Keskustelin menneellä viikolla siitä, kuinka sylivauvat oppivat esimerkin voimalla. Ystävä kertoi, kuinka ukki oli seissyt peilin edessä lapsi sylissään ja näyttänyt vauvalle kieltä, jolloin vauva oli matkinut näyttämällä kieltä. Sama toistettiin puolin ja toisin moneen kertaan. Todettiin siinä yhdessä, että näinhän se on, esimerkin voima on todella suuri.
Lapset ja nuoret ottavat mallia meistä aikuisista. Työssäni on itselleni herännyt kysymys, että osataanko me aikuiset näyttää esimerkkiä viisaassa taloudenpidossa ja rahankäytössä? Yhä enenevässä määrin aikuisilla on raha-asiat aivan sekaisin, on luottohäiriöitä, ei osata säästää pahan päivän (tai yleensä ottaen minkään päivän) varalle. Miten käytämme itse rahaa? Ylipäänsä näkeekö lapsi sitä konkreettista rahaa enää missään? Ymmärtääkö pieni tai suurempi koululainen onko 50 euroa paljon vai vähän?
Säästölipas on loistava keino opettaa lasta säästämään. On mukava syöttää lippaaseen rahaa ja kiva on lapsen käydä itse pankissa tyhjentämässä lipas omalle tilille. Oma tili, pienellä alkupanoksella ja säästölipas, on myös järkevä lahjaidea. Isompien lasten kanssa säästämistä voi opetella myös kukkaroon, sieltä raha tosin tuntuu hupenevan helpommin erilaisiin ”tärkeisiin” tarpeisiin. Poikani kanssa tehtiin reilu vuosi sitten diili, kun hän halusi uuden pyörän. Sopimus oli, että kun hän saa kerättyä puolet pyörän hinnasta kokoon, niin me vanhemmat maksamme toisen puolikkaan syntymäpäivälahjaksi. Kummasti kahdeksanvuotias alkoi miettiä, miten rahojaan käyttää. Ostaisiko jonkun lelun tai karkkia vai pitäisikö säästää sitä isoa haavetta varten? Säästöt kertyivät kotiaskareista, merkkipäivän pienistä rahalahjoista jne. Ja kyllä, me jouduimme mieheni kanssa lunastamaan lupauksen ja maksamaan puolet pyörästä kesäkauden alkajaisiksi.
Vanhemmat lapseni kyselivät tuossa taannoin, että mitä minä siellä pankissa teen päivät pitkät. Kerron noin pintapuolisesti, mitä päivääni kuuluu: hallinnollisia askareita, asiakastapaamisia, puheluita, säästämistä, sijoittamista, lainaneuvotteluja ja lainojen perintää. Jatkokysymys tuli tyttäreltäni: ”Äiti eikö ne jotkut pankin asiakkaat ymmärrä, että lainat pitää maksaa myös takaisin, ilman että soittelet perään?” Niinpä, välillä sitä pohtii itse samoin kun nuo fiksut yhdeksänvuotiaat.
Pidän itseäni onnistuneena talouskasvattajana, siinä vaiheessa, kun lapseni saavuttavat täysi-ikäisyyden ja heillä on ja pysyy luottotiedot kunnossa. Lisäksi toivon, että säästäminen on myös mennyt heille jakeluun. Eli että kaikkea ei voi, eikä tarvitse saada heti, vaan pieni harkinta ja säästäminen, on ihan normaalia ja järkevää toimintaa. Ja asuntosäästämisen, tavalla tai toisella, he toivoakseni ovat aloittaneet heti, kun oma palkka on alkanut tilille tippua.
Säästöpankin mottona oli aikanaan ”Ensin säästö sitten laina. Säästöpankki auttaa aina”. Pankki luo säästämisen välineet, mutta taloustaitojen opettaminen on meidän vanhempien vastuulla, ei koulun tai jonkun muun tahon. Kun ajoissa aloitetaan esimerkin näyttäminen, varmasti jälkikasvu oppii järkevän rahankäytön. Siinä sivussa saattaa itsekin oppia jotain omasta kulutuskäyttäytymisestään.
Minna Nyström
Kirjoittaja on Kantapankin Akaan-konttorin johtaja
