuljetaan värikkäinä kulkueina vaikka sambaa tanssien ja ystävien sekä paikalla olevien kanssa juhlien valmistautumista paastoon. Suomalainen laskiaisperinne on sisältänyt talven iloista nauttimista muun muassa pulkkamäissä sekä hernekeittoa ja laskiaispullia nauttien.
Abiturienttien kuorma-autoajelut iskulauseineen ja karkinheittoineen ovat myös ajoittuneet karnevaaliaikaan. Valitettavasti ne tänä vuonna jäivät pandemian vuoksi väliin.
Tuhkakeskiviikko on siis ensimmäinen varsinainen paastopäivä. Nimitys lienee syntynyt siitä, kun Raamatussa on katumuksen ja parannuksen yhteydessä pukeuduttu säkkiin ja ripoteltu tuhkaa pään päälle. Koronatalvena seurakunnissa yleisiksi tulleet rukoustilaisuudet tai tuhkamessut otsaan merkittyine tuhkaristeineen jäänevät väliin.
Mitä paastolla oikein tarkoitetaan? Vastaus riippuu pitkälti siitä, keneltä asiaa kysytään. Joku vastaa, että se on terveellistä aika ajoin ja se voi auttaa painonhallinnassa. Toinen katsoo, että joskus on hyvä hillitä vauhtia, harrastaa vaikka joogaa ja keskittyä mietiskelyyn tai lisätä luonnonmukaisuutta arjessa. Kolmas pidättäytyy esimerkiksi nautintoaineista tai lihan syömisestä.
Kristillisessä paastossa niin ortodokseilla kuin katolisilla ja joillakin muilla uskonnoilla ja yhteisöillä on muita tarkemmat säännöt niin suuresta (kristityillä ennen pääsiäistä, muslimeilla ramadan) paastosta tai muista säännöllisistä jopa viikoittaisista paastopäivistä.
Luterilaisessa perinteessä lähtökohtana on Jeesuksen oma valmistautuminen uhrikuolemaansa rukoillen ja paastoten. Käytännön painotus on mielenmuutoksessa ja yksinkertaisuudessa, jota helpottavat tietoiset päätökset kuten muutokset ruokavaliossa, pidättäytyminen nautintoaineista, kulutuksen vähentäminen ja tilan antaminen hiljentymiselle ja keskittymiselle olennaiseen.
Rukoilemisella ja sen intensiivisyydellä voi olla yllättävän suuri merkitys. Tämän usein arjen kiireissä unohdamme.
Korona-aikana olemme joutuneet pidättäytymään sosiaalisista kohtaamisista, kulttuurielämyksistä ja jopa ystävien ja läheisten tapaamisista. Tällainen ”paasto” on tuottanut jotakin hyvääkin kuten lisääntynyttä ulkoilua sekä luonnosta nauttimista ja oppimista. Pandemia on myös ehkä auttanut ymmärtämään, miten tärkeää joskus on pidättäytyminen muun muassa terveyden ja turvallisuuden varmistamisessa.
Paaston merkitys on myös siinä, että juhla-aika tuntuu oikeasti juhlalta ja että valmistautuminen siihen on tärkeätä ja palkitsevaa. Kristitylle valmistautuminen eri keinoin on kulkemista Jeesuksen jalanjäljissä ensin syntiemme sovittajan uhrikuolemaan ja sitten riemulliseen pääsiäisen ylösnousemukseen Jumalan ihmeellisenä armona meille kaikille.
Viettäkäämme tuhkakeskiviikkoa ja siitä alkavaa paastonaikaa mahdollisuutena keskittyä olennaiseen ja valmistautua yksinkertaistetussa arjessa hiljentyen ja rukoillen suureen pääsiäisjuhlaan. Jos onnistumme tässä, se voi merkitä monenlaista tyydytystä ja hyvää niin meille itsellemme kuin muille.
Ilari Rantakari
Kirjoittaja on suurlähettiläs emeritus
