– Korvatunturilla, vastaa Toijalan Eräveikkojen joulupukkipalvelun kuuma linja.
Toijalan Korvatunturilla joulupukkeja järjestävät koteihin Sari Lajusuo ja Paavo Helenius, jotka ovat hoitaneet partiolippukunnan pukkipalvelua vuodesta 1998.
– Minä olen puhelin kourassa ja otan vastaan varauksia, sitten teemme listat ja jaamme ne pukeille hyvissä ajoin, jotta tarvittaessa pukit voivat käydä katsomassa paikat vielä päivänvalossa, Sari selvittää.
Pukkipalvelu on jatkunut 85-vuotiaassa lippukunnassa jo 80 vuotta. Muistitiedon mukaan ensimmäinen pukki maskeerattiin vuonna 1933, ja silloin puuhanaisena oli Eräveikkojen ”äiti” Kyllikki Helpiö. Talvisodan jälkeen pukkipalvelun vetäjäksi tuli Veijo Nieminen, jolta vastuullinen tehtävä siirtyi vuonna 1957 Pekka Arolalle.
Tänä jouluna pukkeja on liikkeellä 18, jotka tekevät aattoillan aikana 95 keikkaa. Liikkeellä on partiolaisia, heidän vanhempiaan ja vanhoja eräveikkoja. Pitkäaikaisia pukkeja ovat olleet 34 joulua uurastanut Matti Holkeri ja samaan tänä jouluna yltävä Seppo Antila.
Pukkikatastrofi vuonna 2002
14-vuotiaana joulupukinuran aloittanut Paavo Helenius lähtee kierrokselle 31. kerran.
– Yksi vuosi meinasi jäädä väliin vatsatautiepidemian takia, Paavo muistelee.
Sarin mukaan vuosi 2002 oli suorastaan katastrofi, kun kuusi pukkia sairastui ja myös varapukki kaatui vuoteeseen. Silti vain yksi paikka jouduttiin perumaan. Paavo kiersi toipilaana kolme paikkaa, joissa jylläsi samainen tauti.
Tiennimien ja talonnumeroiden myötä pukit löytävät perille nyt entistä paremmin. Huonommin kävi sillä kerralla, kun pukki silmälasit huurussa ei nähnyt pimeässä illassa talonnumeroita, eikä kukaan osannut neuvoa tietä.
– Perhe soitti puolitoista tuntia sovitun ajan jälkeen, kun pukkia ei kuulunut. Olisimme pystyneet lähettämään vielä sinnekin pukin, mutta perheen lapset olivat jo nukkumassa, Sari Lajusuo kertoo.
Sarin joulun oli pilata myös sekaannus, kun hän oli lähettänyt pukin perheen kotiin, vaikka tämä vietti joulua viiden kilometrin päässä mummulassa.
– Pukki soitti minulle, että hän on kotioven takana eikä siellä ole ketään. Soitin perheen isälle, ja kun asia selvisi, ryhdyin pommittamaan toista pukkia, jolla oli listassa yksi väli. Sinnekin saatiin pukki puolen tunnin päästä.
Sari myöntääkin, että voi huokaista helpotuksesta vasta, kun viimeinenkin pukki on palauttanut kaapunsa lippukunnan tukikohtaan katakombille.
Pukkipalvelun resurssiongelma
Eniten pukkia toivotaan kylään kello 16:n ja 18:n välisenä aikana. Ennen vanhaan ajasta ei oltu niin tarkkoja, kun taas nykyisin pukki halutaan usein minuutilleen tiettyyn aikaan. Ensimmäiset pukit ovat liikkeellä jo yhden, kahden aikaan päivällä.
– Olemme joustavia, joskus on käyty aatonaattona, joskus joulupäivänä, Sari sanoo.
Aiemmin pukit kiersivät myös Metsäkansassa sekä Kylmäkosken ja Tarttilan suunnassa, mutta nykyisin Eräveikkojen partiopukit jakavat lahjoja lähinnä Toijalassa.
