Hillitön komedia. Tällä tavoin Viialan teatteri otsikoi uusinta ensi-iltaansa, Miika Nousiaisen kirjan pohjalta dramatisoitua näytelmää. Tälläkin kertaa lupaus lunastetaan. Vadelmavenepakolainen on kirjana sellainen, ettei sen loihtiminen toimivaksi näyttämöllä ole ihan sieltä helpoimmasta päästä.
Mikko Virtanen, tuiki tavallinen suomalainen nuori mies kaikkine suomalaisuuden traumoineen, näkee auringon nousun luvattuna maana läntisen naapurimme Ruotsin. Sinne on päästävä keinolla millä hyvänsä. Eikä ainoastaan asumaan hetkeksi vaan pitää muuttua ruotsalaisen kansankodin täysivaltaiseksi jäseneksi. Ruotsissa kaikki on niin paljon paremmin kuin ankeassa Suomessa. Tuumasta toimeen. Kansalaisuuden saaminen ei kuitenkaan luonnistu tuosta vaan. Pitää täyttää tietyt vaatimukset. On siis muututtava ruotsalaiseksi, vaihdettava henkilöllisyyttä. Tästä alkaa karuselli, joka vauhti kiihtyy loppua kohti ja päättyy hallitsemattomaan mahalaskuun.
Hengästyttävä tempo
Teemu Polakovski paahtaa Mikko Virtasen alias Mikael Andersonin roolia kuin turbo-Volvo moottoritiellä. On niin kiire ylistää ruotsalaisuutta ja kiemurrella valheiden verkossa. Kieli laulaa kuin helppoheikillä, mutta sopivasti rytmitettynä ja näytteleminen on kautta linjan luontevaa. Marika Mantonen, Jukka Ussa, Anne Myllymäki, Anniina Tapioharju, Elina Länsivaara ja Mariia Hercman esittävät jokainen useita rooleja.
Kaikista heistä huokuu komedian tekemisen taito. Runsaiden näyttämökuvien vaihdot on tarkasti suunniteltu ja toteutettu. Vaikka teksti on sellainen, että siitä voisi helposti tulla sketsimäinen pienten pätkien karikko, niin tältä on vältytty oikealla ajoituksella ja tarkalla näyttämön käytöllä. Oikea herkkupala on työpaikkakokous, jossa on demokratian pelisääntöjen mukaan kuunneltava kaikkien mielipidettä. Kyseessähän on niinkin tärkeä asia kuin että miten veloitetaan henkilökunnan työpaikalla juotu kahvi tai tee.
Hieno musiikkikattaus
Kun kerran Viialan teatterilla on käytettävissä hyviä laulajia niin on aivan mainiota, että heidän kykyjään käytetään. Vaikka Vadelmavenepakolainen ei ole musiikkinäytelmä niin tässä esityksessä laulut ja muu musiikki täydentävät sanomaa hienosti. Jopa oikeaan ääntämiseen oli selvästi panostettu. Kuultiinpa sellainenkin laulu, jossa dueton toisena osapuolena on laulanut Aki Sirkesalo. Abbaa piti tietysti esittää parikin kertaa ja euroviisu Digiluu digilei edustavat ruotsalaista svengaavaa musiikkikulttuuria.
Jos puvustaja ei ole aiemmin saanut erityismainintaa niin nyt se on annettava. Ruotsissahan ei tietenkään pukeuduta tylsään harmaaseen ja ruskeaan vaan tyylikkäästi ja värikkäästi. Tiina Salonen on tehnyt valtavan työ jälleen kerran. Viialan Vadelmavenepakolaisessa näkyy kunnolla tekemisen tahto muutenkin. Halutaan ylittää rima eikä mennä alta. Arto Mantelan työryhmä voi olla ylpeä esityksestään.
Lasse Kanerva
