Akaa Futsalin harjoituspelit alkavat lauantaina

27.08.2020 15:06

Jussi Nyström (vas) sekä Dusan Milojevic janoavat maaleja ensi kaudellakin. Kuva: Tuukka Nyström

Viime kauden Futsal-Liigan kärkijoukkue Akaa Futsal aloittaa valmistautumisen tulevaan kauteen myös pelien muodossa tulevana lauantaina. Silloin Toijalan Monitoimihallille saapuu vastustajaksi mielenkiintoinen joukkue, Helsingin IFK.

Futsal-Liigaan on jo pitkään odotettu joukkuetta Helsinkiin, ja tälle kaudelle sellainen saatiin. Vuosia ykkösdivisioonassa pelannut Zenith nousi viime kauden päätteeksi liigaan ja löi hynttyyt yhteen suurseura HIFK:n kanssa sekä naisten että miesten liigajoukkueen osalta.

Koronavirus päätti muiden lajien tapaan myös futsalkauden maaliskuun alussa. Sarja keskeytyi tuolloin vain päivää ennen runkosarjan päätöskierrosta. Tuolla hetkellä Akaa Futsal oli sarjan kärjessä, mikä tarkoittaa UEFA Mestarien Liigan paikkaa Akaaseen. Koronapandemia tuo lokakuussa alkavaan kilpailuun oman synkän varjonsa.

– Valmistaudumme siihen, että lokakuussa matkustamme ensimmäisen kierroksen peleihin johonkin päin Eurooppaa. Arvonta suoritetaan syyskuun alussa. Samalla totta kai tiedostamme riskit siinä, että kilpailun alkua joudutaan siirtämään tai pelimuotoja muokkaamaan, kuten on käynyt jalkapallonkin puolella, toteaa Akaa Futsalin puheenjohtaja Tero Kivistö.

Futsal-Liiga käynnistyy sunnuntaina 20. syyskuuta, kun Akaa matkustaa Espooseen GFT:n vieraaksi. Sitä ennen joukkue pelaa kolme harjoituspeliä, joista ensimmäisen siis tulevana lauantaina kotihallissa.

Vahva runko jatkaa viime kaudesta

Leijonapaitojen miehistö on muuttunut jonkin verran viime kauteen verrattuna.

– Maalivahtiosastolla Jukka Saari palasi kotiin Valkeakosken reissulta, samoin kenttäpelaajista Kim Lingman. Saimme myös liigan ensimmäisen ruotsalaisvahvistuksen, kun Amel Rastoder liittyi Ruotsista joukkueeseen. Lisäksi Suomen maajoukkuerinkiin kuuluva Markus Rautiainen siirtyi meille Kampuksen Dynamosta Jyväskylästä, Kivistö kertaa kesän sopimusuutisia.

Pois joukkueesta ovat siirtyneet Mikko Takala, Rafael Giorgio, Tomi Lahtinen, Nick Tmenov, Tero intala sekä Miikka Hurme. Sopimuspelaajien määrä onkin nyt pienempi kuin viime vuonna.

– Olemme tietoisesti pienentäneet kokoonpanoa määrällisesti, monestakin syystä. Vahva, pitkäaikainen runkomme on kuitenkin pysynyt hyvin kasassa, ja uskomme siihen. Meillä on tällä hetkellä kolme maalivahtia sekä 11 kenttäpelaajaa, mikä on hyvä määrä kauden alkuun. Reagoimme tarvittaessa kauden aikana aina kevään siirtorajalle asti. Tavoite on jälleen tälläkin kaudella pelata pitkä kevät, mikä tarkoittaa mitaliotteluissa mukana olemista, Kivistö avaa joukkueen tilannetta.

Viime kauden joukkueesta jatkavat maalivahdit Kasper Kangas sekä Juho Laine ja kenttäpelaajista serbialaiset Jovan Stankovic sekä Dusan Milojevic. Kotimaisista kenttäpelaajista riveissä ovat edelleen Jussi Nyström, Tatu Ahonen, Petri Grönholm, Aleksi Pirttijoki, Valtteri Wähä-Verkkomäki ja maajoukkueen kantaviin voimiin kuuluva Juhana Jyrkiäinen.

Valmennuksesta päävastuun kantaa myös alkavalla kaudella pelaamisensa ohella Stankovic, apunaan Jari Hakala.

Lauantain harjoitusottelu HIFK:ta vastaan käynnisty kello 15, ja yleisö on tervetullut seuraamaan ottelua Monitoimihallille ajankohtaisten koronaohjeistusten puitteissa.

Väkivahva Juhana Jyrkiäinen jatkaa Akaan paidassa. Kuva: Tuukka Nyström