– Meillä on resurssiongelma. Jos miehiä olisi enemmän, voitaisiin tätä tehdä laajemmaltikin, Paavo Helenius miettii.
Pukin vierailuun on varattu 15 ja siirtymiseen viisi minuuttia. Käynnistä perheet maksavat vapaaehtoisen maksun, joka menee kokonaisuudessaan lippukunnan hyväksi. Summat ovat vaihdelleet 7–8 eurosta sataseen.
– Meillä ei ole kiinteää taksaa, koska pukkeja on monenlaisia. Toiset ovat puheliaita ja toiset ei niin puheliaita. Perheet voivat maksaa sen mukaan, kuinka hyvänä he pukkia pitävät. Haluamme mahdollistaa pukin käynnin myös perheissä, joilla ei ole varaa maksaa suuria summia.
Pukki ei saa rahaa, mutta hän voi pitää karkkipussit ja suklaarasiat.
– Kun Toijalassa aikanaan oli karkkitehdas, karkkitehtaan johtajan perhe oli himoittu paikka. Kaikki halusivat sinne pukiksi, koska sieltä sai ison kasan karkkeja. Alkuaikoina pukille tarjottiin monesti myös alkoholia. Nyt sellaista ei ole tapahtunut enää moneen vuoteen, Paavo kertoo.
Kolmasosa lippukunnan tuloista tulee pukkipalvelusta, yksi kolmasosaa adventtikalenterien ja korttien myynnistä ja loppu kolmannes seurakunnan ja kaupungin avustuksista ja omasta varainhankinnasta. Tulopuoli on sen verran hyvissä kantimissa, että lippukunta ei peri lainkaan jäsenmaksua.
Viiksiliimasta migreeni
Ennen punaisiin asuihin siirtymistä partiopukit pukeutuivat nurin päin käännettyihin turkkeihin, joita haalittiin tutuilta pitkin kylää. Nykyisiä nylonpartoja edelsivät pellavaiset parrat ja viikset, jotka kiinnitettiin nenän alle laastariteipillä ja kontaktiliimalla.
– Eräälle miehelle on jäänyt siitä kauhea kammo, koska hän sai liiman haistelemisesta kamalan migreenin, Sari Lajusuo sanoo.
Isä lähtee partiotalkoisiin
Kun Sarin ja Paavon omat pojat Juho ja Martti vielä uskoivat joulupukkiin, isän poissaoloja aattona selitettiin partiotalkoilla. Korvaamaton apu on ollut Sarin siskon perhe, jonka luona Lajusuo-Heleniuksen perhe viettää aaton.
Lasten kanssa joulupukin pitääkin olla tarkkana. Väärä koko, tuttu ääni tai rannekello herättävät epäilyksiä.
Kun Paavo kerran kesällä tapasi äidin ja pojan, joiden kotona hän oli käynyt pukin asussa, tunnisti poika tämän joulupukiksi.
– Äiti oli varautunut kertomaan koko totuuden, mutta lapsi olikin tuumannut, että kyllähän joulupukin pitää pukeutua valeasuun, että voi käydä rauhassa ruokakaupassa.
Huomaamatta ei jäänyt myöskään se, kun Paavo oli joulupukkina jakamassa karamelleja liikenneasemalla ja vuoron vaihtuessa poistui takaovesta pukinasussa autolleen.
– Meidän Martin kaveri oli nähnyt sen ja huutanut isälleen, että pukki varastaa Paven auton.
Kun Sarin ja Paavon vanhempi poika Juho kaksivuotiaana pääsi pukkiparaatissa joulupukin syliin, oli poika tunnistanut pukin valeasusta huolimatta oitis isäkseen. Nyt 13-vuotias Juho on kiertänyt tonttuna isänsä mukana kolme joulua. Sari haaveilee joulupukin urasta myös 11-vuotiaalle Martille. Perheenäiti kulkisi mukana joulumuorina.
