Jääkö Akaa kolmen keskenään kahnaavan taajaman mitäänsanomattomaksi alueeksi Suomen keskeisimmällä paikalla?

Akaa teki ison päätöksen lähtiessään mukaan Tampereen kulttuuripääkaupunkihankkeeseen. Hanke on merkittävä kulttuurin, taiteen ja osallisuuden kiihdyttämö, joka toteutuessaan luo mahdollisuuden rakentaa alueen elinvoimaa sekä näkyvyyttä koko Euroopalle. Kansallisesti hanke tuo profiloitumismahdollisuuksia ja kulttuurin toimialalle se luo työtä sekä alustan kehittymiselle.

Akaa lähti hankkeeseen mukaan mutta päätti kuitenkin talousarviossa 2021 olla palkkaamatta kulttuurikoordinaattoria. Liitymme siis kymmeniä tuhansia euroja maksavaan hankkeeseen, mutta päätämme karsia resurssit, joilla hanke käännettäisiin akaalaisten eduksi ja koko kaupungin elinvoiman lisääjäksi. Päätöksenteko oli epärationaalista. Hankkeeseen budjetoitiin raha mutta ei resursseja sen toteutukseen ja hyödyntämiseen. Tämän seurauksena on olemassa vaara, että jäämme kulttuuripääkaupunkihankkeessa pelkän maksajan rooliin.

Kulttuuri on laaja-alaista toimintaa sisältäen taiteen, urheilun ja osallisuuden eri muodoissaan. Tutkimusten mukaan kulttuurin ja menestyvän talouden välillä on selvä yhteys. Kulttuurin panostaminen ei ole kustannuserä vaan tuottava sijoitus sivistykseen ja osaamiseen. Kulttuuripääkaupunkivuosi 2011 jätti Turkuun ja Varsinais-Suomeen 260 miljoonaa euroa. Minkähän verran Akaaseen jäisi tuloja, jos kulttuurilla olisi tekijänsä?

Asian käsittely valtuustossa nosti pintaan näkökulmia, jotka osoittavat ymmärryksen puutteen kulttuurialaa kohtaan. Vitsailu Akaan kaupunginteatterista valtuutettujen toteuttamana osoitti, että ainakaan kaikki meistä eivät näe Akaata sellaisena kaupunkina, jolla voisi olla oikean kaupungin status. Kaupunginteatteri nimittäin on yksi niistä asioista, joka erottaa kaupungit maaseudusta. Valkeakoskella on oma teatterinsa, miksei meilläkin voisi olla? Onko Akaasta todelliseksi kaupungiksi vai jäämmekö lopulta kolmen keskenään kahnaavan taajaman mitäänsanomattomaksi alueeksi Suomen keskeisimmällä paikalla?

Kulttuuri tarjoaa kokemuksia, muistoja ja sivistystä. Kulttuurilla rakennetaan identiteettiä. Sana kulttuuri (cultura) tarkoittaa kehitystä, muokkausta ja jalostusta. Jos emme itse usko, että Akaalla on mahdollisuus jalostua sellaiseksi kaupungiksi, joka ansaitsee vaikkapa sen kaupunginteatterin niin kysymmepä vaan: millaisesta näkymästä me tätä kaupunkia oikein rakennamme?

 

Kati Kuusisto, Hanni Joronen, Hilu Toivonen-Alastalo

Vihreä valtuustoryhmä

Kommentointi on suljettu.